Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 25.01.2021/Pykälä 51

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

 

 

§ 51

Asianro 203/00.02.00/2021

 

 

Valtuustoaloitteet vuodelta 2020

 

 

                                                          Hallintosäännön 126 §:n mukaan ”Kaupunginhallituksen on vuosittain helmikuun loppuun mennessä esitettävä valtuustolle luettelo valtuutettujen tekemistä ja kaupunginhallitukselle lähetetyistä aloitteista, joita valtuusto ei edellisen vuoden loppuun mennessä ole lopullisesti käsitellyt. Samalla on ilmoitettava, mihin toimenpiteisiin niiden johdosta on ryhdytty. Valtuusto voi todeta, mitkä aloitteista on käsitelty loppuun”.

 

                                                          Vuonna 2020 jätettiin 8 valtuustoaloitetta, joista vuoden loppuun mennessä oli käsittelemättä 4 aloitetta ja yksi aloite vuodelta 2019.

 

                                                          Seuraavat aloitteet on käsitelty loppuun:

 

1          Kari Loposen, Tuula Savolaisen ja 40 muun valtuutetun valtuustoaloite 16.3.2020 ”Asiointiliikenteen järjestäminen Kuopion liitoskuntien taajamiin” on käsitelty kaupunginvaltuustossa 9.11.2020. Asianro 2329/2020.

2          Leila Savolaisen ja 42 muun valtuutetun valtuustoaloite 16.3.2020 ”Maahanmuuttajien täsmäkoulutus vanhustyöhön” on käsitelty kaupunginvaltuustossa 7.9.2020. Asianro 2330/2020.

3          Björn Cederbergin ja 20 muun valtuutetun valtuustoaloite 16.3.2020 ”Kertakäyttökirjoista luopuminen Kuopion kaupungin alakouluissa ja siirtyminen käyttämään vihkoja” on käsitelty kaupunginvaltuustossa 9.11.2020. Asianro 2332/2020.

4          Eero Wetzellin ja 45 muun valtuutetun valtuustoaloite 16.3.2020 ”Neulaniemen latuverkoston avartaminen” on käsitelty kaupunginvaltuustossa 5.10.2020. Asianro 2334/2020.

 

Seuraavat aloitteet ovat valmisteltavina:

 

1          Iris Asikaisen ja Laura Meriluodon sekä 44 muun valtuutetun valtuustoaloite 10.6.2019 ”Neuropsykiatrisesti oireilevien lasten, nuorten ja perheiden tueksi muodostettavan NEPSY-tukityömuodon perustamiseksi Kuopion kaupungin palvelujärjestelmään” on palautettu uudelleen valmisteltavaksi perusturvan ja terveyslautakunnan kokouksessa 19.11.2019. Aloite on valmisteltava perusturvan ja terveydenhuollon palvelualueella. Vastaus aloitteeseen on tarkoitus tuoda lautakunnan kanssa sovitusti päätöskäsittelyyn kevään 2021 aikana. Asianro 5362/2019.

2          Kokoomuksen valtuustoryhmän, ensimmäisenä allekirjoittajana valtuutettu Marko Kilpi, ja muiden valtuutettujen (yht. 39 allekirjoittajaa) valtuustoaloite 5.10.2020 ”Kouluille yhtenäiset toimintamallit kiusaamisen ehkäisyyn ja kiusaamistilanteiden hoitoon” on valmisteltavana kasvun ja oppimisen palvelualueella. Asianro 7734/2020.

3          Harri Auvisen ja 25 muun valtuutetun valtuustoaloite 9.11.2020 ”Kotimaisen ja lähiruuan osuuden kasvattamiseksi Kuopiossa” on valmisteltavana kasvun ja oppimisen palvelualueelle. Asianro 8859/2020.

4          Kaisa Kanteleen, Laura Meriluodon, Irja Sokan ja Rauno Taskisen sekä 15 muun valtuutetun valtuustoaloite 9.11.2020 ”Ilmastohätätilan julistaminen Kuopiossa” on valmisteltavana kaupunkiympäristön palvelualueella. Asianro 8862/2020.

5          Keskustan valtuustoryhmän, ensimmäisenä allekirjoittajana valtuutettu Aleksi Eskelinen, ja muiden valtuutettujen (yht. 33 allekirjoittajaa) valtuustoaloite 30.11.2020 ”UNICEFin Lapsiystävällinen kunta -malliin hakeutumisesta” on valmisteltavana kasvun ja oppimisen palvelualueella. Asianro 9732/2020.

 

 

Viiteaineistona jaetaan listaus vuonna 2020 tehdyistä kuntalaisaloitteista.

                                                         

 

Viiteaineisto

2

203/2021 Kuntalaisaloitteet 2020

 

 

 

 

Päätösehdotus                               Kaupunginjohtaja Jarmo Pirhonen

 

Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle, että se merkitsee asian tiedoksi.

 

 

Päätös                                              Kaupunginhallitus hyväksyi yksimielisesti kaupunginjohtajan tekemän päätösehdotuksen.

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa