Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 09.11.2020/Pykälä 305

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

Perusturva- ja terveyslautakunta

79 §

27.10.2020

 

§ 305

Asianro 8077/01.01.00.00/2020

 

 

Nykyisen perheneuvolan, tulevan kasvatus- ja perheneuvonnan (1.1.2021) sosiaalityöntekijöiden tehtävien muuttaminen viroiksi

 

 

Päätöshistoria

 

Perusturva- ja terveyslautakunta 27.10.2020 79 §

 

 

Kuopio on parhaillaan kehittämässä valtakunnallisten linjausten mukaisesti perhekeskustoimintamallia ja luomassa perhekeskuksen palveluverkostoa, johon on jatkossa koottu kaikki lakisääteiset sosiaali- ja terveyspalvelut.

 

Kasvatus- ja perheneuvontaan sisältyy lasten kasvuun ja kehitykseen, perhe-elämään, ihmissuhteisiin ja sosiaalisiin taitoihin liittyvää arviointia, ohjausta, asiantuntijaneuvontaa ja muuta tukea. Kasvatus- ja perheneuvontaa toteutetaan monialaisesti sosiaalityön, psykologian ja lääketieteen sekä tarpeen mukaan muiden asiantuntijoiden kanssa. (Sosiaalihuoltolaki 1301/2014.)

 

Kasvatus- ja perheneuvonnan tavoitteeksi on laissa säädetty edellytysten luominen lasten turvallisille kasvuoloille, vanhempien tukeminen heidän kasvatustehtävässään, perheiden ja perheenjäsenten toimintakyvyn ja psykososiaalisen hyvinvoinnin lisääminen sekä niitä haittaavien esteiden poistaminen. Tässä tarkoituksessa pyritään edistämään vanhempien ja lapsen välisen suhteen toimivuutta, perheenjäsenten roolien joustavuutta sekä puolisoiden tasa-arvoista mahdollisuutta osallistua perhe-elämään ja lasten kasvatukseen. Yhdessä sosiaalityön, psykologian, lääketieteen sekä tarpeen mukaan muiden asiantuntijoiden kanssa toteutettava arviointi, ohjaus, neuvonta ja muu tuki järjestetään kasvatus- ja perheneuvolassa. Neuvontaa voidaan tarjota lapsen ja perheen tarpeiden mukaan myös perheen kotiin tai muuhun lapsen arkiympäristöön.

 

Kasvatus- ja perheneuvonnassa asiakkailla on oikeus omatyöntekijään ja oikeus saada palvelutarpeensa kokonaisvaltaisesti arvioiduksi. Sosiaalihuoltolain 36 §:n 4 momentin mukaan palvelutarpeen arvioinnin tekemisestä vastaa sosiaalihuollon ammattihenkilölain 3 §:ssä tarkoitettu ammattihenkilö. Asiakkaalla on oikeus saada päätös sosiaalipalvelujen järjestämisestä.

 

Nykyisen perheneuvolan ja 1.1.2021 käynnistyvän kasvatus- ja perheneuvonnan sosiaalityöntekijät vastaavat asiakkaiden palvelutarpeenarvioinnista ja viranhaltijapäätösten tekemisestä sekä toimivat tarvittaessa omatyöntekijänä. Työtehtävät sisältävät julkisen vallan käyttöä, joten tehtävät on hoidettava virkasuhteessa.

 

 

 

                                  

 

 

Esitys                          Kasvatus- ja perheneuvonnassa sosiaalityöntekijä tekee asiakkaalle palvelutarpeen arvion. Palvelutarpeen arviointiin sisältyy julkisen vallan käyttöä ja arvioinnista tehdään viranhaltijapäätös. Muutos edellyttää nykyisten perheneuvolan sosiaalityöntekijöiden tehtävien muuttamista viroiksi 1.1.2021 alkaen.

 

Perusturva- ja terveyslautakunta esittää kaupunginhallitukselle, että se perustaa 7 sosiaalityöntekijän virkaa 1.1.2021 alkaen. Virat perustetaan 1.1.2021 aloittavaan kasvatus- ja perheneuvontaan.

 

Virkojen kelpoisuusvaatimus on ylempi korkeakoulututkinto ja sosiaalihuollon ammatillisen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun lain 272/2005 3 §:n mukainen koulutus ja riittävä työkokemus.

 

Viran palkkaus määräytyy KVTES:n 04SOS04A.

 

Työaika 37,75 t/vko (KVTES Liite 18).

 

 

 

 

                                   Valmistelija                                  

Anneli Reinikainen

puh. +358 44 718 6333

Pertti Lipponen

puh. +358 44 718 6271

Hanna-Mari Tanninen

puh. +358 44 718 6567

                                   etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

Päätösehdotus             Apulaiskaupunginjohtaja Jari Saarinen

 

 

 

Perusturva- ja terveyslautakunta hyväksyy terveysjohtajan esityksen.

 

Päätös                         Perusturva- ja terveyslautakunta hyväksyi yksimielisesti apulaiskaupunginjohtajan ehdotuksen.

 

 


 

 

 

Päätösehdotus                               Kaupunginjohtaja Jarmo Pirhonen

 

Kaupunginhallitus hyväksyy perusturva- ja terveyslautakunnan esityksen.

 

 

 

Päätös                                              Kaupunginhallitus hyväksyi yksimielisesti kaupunginjohtajan tekemän päätösehdotuksen.

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa