Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Pohjois-Savon aluepelastuslautakunta
Pöytäkirja 21.04.2021/Pykälä 28

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

 

 

§ 28

Asianro 3630/10.03.02.04/2021

 

 

Joroisten pelastusaseman ja harjoitusalueen vuokrasopimus

 

 

 

Pohjois-Savon pelastuslaitos on tehnyt Joroisten kunnan kanssa vuokrasopimuksen Joroisten pelastusaseman ja harjoitusalueen käytöstä. Joroisten kunta siirtyi osaksi Pohjois-Savon maakuntaa 1.1.2021, jolloin vastuu Joroisten alueen pelastustoimen järjestämisestä siirtyi Etelä-Savon pelastustoimelta Pohjois-Savon pelastustoimelle.

 

                                                         

 

Vaikutusten arviointi                    

 

 

Esitys                                                Pohjois-Savon aluepelastuslautakunta merkitsee asian tiedoksi.

 

Liitteet

1

Joroisten paloaseman vuokrasopimus (salainen, JulkL 24.1 § 8 kohta)

 

 

                                                          Valmistelija                                                               

Antti Haataja

puh. +358 44 718 8105

                                                          etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

Päätösehdotus                               Pelastusjohtaja Jukka Koponen

 

Pohjois-Savon aluepelastuslautakunta merkitsee asian tiedoksi.

 

 

Päätös                                              Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa