Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Keskusvaalilautakunta
Pöytäkirja 15.03.2021/Pykälä 17

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

 

 

§ 17

Asianro 2361/00.00.00.04/2021

 

 

Kirjeäänestyksen asiakirjojen tarkastaminen

 

 

 

 

                                                          Vaalilain 66 a §:n mukaan ulkomailla asuva tai siellä oleskeleva henkilö voi äänestää kirjeitse laissa määritellyin edellytyksin. Äänestäminen tapahtuu tilaamalla kirjeäänestysasiakirjat oikeusministeriöltä ja lähettämällä äänestysasiakirjat sen kunnan keskusvaalilautakunnalle, joka on merkitty äänioikeusrekisterissä äänestäjän kotikunnaksi, äänioikeuskunnaksi tai väestönkirjanpitokunnaksi.

 

                                                          Kunnan keskusvaalilautakunnalle saapuneet kirjeäänestysasiakirjat tarkastetaan soveltuvin samalla tavoin kuin muutkin ennakkoäänestysasiakirjat. Kirjeäänestyksessä toimitettu äänestyslippu on kuitenkin leimaamaton ja keskusvaalilautakunnan tuleekin tarkastuksen yhteydessä huolehtia siitä, että äänestyslippu leimataan ja suljetaan uudelleen vaalikuoreen vaalisalaisuus säilyttäen jatkokäsittelyä varten.

 

                                                          Oikeusministeriön ohjeiden mukaan keskusvaalilautakunta voi suorittaa leimauksen ja uudelleen kuorittamisen kokouksessaan tai valtuuttaa keskusvaalilautakunnan sihteerin ja kolmen muun samanaikaisesti paikalla olevan suorittamaan vastaavan tehtävän. Tarkastusmenettelyn sujuvuuden takaamiseksi esitetään, että toimenpide voidaan suorittaa keskusvaalilautakunnan sihteerin valvonnassa.     

 

 

                                                          Valmistelija                                                               

Vesa Toivanen

puh. +358 44 718 2041

                                                          etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

Päätösehdotus                               Keskusvaalilautakunnan sihteeri Vesa Toivanen

 

Keskusvaalilautakunta valtuuttaa keskusvaalilautakunnan sihteerin ja kolmen muun samanaikaisesti paikalla olevan henkilön suorittamaan kirjeäänestyksen äänestyslippujen leimauksen ja uudelleen kuorittamisen.

 

 

Päätös                                              Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa