Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 14.06.2021/Pykälä 230

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

 

Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta

36 §

21.4.2021

Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta

43 §

19.5.2021

Kaupunginhallitus

208 §

31.5.2021

Kaupunginvaltuusto

50 §

21.6.2021

 

§ 230

Asianro 7837/00.04.02/2020

 

 

Kansalaisopistopalvelujen järjestäminen Kuopion ja Siilinjärven alueella

 

 

Päätöshistoria

 

Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta 21.4.2021 36 §

 

Kansalaisopiston rehtori Kirsti Turunen
Kuopion kansalaisopisto

 

 

Sekä Kuopion että Siilinjärven kuntastrategioihin kuuluu seutuyhteistyön edistäminen. Kansalaisopistojen välillä seutuyhteistyöllä on vuosikymmenten taakse ulottuvat perinteet. Tiukkeneva kuntatalous tuo haasteita monien kunnallisten palvelujen järjestämiseen, myös kansalaisopistopalvelujen osalta oli syytä tarkastella toiminnan yhdistämisen mahdollisuutta. Rehtorit laativat elo-syyskuussa virkatyönään asiasta esiselvityksen. Hyvinvoinnin edistämisen palvelualueen lautakunta Kuopiossa ja sivistyslautakunta Siilinjärvellä hyväksyivät lokakuun kokouksissaan tämän esiselvityksen ja nimesivät varsinaisen yhdistymisselvityksen tekemistä varten perustettavaan työryhmään kuntien edustajat.

 

Selvitystyöryhmä kokoontui marraskuun 2020 ja maaliskuun 2021 aikana neljä kertaa. Työryhmässä on tarkasteltu rehtorien tekemien selvitysten pohjalta yhdistymisen vaikutuksia talous-, henkilöstö- ja asiakasnäkökulmista. Yhdistymisestä on molempien opistojen päätoiminen henkilöstö saanut lausua mielipiteensä. Lisäksi Siilinjärvellä on järjestetty kuntalaisten kuulemistilaisuus verkossa 13.4.2021.

 

Useat tekijät puoltavat kansalaisopistojen yhdistämistä. Kuopio ja Siilinjärvi muodostavat yhteisen työssäkäyntialueen, mikä tekee henkilöstön ja kuntalaisten liikkumisesta luontevaa. Kansalaisopistopalvelujen järjestäminen yhtenä opistona toisi alueellisia hyötyjä.

 

Taloudellinen näkökulma: yhdessä suurempi volyymi valtionosuustuntien suhteen mahdollistaa paremmin liikkuvan osuuden kautta jaettavien tuntien saamisen alueellemme sekä tuo vahvemman roolin hankehauissa valtakunnallisesti. Esiselvityksen mukaan käyttötaloudessa mahdollisesti säästyvät eurot olisivat kohtuullisen pieniä, mutta toki mahdollisia.

 

Laadullinen näkökulma: iso opisto on houkuttelevampi työpaikka, joka helpottaa tulevien vuosien rekrytointeja. Henkilöstösuunnittelun osalta etuna nähdään myös joustavampi mahdollisuus työnkuvien rakentamisessa. Yhdistymisestä hyötyvät myös opistojen yhteisten määräaikaisten tuntiopettajien suuri joukko (kahden työsopimuksen sijaan yksi työsopimus).

 

Asiakasnäkökulma: kurssitarjonta voi monipuolistua ja kuntalaisten palvelunkäyttöä helpottaa, kun koko alueella on yksi yhteinen ilmoittautumisjärjestelmä ja yhteiset toimintatavat. Yhteisen markkinoinnin kautta kuntalaiset näkevät koko laajan opetustarjonnan ja voivat vapaasti osallistua opetukseen koko toiminta-alueella.

 

Siilinjärvellä vakituisten opettajien työt ovat vähentyneet viime vuosina, mikä on seurausta Maaningan osaston poistumisesta, opiston tuntileikkauksista ja kysynnän muutoksista. Yhdistymisessä opettajien työssäkäyntialue laajenee, jolloin heille on töitä paremmin tarjolla. Työn sisällön räätälöinti, kollegiaalisuus ja Kuopion laaja henkilöstökoulutus olisivat jatkossa myös siilinjärveläisopettajien hyödynnettävissä.

 

 

Kuopion kansalaisopiston päätoimisen henkilöstön näkemys yhdistymisasiaan

 

Oman työn ja koko opiston kannalta arvioidaan vaikutukset positiivisiksi, toki henkilöstö- ja taloushallinnon osalta myös työmäärää lisääväksi. Muutokseen suhtaudutaan positiivisena mahdollisuutena. Erityisesti nähdään tärkeänä järkevän alueellisen kokonaisuuden muodostumisen myös asiakasnäkökulmasta. 

 

Aikataulu                          Toimintojen yhdistyminen on mahdollista aikaisintaan vuoden 2022 alusta. Kuopion kaupungin koko yhdistyvän opiston uutena ylläpitäjänä tulee hakea Opetus- ja kulttuuriministeriöstä uutta ylläpitämislupaa. Tähän hakemukseen tarvitaan liitteiksi osapuolten (myös muiden sopimuskuntien) lainvoimaiset päätökset sekä keskinäiset sopimukset.

 

Ylläpitämisluvat tulevat voimaan aina kalenterivuoden alusta. Jos halutaan, että uuden luvan mukainen toiminta alkaa 1.1.2022, hakemukset tulee toimittaa ministeriön kirjaamoon viimeistään heinäkuussa 2021, jolloin lupahakemuksia koskevat päätökset ennätetään tehdä ministeriössä ennen lokakuussa alkavaa valtionosuuslaskentaa.

 

Mikäli molemmat kunnat näkevät esityksen kannatettavana olisi henkilöstöjohtamisen kannalta paras pyrkiä toimimaan niin, että ensimmäinen yhteinen lukuvuosi olisi 2022–2023. Tällöin opistot pystyvät yhdessä suunnittelemaan ensimmäisen yhteisen ohjelman keväällä 2022.

 

Yhdistymisen valmistelutyö alkaisi käytännössä jo syksyllä 2021 ja siirtymäaikaa olisi kevät 2022. Mikäli opistoista riippumattomista syistä aikataulu ei ole mahdollinen, yhdistyminen tapahtuisi silloin vuoden 2023 alusta.

 

Yhdistymisselvitystyöryhmän esitys on, että viranhaltijat tekevät molempien kuntien osalta esitykset kansalaisopistopalvelujen järjestämisestä yhtenä opistona 1.1.2022 alkaen. Ehdotetaan käyttöön otettavaksi Kuopion sopimuskuntamallia myös Siilinjärvelle.

 

Kansalaisopiston rehtori esittää, että hyvinvoinnin edistämisen lautakunta puoltaa Kuopion ja Siilinjärven kansalaisopistojen yhdistymistä 1.1.2022 alkaen. Mikäli sopimuskunnista riippumattomista syistä tämä ei ole mahdollista, yhdistyminen astuisi voimaan 1.1.2023.

 

Vaikutusten arviointi        Liitteenä

 

Esitys                          Esitän, että hyvinvoinnin edistämisen lautakunta hyväksyy Kuopion ja Siilinjärven kansalaisopistojen yhdistymisen 1.1.2022. Mikäli sopimuskunnista riippumattomista syistä johtuen yhdistyminen ei ole mahdollista 1.1.2022, yhdistyminen astuu voimaan 1.1.2023.

 

 

Liitteet

 

7837/2020-3 Vaikutusten arviointi

 

 

7837/2020-3 Kansalaisopistopalvelujen selvitys

 

 

 

 

 

 

                                   Valmistelija                                  

Kirsti Turunen

puh. +358 44 718 4701

                                   etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

Päätösehdotus             Apulaiskaupunginjohtaja Pekka Vähäkangas

 

Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta päättää hyväksyä kansalaisopiston rehtorin esityksen.

 

 

Päätös                         Esittelijä muutti ehdotustaan siten, että hyvinvoinnin edistämisen lautakunta merkitsee Kuopion ja Siilinjärven kansalaisopistojen yhdistymisen valmistelun etenemisen tässä vaiheessa tiedoksi. Valmistelu jatkuu, kun kansalaisopistojen yhdistymiseen liittyvä henkilöstön siirtymiseen liittyvä yhteistoimintamenettely on Kuopion kaupungin osalta hoidettu.

 

Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta hyväksyi esittelijän muutetun päätösehdotuksen.

 

Hetti Rytsy poistui kokouksesta klo 16.54 asian esittelyn aikana.

 

 


 

Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta 19.5.2021 43 §

 

Kansalaisopiston rehtori Kirsti Turunen
Kuopion kansalaisopisto

 

Työnantajan ja henkilöstön välisestä yhteistoiminnasta kunnissa annetun lain (449/2007) mukaan luovutukseen liittyvän yhteistoimintamenettelyn yhteydessä luovuttajalle ja luovutuksensaajalle on asetettu erityinen henkilöstöä koskeva informaatiovelvollisuus. Lainmukaiset henkilöstön kuulemistilaisuudet on pidetty Siilinjärvellä 29.4.2021 ja Kuopiossa 5.5.2021.

 

Esityksen mukaan Siilinjärven työntekijät siirtyvät Kuopion kaupungin palvelukseen ns. vanhoina työntekijöinä. Oikeudelliset, taloudelliset ja sosiaaliset seuraukset sisällytetään erikseen neuvoteltavaan henkilöstön siirtosopimukseen. Siirtosopimusluonnos on käsitelty molempien kuntien yhteisessä yt-kuulemistilaisuudessa 11.5.2021.

 

Vaikutusten arviointi        Liitteenä

 

Esitys                          Esitän, että hyvinvoinnin edistämisen lautakunta hyväksyy Kuopion ja Siilinjärven kansalaisopistojen yhdistymisen 1.1.2022. Mikäli sopimuskunnista riippumattomista syistä johtuen yhdistyminen ei ole mahdollista 1.1.2022, yhdistyminen astuu voimaan 1.1.2023. Asia esitetään edelleen kaupunginhallitukselle päätettäväksi.

 

Liitteet

 

7837/2020-3 Vaikutusten arviointi

 

 

7837/2020-3 Kansalaisopistopalvelujen selvitys

 

 

7837/2020-3 Tuusniemen kunnanhallituksen päätös 3.5.2021

 

 

7837/2020-3 Rautavaaran hyvinvointilautakunnan päätös 5.5.2021

 

 

7837/2020-3 Siilinjärven kunnan yhteistoimintaneuvottelunlain mukainen pöytäkirja

 

 

7837/2020-3 Kuopion kaupungin yhteistoimintamenettelyn mukainen pöytäkirja

 

 

7837/2020-3 Kaavin sivistyslautakunnan päätös 3.5.2021

 

 

 

 

                                   Valmistelija                                  

Kirsti Turunen

puh. +358 44 718 4701

                                   etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

Päätösehdotus             Apulaiskaupunginjohtaja Pekka Vähäkangas

 

Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta päättää hyväksyä kansalaisopiston rehtorin esityksen.

 

 

Päätös                         Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta hyväksyi päätösehdotuksen.

 


 

Kaupunginhallitus 31.5.2021 208 §

 

 

Liitteet

 

7837/2020 Vaikutusten arviointi

 

 

7837/2020 Kansalaisopistopalvelujen selvitys

 

 

7837/2020 Sopimus_Kuopio-Siilinjärvi

 

 

7837/2020 Tiedoston Sopimusliite_Kuopio-Siilinjärvi

 

Viiteaineisto

 

7837/2020 Tuusniemen kunnanhallituksen päätös 3.5.2021

 

 

7837/2020 Kaavin sivistyslautakunnan päätös 3.5.2021

 

 

7837/2020 Rautavaaran hyvinvointilautakunnan päätös 5.5.2021

 

 

                                   Valmistelija                                  

Kirsti Turunen

puh. +358 44 718 4701

                                   etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

                                  

 

Kansalaisopiston rehtori Kirsti Turunen esittelee asiaa kokouksessa.

 

 

 

 

 

Päätösehdotus             Kaupunginjohtaja Jarmo Pirhonen

 

Kaupunginhallitus hyväksyy ja esittää edelleen kaupunginvaltuustolle hyväksyttäväksi liitteenä olevan sopimuksen Kuopion ja Siilinjärven kansalaisopistojen yhdistymisestä.  Mikäli sopimuskunnista riippumattomista syistä johtuen yhdistyminen ei ole mahdollista 1.1.2022, yhdistyminen astuu voimaan 1.1.2023.


Päätös                         Kuopion kansalaisopiston rehtori Kirsti Turunen oli kokouksessa kuultavana asiakohdassa. Turunen poistui kokouksesta kuulemisen jälkeen.

 

Merkittiin, että valtuuston puheenjohtaja Sari Raassina poistui kokouksesta asiakohdan käsittelyn aikana.

 

Keskusteltuaan kaupunginhallitus hyväksyi yksimielisesti kaupunginjohtajan tekemän päätösehdotuksen.

 


 

 

 

                                   Siilinjärven kunnanhallitus on päätöksellään 7.6.2021 § 129 päättänyt, että asia palautetaan uudelleen valmisteltavaksi. Liitteenä päätös.

 

Muuttuneen tilanteen johdosta on tarkoituksenmukaista, että asia palautetaan myös Kuopiossa uudelleen valmisteltavaksi.

 

31.5.2021 kaupunginhallituksessa olleita liite- ja viiteaineistoja ei jaeta uudestaan.

 

 

 

Liitteet

4

7837/2020 Vaikutusten arviointi

 

5

7837/2020 Kansalaisopistopalvelujen selvitys

 

6

7837/2020 Sopimus_Kuopio-Siilinjärvi

 

7

7837/2020 Tiedoston Sopimusliite_Kuopio-Siilinjärvi

 

8

7837/2020 Siilinjärven kunnanhallituksen päätös 7.6.2021 § 129

 

Viiteaineisto

11

7837/2020 Tuusniemen kunnanhallituksen päätös 3.5.2021

 

12

7837/2020 Kaavin sivistyslautakunnan päätös 3.5.2021

 

13

7837/2020 Rautavaaran hyvinvointilautakunnan päätös 5.5.2021

 

 

                                                         

 

Päätösehdotus                               Kaupunginjohtaja Jarmo Pirhonen

 

Kaupunginhallitus päättää, että asia poistetaan 21.6.2021 kokoontuvan kaupunginvaltuuston esityslistalta ja että asia palautetaan uudelleen valmisteltavaksi.

 

 

Päätös                                              Kaupunginhallitus hyväksyi yksimielisesti kaupunginjohtajan tekemän päätösehdotuksen. 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa