Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 09.08.2021/Pykälä 3

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

Kaupunginhallitus

240 §

21.6.2021

 

§ 3

Asianro 3405/00.00.01.00/2021

 

 

Valtuuston vaalilautakunnan valitseminen

 

 

Päätöshistoria

 

Kaupunginhallitus 21.6.2021 240 §

 

Laki vuoden 2021 kuntavaalien siirtämisestä on tullut voimaan 29.3.2021. Lain 1 §:n mukaan vuoden 2021 kuntavaaleissa valittavien valtuustojen toimikausi alkaa poiketen kuntalain (410/2015) 15 §:n 1 momentissa säädetystä 1 päivänä elokuuta 2021 ja jatkuu toukokuun 2025 loppuun. Vuoden 2017 kuntavaaleissa valittujen valtuustojen toimikausi jatkuu heinäkuun 2021 loppuun.

 

Lain 3 §:n mukaan kuntalain 32 §:n 2 momentissa säädetystä poiketen kunnanhallituksen, tarkastuslautakunnan, muiden lautakuntien ja valiokuntien jäsenet valitaan elokuussa 2021 pidettävässä valtuuston kokouksessa.

                                  

Vuoden 2021 Kuntavaalit käytiin 13.6.2021.Uuden kaupunginvaltuuston järjestäytymiskokous pidetään 9.8.2021 klo 18.

 

                                   Kuopion kaupungin hallintosäännön 119 §:n mukaan valtuusto valitsee toimikaudekseen suhteellisten vaalien toimittamista varten vaalilautakunnan. Lautakunnassa on kuusi jäsentä ja kullakin henkilökohtainen varajäsen.

 

Valtuusto valitsee jäseniksi valituista lautakunnan puheenjohtajan ja yhden varapuheenjohtajan.

 

Lautakunnan sihteerinä toimii valtuuston pöytäkirjanpitäjä, jollei valtuusto toisin päätä.

 

 

 

 

 

 

 

                                   Valmistelija                                  

Heikki Vienola

puh. +358 44 718 2021

                                   etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

Päätösehdotus             Kaupunginjohtaja Jarmo Pirhonen

 

Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle, että kaupunginvaltuusto valitsee kaupunginvaltuuston vaalilautakunnan.

 

 

Päätös                         Kaupunginhallitus hyväksyi yksimielisesti kaupunginjohtajan tekemän päätösehdotuksen.

 


 

 

Päätösehdotus                               Kaupunginhallitus

 

Kaupunginvaltuusto valitsee kaupunginvaltuuston vaalilautakunnan.

 

 

 

Päätös                                              Puheenjohtaja totesi, että valtuustoryhmät ovat toimittaneet puheenjohtajalle ehdotuksen valtuuston vaalilautakunnan kokoonpanoksi.

 

Valtuustoryhmien esityksen mukaisesti puheenjohtaja ehdotti, että valtuuston vaalilautakunta valitaan seuraavasti:

 

          Varsinainen jäsen                   Henkilökohtainen varajäsen

 

pj.      Asikainen Iris                         Sokka Irja

vpj.    Rossi Markku                          Savolainen Tuula

jäsen  Järventaus Johanna                Nieminen Petri

jäsen  Hämäläinen Vuokko                Eskelinen Heli

jäsen  Sinervirta Jani                        Hartikainen Kari

jäsen  Koskinen Ari (Allu)                  Pääkkö Sakari

 

Kaupunginvaltuusto hyväksyi yksimielisesti puheenjohtajan tekemän ehdotuksen.

 

 

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa