Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tarkastuslautakunta
Pöytäkirja 16.04.2020/Pykälä 39

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

 

 

§ 39

Asianro 2692/00.03.00.00/2020

 

 

Vuoden 2019 arviointikertomuksen valmistelu, 2. käsittely

 

 

Tarkastuspäällikkö Aleksi Paananen
Tarkastustoimi

 

 

                                                          Kaupunginhallitus on 30.3.2020 § 96 hyväksynyt ja allekirjoittanut Kuopion kaupungin tilinpäätöksen vuodelta 2019 ja jättänyt sen tilintarkastajan tarkastettavaksi ja tarkastuslautakunnan arvioitavaksi.

 

Kunnanhallituksen on esitettävä kuntalain 115 §:n nojalla toimintakertomuksessa selvitys valtuuston asettamien toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumisesta kunnassa ja kuntakonsernissa. Toimintakertomuksessa on myös annettava tietoja sellaisista kunnan ja kuntakonsernin talouteen liittyvistä asioista, jotka eivät käy ilmi kunnan tai kuntakonsernin taseesta, tuloslaskelmasta tai rahoituslaskelmasta. Tällaisia asioita ovat ainakin arvio todennäköisestä tulevasta kehityksestä sekä tiedot sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan järjestämisestä ja keskeisistä johtopäätöksistä. Jos kunnan taseessa on kattamatonta alijäämää, toimintakertomuksessa on esitettävä selvitys talouden tasapainotuksen toteutumisesta tilikaudella sekä voimassa olevan taloussuunnitelman riittävyydestä talouden tasapainottamiseksi. Kunnanhallituksen on toimintakertomuksessa tehtävä esitys tilikauden tuloksen käsittelystä.

 

Tarkastuslautakunnan tehtävänä on kuntalain 121 §:n mukaan arvioida, ovatko valtuuston asettamat toiminnan ja talouden tavoitteet kunnassa ja kuntakonsernissa toteutuneet ja onko toiminta järjestetty tuloksellisella ja tarkoituksenmukaisella tavalla.

 

Tarkastuslautakunta arvioi kertomuksessaan valtuuston vuoden 2019 talousarviossa asettamien keskeisten/sitovien toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumista. Tarkastuslautakunta arvioi lisäksi kaupungin toiminnan ja hallinnon tarkoituksenmukaisuutta. Arviointi perustuu tilinpäätöksessä ja siihen sisältyvässä toimintakertomuksessa sekä henkilöstökertomuksessa ja hyvinvointikertomuksessa esitettyihin tietoihin, tarkastuslautakunnan arviointikokouksiin sekä erillisiin tarkastustoimiston selvityksiin, tilintarkastajan raportteihin ja toimielinten päätöspöytäkirjoihin.

 

Vaikutusten arviointi                     -

 

 

 

                                                          Valmistelija                                                               

Aleksi Paananen

puh. +358 44 718 2808

                                                          etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

 

 

 

Päätösehdotus                               Tarkastuspäällikkö Aleksi Paananen

 

Tarkastuslautakunta päättää lopettaa arviointikertomuksen valmistelun ja oikeuttaa tarkastustoimiston tekemään arviointikertomukseen tarvittavat teknisluontoiset korjaukset.

 

 

Päätös                                              Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa