Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 17.05.2021/Pykälä 191

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

Kaupunginhallitus

231 §

31.8.2020

 

§ 191

Asianro 6528/02.08.00.01/2020

 

 

Savilahden liikunta- ja tapahtumakeskus

 

 

Päätöshistoria

 

Kaupunginhallitus 31.8.2020 231 §

 

Toimitilajohtaja Hannu Väänänen
Tilakeskuksen toimitilajohtaminen

 

Kaupunginhallitus hyväksyi 4.12.2017 Savilahden kalliotilojen Liikunta- ja tapahtumakeskuksen hankesuunnitelman ja 27.5.2019 Savilahden liikunta- ja tapahtumakeskuksen sekä alueellisen väestönsuojan laajuuden ja hankemallin.

 

Savilahdessa Puolustusvoimilta vapautuneella varikkoalueella sijaitsee merkittävä määrä kalliotilaa, joista Liikunta- ja tapahtumakeskushanke vie noin puolet olemassa olevista kalliotiloista. Hankkeen lähtökohtana ja tavoitteena on ollut Savilahden alueellisen yhteiskäyttöisen väestösuojan ja liikuntapainotteisen tapahtumakeskuksen toimintojen yhdistäminen, joita tulevat käyttämään myös alueelle sijoittuvat oppilaitokset Savon koulutuskuntayhtymä, Savonia -ammattikorkeakoulu ja Itä-Suomen yliopisto.

                

Liikunta- ja tapahtumakeskuksen hyväksytty hankkeen laajuus on noin

14 000 m2 sekä 1 000 m2 tilavarausta. Monitoimihallin katsomokapasiteetti on 2 500 katsojapaikkaa, yleisömäärä tapahtumakäytössä 4 000 henkilöä ja väestönsuojapaikkojen määrä 7 500 väestönsuojapaikkaa.

 

Hankinta

 

Kuopion Tilapalvelut julkaisi EU-hankintailmoituksen 1.4.2020 Savilahden liikunta- ja tapahtumakeskuksen kokonaisurakasta, joka koostuu kalliorakennus-, rakennus- ja taloteknisistä töistä. Urakka kilpailutettiin avoimella menettelyllä ja tarjoukset tuli jättää viimeistään 10.8.2020 klo 9.00. Saapuneet tarjoukset avattiin 10.8.2020 klo 9.15 Kuopion Tilapalveluissa.

 

Määräaikaan mennessä saapuneiden tarjousten tarjoushinnat ylittivät oleellisesti hankkeen toteuttamiseen varatut määrärahat.

 

 

                                  

Esitys                          Esitän, että kaupunginhallitus

 

-          hylkää kaikki Savilahden liikunta ja tapahtumakeskuksesta 10.8.2020 saadut urakkatarjoukset tarjoushintojen ylittäessä hankkeen toteuttamiseen varatut määrärahat.

 

-          keskeyttää hankinnan.

 

-          palauttaa hankkeen suunnitteluvaiheeseen, jossa hankkeen eri toimintojen laajuutta tullaan tarkastelemaan uudelleen siten, että hankkeen kokonaiskustannukset mahtuvat budjettiin. Lisäksi hankkeen kokonaisaikataulu tulee päivittää tarkennettavien suunnitelmien myötä. 

 

 

Liitteet

 

Liite A kuntalain mukainen oikaisuvaatimusohje

 

 

 

 

 

 

                                   Valmistelija                                  

Timo Tanninen

puh. +358 44 718 5125

                                   etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

Päätösehdotus             Kaupunginjohtaja Jarmo Pirhonen

 

Kaupunginhallitus hyväksyy toimitilajohtajan esityksen.

 

 

Päätös                         Merkittiin, että jäsen Leila Savolainen poistui kokouksesta esteellisenä (yhteisöjäävi) asiakohdan käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi.

 

Toimitilajohtaja Hannu Väänänen ja rakennuttaja Timo Tanninen olivat kokouksessa kuultavina asiakohdassa. He poistuivat kokouksesta kuulemisen jälkeen.

 

Keskusteltuaan kaupunginhallitus hyväksyi yksimielisesti kaupunginjohtajan tekemän päätösehdotuksen.

 

 


 

 

Toimitilajohtaja Hannu Väänänen
Tilakeskuksen toimitilajohtaminen

 

Savilahden liikunta- ja tapahtumakeskus -hanke palautettiin kaupunginhallituksen päätöksen mukaisesti suunnitteluvaiheeseen 31.08.2020, jossa hankkeen eri toimintojen laajuudet tarkasteltiin uudelleen siten, että rakennushanke voidaan toteuttaa 35,5 M€ investointimäärärahan puitteissa. Investointimäärärahaan ei sisälly hankkeen pysäköintivelvoitemaksut, jotka ovat nyt täsmentyneet hankkeen laajuuden ja Savilahden kaavamääräysten sekä kaupungin päätösten mukaisesti. Hankkeen pysäköintivelvoitemaksut ovat 210 autopaikan osalta yhteensä 6,3 M€

 

Opetus- ja kulttuuriministeriö on myöntänyt Savilahden liikunta- ja tapahtumakeskuksen rakennustöihin 750 000 euroa valtionavustusta.

 

Hankkeen laajuutta on pienennetty päivitetyssä ja kh:ssa 01.03.2021 § 93 hyväksytyssä hankesuunnitelmassa esitetyin muutoksin. Uusi laajuus on n. 14 000 m²(kokonaisala), vanha oli n 17 300 m2. Hankkeen kokonaisaikataulu päivitettiin tarkennettujen suunnitelmien myötä.

 

Hankkeen toteutusmuotoa on muutettu tavoitteena alittaa 35,5 M € hankebudjetti. Hankkeelle on perustettu viisijäseninen johtoryhmä, joka koostuu rakennushankkeiden hankeohjauksen asiantuntijoista. Hankkeen toteutusmuoto on muutettu aiemmasta kokonaisurakkamuodosta siten että hanke on jaettu kahteen eri vaiheeseen ja siten myös tarvittavat hankinnat jakaantuvat kahteen eri kokonaisuuteen.

 

Ensimmäinen vaihe toteutetaan kokonaisurakkana ja siinä toteutetaan kalliorakennusurakka aikavälillä 6/2021-2/2022. Tässä kokonaisuudessa tehdään louhintatyöt sekä kallionrakenteen lujitustyöt ja muut työt, jotka soveltuvat ko. erikoisalan tehtäväksi.

 

Toisessa vaiheessa toteutetaan kaikki kallioluolaan sekä sen ulkopuolelle toteutettavat rakenteet, laitteet ja järjestelmät. Tämä toteutetaan yhteistoiminnallisena, tavoitehintaisena rakennusurakkana. Toteutusmuodossa käytetään hyväksi hankkeessa jo laadittuja suunnitelmia mahdollisimman tehokkaasti, kuitenkin siten että suunnitteluratkaisuja tarkastellaan palveluntuottajan kustannustiedon kanssa. Hankkeen hankinta on aloitettu ja etenee siten että palveluntuottajan valinta tuodaan kaupunginhallituksen päätettäväksi syksyllä 2021.  Tämän vaiheen työt valmistuvat suunnitellun aikataulun mukaan kesällä 2023.

 

Kuopion Tilapalvelut julkaisi Savilahden liikunta- ja tapahtumakeskuksen kalliorakennusurakasta EU-hankintailmoituksen 21.3.2021 Hilmassa (TED:issä 24.3.2021).

Lisäkirje 1 on lähetetty tarjoajille 15.4.2021.

Hankintamenettely oli avoin menettely.

 

Tarjoukset tuli jättää sähköisesti viimeistään 26.4.2021 klo 9.00. Määräaikaan mennessä saapui 7 tarjousta. Tarjoukset avattiin Kuopion Tilapalveluissa 26.4.2021 klo 9.15. Kaikki tarjoukset täyttivät hankinta-asiakirjoissa vaaditut soveltuvuutta koskevat vähimmäisvaatimukset.

 

Valintaperusteena oli vaaditut minimikriteerit täyttävien urakkatarjousten osalta halvin kokonaishinta.

                            

Tarjousten selonottoneuvottelut käytiin halvimman tarjouksen antaneen Skanska Infra Oy:n kanssa 30.4.2021.

 

 

                                                         

Esitys                                                Esitän, että kaupunginhallitus

                                                         

                                                          - hyväksyy hankkeen toteuttamisen kahdessa vaiheessa, joista ensimmäisessä vaiheessa toteutetaan kalliorakennusurakka kokonaisurakkana ja toisessa vaiheessa toteutetaan rakennusurakka yhteistoiminnallisena, tavoitehintaisena rakennusurakkana

                                                         

                                                          - valitsee kalliorakennusurakoitsijaksi halvimman hyväksytyn tarjouksen (6.874.000 €) antaneen Skanska Infra Oy:n

                                                         

                                                          - valtuuttaa Kuopion Tilapalveluiden toimitilajohtajan allekirjoittamaan urakkasopimuksen Skanska Infra Oy:n kanssa

 

Viiteaineisto

1

6528/2020 tarjousten avauspöytäkirja

 

 

                                                          Valmistelija                                                               

Marko Antero Väätäinen

puh. +358 44 718 5686

                                                          etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

Toimitilajohtaja Hannu Väänänen ja rakennuttaja Marko Väätäinen esittelevät asiaa kokouksessa.

 

 

 

Päätösehdotus                               Kaupunginjohtaja Jarmo Pirhonen

 

Kaupunginhallitus hyväksyy toimitilajohtajan esityksen.

 

 

 

Päätös                                              Merkittiin, että jäsen Leila Savolainen poistui kokouksesta esteellisenä (yhteisöjäävi) asiakohdan käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi.

 

Rakennuttaja Marko Väätäinen ja toimitilajohtaja Hannu Väänänen olivat kokouksessa kuultavina asiakohdassa. He poistuivat kokouksesta kuulemisen jälkeen.

 

Keskusteltuaan kaupunginhallitus hyväksyi yksimielisesti kaupunginjohtajan tekemän päätösehdotuksen. 

 

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa