Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 21.06.2021/Pykälä 245

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa


 

 

§ 245

Asianro 2262/00.00.01.00/2021

 

 

Kuntalaisaloite / Kuopion vanhusneuvoston kehittäminen

 

 

 

                                                          Eläkkeensaajien Keskusliiton Kuopion Piiri ry on tehnyt kuntalaisaloitteen Kuopion kaupungille vanhusneuvoston kehittämisestä. Aloitteessa esitetään muutoksia vanhusneuvoston nykyiseen kokoonpanoon sekä toimintaan.

 

Aloitteessa tuodaan mm. esille, että jatkossa vanhusneuvoston jäsenet (12) valittaisiin siten, että eläkeläisjärjestöt nimeäisivät 9 edustajaa. Lisäksi aloitteessa tuodaan esille, että sosiaalipuolen ikäihmisiä edustavat järjestöt nimeäisivät yhden edustajan. Hyvinvoinnin edistämisen- sekä perusturva- ja terveyslautakunnista olisi molemmista yksi edustaja (luottamushenkilö). Puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja valittaisiin eläkeläisjärjestöjen edustajista.

 

Aloitteessa tuodaan esille, että tärkeää olisi, että neuvoston puheenjohtajana toimisi eläkeläisjärjestön edustaja, koska puheenjohtajan kautta asiat tulevat vanhusneuvoston käsittelyyn.

 

Aloitteessa esitetään, että seuraava vanhusneuvosto valittaisiin edellä esitetyllä kokoonpanolla ikäihmisten oikeudenmukaisen osallistumisen turvaamiseksi kaupungin hallintoon. Aloite on liitteenä XX.

 

Eläkkeensaajien Keskusliiton Kuopion Piiri ry:n tekemää aloitetta on käsitelty Kuopion vanhusneuvoston kokouksessa 23.3.2021. Liite XX.

 

Kuopion vanhusneuvoston voimassa olevan toimintasäännön 3 §:n mukaan vanhusneuvostoon kuuluu 12 jäsentä ja kullekin henkilökohtainen varajäsen, joista kaupunginhallitus nimeää

-          seitsemän kaupungin luottamushenkilöistä varajäsenineen

-          ja viisi kuopiolaisten vanhusjärjestöjen nimeämistä ehdokkaista henkilökohtaisine varajäsenineen.

Toimintasäännön 4 §:n mukaan kaupunginhallitus määrää vanhusneuvostolle puheenjohtajan luottamushenkilöiden joukosta. Varapuheenjohtaja nimetään kuopiolaisten vanhusjärjestöjen esittämistä ehdokkaista.

Kuntalain 27 §:n mukaan ikääntyneen väestön osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksien varmistamiseksi kunnanhallituksen on asetettava vanhusneuvosto ja huolehdittava sen toimintaedellytyksistä. Vanhusneuvosto voi olla useamman kunnan yhteinen.

Vanhusneuvostolle on annettava mahdollisuus vaikuttaa kunnan eri toimialojen toiminnan suunnitteluun, valmisteluun ja seurantaan asioissa, joilla on merkitystä ikääntyneen väestön hyvinvoinnin, terveyden, osallisuuden, elinympäristön, asumisen, liikkumisen tai päivittäisistä toiminnoista suoriutumisen taikka heidän tarvitsemiensa palvelujen kannalta.

 

 

Liitteet

15

2262/2021 Ote Kuopion vanhusneuvoston muistiosta 23.3.2021

 

16

2262/2021 Vanhusneuvoston toimintasääntö

 

Viiteaineisto

6

2262/2021 Kuntalaisaloite (ei julkaista internetissä)

 

 

                                                         

 

Päätösehdotus                               Kaupunginjohtaja Jarmo Pirhonen

 

Kaupunginhallitus päättää, että aloite saatetaan tiedoksi kaupunginvaltuustossa edustettuna olevien puolueiden kunnallisjärjestöille huomioitavaksi kunnallisista luottamustoimista käytävissä neuvotteluissa.


 

 

Päätös                                              Kaupunginhallitus hyväksyi yksimielisesti kaupunginjohtajan tekemän päätösehdotuksen.

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa