Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 01.02.2021/Pykälä 57

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

 

 

§ 57

Asianro 859/02.02.02/2021

 

 

Ennakkotietoa vuoden 2020 tilinpäätöksestä

 

 

Taloussuunnittelupäällikkö Jaana Kuuva
Talous- ja omistajaohjaus

 

 

                                                          Vuoden 2020 alkuperäinen talousarvio laadittiin -13,7 milj. euroa alijäämäiseksi. Kaupunginhallitus on koko poikkeuksellisen vuoden saanut säännöllisesti palvelualueita koskevan toimintakate-ennusteen sekä ennusteen koko kaupungin tuloksesta, rahoitusasemasta ja investointitilanteesta.

 

Suomen siirtyessä keväällä 2020 poikkeusoloihin, näytti selvältä, että kunnat ottavat talouteensa kestämättömän iskun, joka realisoituu välittöminä hoito- ja hoivakustannuksina, maksu- ja myyntitulojen menetyksinä, välillisinä kriisin aiheuttamina menoina lähes jokaisessa kaupungin palvelussa. Lisäksi ennen kaikkea yleisen taloudellisen toimeliaisuuden lamaantuminen ja työttömyyden kasvu johtaisivat verotulojen merkittävään pudotukseen. Mutta jo kesäkuussa valtio suuntasi kunnille ensimmäisen talouden tukipaketin ja sen jälkeen ohjasi kuntien ja sairaanhoitopiirien tukemiseen useissa lisätalousarvioissa valtionosuuslisäyksinä yhteensä lähes 1,5 miljardia euroa. Lisäksi kuntien osuutta yhteisöveron tuotosta korotettiin 10 %-yksiköllä. Kuntien oli mahdollista hakea monien tehtäviensä yhteydessä myös kohdennettua valtionavustusta.

 

Kun kesän jälkeen tilannearviot verotulojen kehityksestäkin kääntyivät myönteisemmiksi, oli syytä uskoa, että pandemian pahimmat kuntatalousvaikutukset eivät osu vuoteen 2020. Riippuu Suomen talouskasvun voimasta, missä laajuudessa kuntien on tulevina vuosina vastaanotettava koko julkisen sektorin velkaantumisen seuraukset.

 

Kuopion kaupungin tilanteessa ilahdutti lisäksi, että suurten kaupunkien vertailujoukossa työttömyysluvut olivat käytännössä pienimmät koko loppuvuoden. Asukasluvun kehitys palasi muutaman vuoden takaiseen, ennakkotietojen mukaan lähes 1000 asukkaan kasvuun ja Kuopio oli Suomen kolmanneksi muuttovetovoimaisin kunta.

 

Kuopion kaupungin tuloslaskelma näyttää tilinpäätöksen tämän hetkisen valmistelutilanteen valossa siltä, että kaupunki tekee ylijäämää lähes 19 milj. euroa. Toimintamenoihin voi tulla joitakin muutoksia, poistolaskenta ja kuntatekniikkaliikelaitoksen yhtiöittämiseen liittyvien kirjausten valmistelu ovat vielä kesken.

 

Verorahoituksen lisäksi käyttötalouden toteuma oli selkeästi loppuvuodesta tehtyjä ennusteita parempi. Toimintamenojen kasvu pysyi maltillisena. Vuoden aikana on pystytty toimintatapamuutoksin ja mm. digitalisaation keinoin vaikuttamaan menokehitykseen. Korona muutti hyvin nopeassa aikataulussa esimerkiksi kokous- ja matkustuskäytäntöjä ja tuonut säästöjä erityisesti matka- ja majoituskustannuksiin sekä kuljetuskustannuksiin vuoteen 2019 verrattuna. Kuntapalvelujen asiakaskäyttäytymisessä on myös tapahtunut muutos. Toimitaan verkossa ja palveluja vaaditaan verkkoon aina silloin kun se on mahdollista, joten fyysisten asiointipisteiden merkitys vähenee.

 

Alla lyhyt yhteenveto tuloslaskelmaennusteesta:

 

Muutosprosentti on vertailukelpoinen, vesiliikelaitoksen yhtiöittämisen
vaikutus eliminoitu.

 

Investointien bruttomäärä on noin 82 milj. euroa.

 

Edellä olevan tiedon pohjalta tulorahoitus vuonna 2020 riittäisi noin 73 %:iin investoinneista. Vuonna 2019 investoinneista pystyttiin tulorahoituksella rahoittamaan vain 14 %. Kohentuneen tulorahoitustason vuoksi pitkäaikaisten lainojen nettomäärän kasvu jäi noin 15 milj. euroa talousarvioon merkittyä alemmaksi ja tilanne heijastuu myös kuluvan vuoden lainan-ottotarpeeseen. Lainamäärä vuoden 2020 lopussa oli n. 459 milj. euroa, 3800 euroa/asukas.

 

Kaupungin tilinpäätös julkistetaan perjantaina 26.3.2021 ja kaupunginhallitus allekirjoittaa sen 29.3.2021. Kaupunginvaltuusto käsittelee tilinpäätöksen toukokuun kokouksessaan.

 

 

 

 

 

Vaikutusten arviointi                     Merkitään, että asia on ilmasto- ja yritysvaikutuksiltaan neutraali.

 

 

 

                                                          Valmistelija                                                               

Jaana Kuuva

puh. +358 44 718 2788

                                                          etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

 

 

Päätösehdotus                               Kaupunginjohtaja Jarmo Pirhonen

 

Kaupunginhallitus keskustelee vuoden 2020 tilinpäätöksen ennakkotiedoista ja merkitsee yllä olevan tiedoksi.

 

 

Päätös                                              Merkittiin, että asia käsiteltiin kokouksessa asiakohtana 7.

 

Talousjohtaja Pauliina Pietikäinen ja taloussuunnittelupäällikkö Jaana Kuuva olivat kokouksessa läsnä asiaa käsiteltäessä. He poistuivat kokouksesta asiakohdan käsittelyn jälkeen.

 

Keskusteltuaan kaupunginhallitus hyväksyi yksimielisesti kaupunginjohtajan tekemän päätösehdotuksen.

 

 

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa