Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 17.08.2020/Pykälä 211

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa


 

Kaupunginjohtajan johtoryhmä

79 §

5.6.2020

 

§ 211

Asianro 4250/00.04.02/2020

 

 

Pohjois-Savon liiton perussopimuksen muuttaminen

 

 

 

 

Kaupunginjohtajan johtoryhmä on käsitellyt asiaa 5.6.2020.

                                  

Pohjois-Savon liiton voimassa oleva perussopimus on tullut voimaan 1.11.2010. Sen jälkeen kuntalaki on muuttunut 1.5.2015, kuntayhtymän jäsenkuntia on yhdistynyt, ja vuoden 2021 alusta kuntayhtymän jäseneksi liittyi Joroisten kunta. Kuntalain (419/2015) 56 §:ssä säädetään kuntayhtymän perussopimuksessa sovittavista asioista, joista uusia asioita ovat tarvittaessa sopiminen järjestämisvastuun siirtymisestä, menettelystä kuntayhtymän alijäämän kattamisesta, ja talouden ja toiminnan seurantajärjestelmästä ja raportoinnista jäsenkunnille.

 

Kuntalain 57 §:n mukaan, jos perussopimuksessa ei ole toisin sovittu, perussopimusta voidaan muuttaa, jos vähintään kaksi kolmannesta jäsenkunnista sitä kannattaa ja niiden asukasluku on vähintään puolet kaikkien jäsenkuntien yhteenlasketusta asukasluvusta. Pohjois-Savon liiton perussopimuksessa ei ole sovittu perussopimuksen muuttamisesta.

 

Liitteenä on maakuntahallituksen ehdotus perussopimuksen muuttamisesta Pohjois-Savon kuntien valtuustojen hyväksyttäväksi. Lisäksi perussopimus lähetetään Joroisten kunnanvaltuuston hyväksyttäväksi, koska Joroinen on osa Pohjois-Savoa 1.1.2021 alkaen. Ehdotus käsittää vain välttämättömät muutokset ja lisäykset, joita ovat jäsenkuntaluettelon päivittäminen, termien ja viittausten päivittäminen ajan tasalle, sekä kuntalain edellyttämät lisäykset alijäämän kattamisesta ja talouden ja toiminnan seurantajärjestelmästä ja raportoinnista jäsenkunnille. Lisäykset ovat pykälinä 29, 30 ja 31. Lisäksi perussopimukseen on lisätty uusi pykälä (38) uuden jäsenkunnan liittymisestä. Vastaavasti entiset pykälät 29 -37 on siirretty pykäliksi 32 – 41.

 

Perussopimuksen uudet säädökset eivät vaikuta lähivuosina liiton käytännön toimintaan, koska Pohjois-Savon liitossa alijäämän kattaminen ei ole ajankohtaista taseessa olevan ylijäämän vuoksi, ja liiton toimisto on laatinut jo aikaisemminkin puolivuosittain raportin toiminnastaan. Pohjois-Savon liitolla ei ole sellaista järjestämisvastuullaan olevaa toimintaa, minkä siirtämisestä olisi tarkoituksen mukaista sopia perussopimuksessa, joten säädöstä järjestämisvastuun siirtämisestä ei perussopimukseen esitetä.

 

 

Liitteet

7

4250/2020 Kirje PSL perussopimuksen muuttaminen

 

8

4250/2020 PSL Perussopimuksen muutokset

 

9

4250/2020 PS MKH Ptkote perussopimus

 

10

4250/2020 PSL Uusi perussopimus

 

 

                                                         

 

Päätösehdotus                               Kaupunginjohtaja Jarmo Pirhonen

 

Kaupunginhallitus hyväksyy liitteen mukaiset muutokset perussopimukseen ja esittää muutokset edelleen kaupunginvaltuuston hyväksyttäväksi.

 

 

 

Päätös                                              Kaupunginhallitus hyväksyi yksimielisesti kaupunginjohtajan tekemän päätösehdotuksen.

 

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa