Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 24.08.2020/Pykälä 223

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

Kaupunginhallitus

194 §

13.7.2020

 

§ 223

Asianro 1471/02.02.00/2020

 

 

Kuopion Taidelukio Lumit uudisrakennushankkeen määräraha

 

 

Päätöshistoria

 

Kaupunginhallitus 13.7.2020 194 §

 

Toimitilajohtaja Hannu Väänänen
Tilakeskuksen toimitilajohtaminen

 

Kuopion taidelukio Lumit uudisrakennuksen hankesuunnitelma ja rakentaminen Musiikkikeskuksen ympäristöön on hyväksytty kaupunginhallituksessa 7.9.2015, § 248.  Hankkeen liittäminen ”Kuopion soiva ja sykkivä sydän ” –arkkitehtuurikilpailuun on päätetty kaupunginhallituksessa 26.10.2015, § 303. Taidelukio Lumit suunnittelu toteutettiin arkkitehtuurikilpailun voittaneen ehdotuksen luonnosten pohjalta tilaajan ja käyttäjän tarpeiden mukaisesti. Uudisrakennukseen (n. 9000brm2) sijoittuu 600 oppilaan taidelukio sekä ilmaisutaidon, musiikin ja tanssin tiloja. Alustavan hankeaikataulun mukaan kohde on valmis ja käyttöönottavissa kesällä 2022.

 

Hankkeelle on Kuopion kaupungin talousarvion 2020 investoinneissa varattu yhteensä 23,2 M€, joka jakautuu vuosille 2019 - 2021. Kaupunginhallituksen päätöksen 24.2.2020 § 63 mukaisesti hankkeen toteutussuunnittelua jatkettiin. Suunnitelma- ja aikataulumuutoksilla haettiin alhaisempia rakentamiskustannuksia hankkeelle.

 

Kuopion Tilakeskus julkaisi Kuopion taidelukio Lumit uudisrakennushankkeen urakoista EU-hankinta-ilmoituksen 6.5.2020. Hankemuotona on jaettu urakka alistamisehdoin, jolloin rakennusurakoitsija toimii päätoteuttajana. Hankkeessa alistettuina sivu-urakoina ovat putki-, ilmanvaihto-, sähkö- ja automaatiourakka. Automaatiotyöt toteuttaa tilaajan puitesopimuskumppani.

                                  

Urakat kilpailutettiin avoimella menettelyllä ja tarjoukset tuli jättää 16.6.2020 klo 12.00 mennessä Kuopion Tilakeskukselle. Tarjoukset avattiin 16.6.2020 klo 12.30 alkaen Kuopion Tilakeskuksessa. Tarjouksia saapui rakennusurakasta 3, sähköurakasta 2, ilmanvaihtourakasta 4 ja putkiurakasta 4. Sekä ilmanvaihtourakkaan että putkiurakkaan jätetyistä tarjouksista hylättiin molemmista yksi tarjous, sillä ne eivät täyttäneet tarjouksille hankinta-asiakirjoissa asetettuja soveltuvuusvaatimuksia. Muut saapuneet tarjoukset täyttivät tarjouksille asetetut vaatimukset. Urakoitsijoiden valintaperusteena on halvin hinta. Tarjouksien selonottoneuvottelut urakoitsijoiden kanssa käytiin viikolla 26.

                                  

Suunnittelukustannusten, hankevarausten ja saatujen tarjousten perusteella laskettu hankkeen kokonaiskustannukset ovat 27,2 M€ (sisältäen Kuopion Pysäköinti Oy:lta ostettavat autopaikat). Kustannukset ylittävät hankkeelle talousarviossa määritetyn määrärahan 4 M€:lla, minkä johdosta kaupunginvaltuuston tulee hyväksyä hankkeen kokonaiskustannusten muutos. Hankkeen kokonaiskustannusarvio on liitteenä.

                                  

                                  

 

Vaikutusten arviointi        Vaikutusten ennakkoarviointi on kaupunginhallituksen 17.12.2018 pöytäkirjan liitteenä

 

Toimitilajohtaja Hannu Väänänen ja rakennuttaja Hilkka Laakso esittelevät kaupunginhallituksen kokouksessa uudisrakennushanketta.

 

 

Esitys                          Esitän, että kaupunginhallitus

 

1.    valitsee hankkeen urakoitsijoiksi seuraavat halvimman hyväksytyn tarjouksen antaneet yritykset (alv %) edellyttäen, että kaupunginvaltuusto hyväksyy lainvoimaisella päätöksellään hankkeen kokonaiskustannuksiksi 27,2 M€. 

 

         NCC Suomi Oy, rakennusurakka 18 850 000 €

         Kuopion LVI-Talo Oy, putkiurakka 1 472 000 €

         Kuopion LVI-Talo Oy, ilmanvaihtourakka 1 174 000 €

         Are Oy, sähköurakka 1 759 000 €

                                  

Mikäli kaupunginvaltuusto ei hyväksy hankkeen kokonaiskustannuksia, niin hankintamenettely tullaan keskeyttämään erillisellä päätöksellä.

 

2.    valtuuttaa Kuopion Tilakeskuksen toimitilajohtajan allekirjoittamaan urakkasopimukset.

 

 

 

Liitteet

 

1471/2020 Lumit kustannukset perustuen urakkatarjouksiin 7.6.2020

 

 

1471/2020 Lumit KH esitys 13.7.2020

 

 

Liite C hankintaoikaisuohje / kaupunginhallitus

 

 

Liite D valitusosoitus markkinaoikeudelle / kaupunginhallitus

 

Viiteaineisto

 

1471/2020 Tarjousten avauspöytäkirjat

 

 

                                   Valmistelija                                  

Hilkka Laakso

puh. +358 44 718 5149

                                   etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

Päätösehdotus             Apulaiskaupunginjohtaja Pekka Vähäkangas

 

Kaupunginhallitus hyväksyy toimitilajohtajan esityksen.

 

 

Päätös                         Rakennuttaja Hilkka Laakso ja toimitilajohtaja Hannu Väänänen selostivat asiaa kokouksessa ja he poistuivat kokouksesta asian esittelyn jälkeen.

 

Keskusteltuaan kaupunginhallitus hyväksyi yksimielisesti apulaiskaupunginjohtajan tekemän päätösehdotuksen.

 


 

 

 

Taidelukio Lumit -uudisrakennushankkeen kokonaiskustannusarvio suunnittelukustannusten, hankevarausten ja saatujen tarjousten perusteella on 27,2 M€. Kustannukset jakautuvat seuraavasti:

 

2018-2019 toteutuneet                1,45 M€

2020                                                 4,80 M€

2021                                                 14,60 M€

2022                                                 6,35 M€

Yhteensä            27,20 M€

 

Rakennushankkeen kokonaiskustannusarvio ylittää hankkeelle talousarviossa määritetyn määrärahan 4,0 M€:lla.

 

 

Esitys                                              Esitän, että kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle rakennushankkeen kokonaismäärärahan korottamista kustannusarvion mukaisesti 27,2 M€:oon ja vuoden 2020 talousarvioon hankkeelle varatun määrärahan korottamista 3,7 M€:sta 4,8 M€:oon.

 

                                                          Valmistelija                                                               

Heikki Kekäläinen

puh. +358 44 718 5078

                                                          etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

Päätösehdotus                               Kaupunginjohtaja Jarmo Pirhonen

 

Kaupunginhallitus hyväksyy toimitilajohtajan esityksen.

 

 

 

Päätös                                              Taloussuunnittelupäällikkö Jaana Kuuva ja talousjohtaja Pauliina Pietikäinen olivat kokouksessa läsnä asiaa käsiteltäessä. Apulaiskaupunginjohtaja Jari Kyllönen poistui kokouksesta asiakohdan käsittelyn aikana.

 

Keskusteltuaan kaupunginhallitus hyväksyi yksimielisesti kaupunginjohtajan tekemän päätösehdotuksen.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa