Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Perusturva- ja terveyslautakunnan yksilöasioiden jaosto
Pöytäkirja 31.08.2021/Pykälä 8

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

 

§ 8

Asianro 7395/00.02.03/2021

 

 

Salassapitovelvollisuus

 

 

 

 

                                                          Yksilöasioiden jaoston kokouksissa käsitellään yksityishenkilöiden tekemiä oikaisuvaatimuksia, minkä johdosta kokoukseen osallistuvien henkilöiden tulee noudattaa kaikessa toiminnassa salassapitovelvollisuutta.

 

Salassa pidettäviä tietoja ei saa paljastaa tai kertoa, eikä myöskään esityslistaa ja muuta kokousmateriaalia saa näyttää ulkopuolisille henkilöille tai tahoille.

 

Salassapitovelvollisuus jatkuu myös sen jälkeen, kun toimielimen kausi on päättynyt.

 

Hyvään kokousmenettelyyn kuuluu myös se, että toimielin päättää esityslistojen ja muun mahdollisen kokousaineiston hävittämisestä. Asianmukainen menettely on, että kokouksen sihteeri huolehtii aineiston hävittämisestä.

                                                         

 

Vaikutusten arviointi                    

 

 

 

 

                                                          Valmistelija                                                               

Kaija Kähkönen

puh. +358 44 748 8200

                                                          etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

Päätösehdotus                              

 

Puheenjohtaja

Yksilöasioiden jaosto merkitsee salassapitoa koskevat määräykset tietoonsa saaduksi ja sitoutuu noudattamaan salassapitovelvollisuutta kaikessa toiminnassaan ja myös toimielimen kauden päättymisen jälkeen.

Kokouksen esityslista ja muu mahdollinen kokousaineisto kerätään kokouksen jälkeen, jolloin kokouksen sihteeri huolehtii niiden asianmukaisesta hävittämisestä.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Päätös                                              Va. henkilöstö- ja hallintopäällikkö toimi esittelijänä tässä asiassa.

 

Va. henkilöstö- ja hallintopäällikkö esitti, että jaosto merkitsee salassapitoa koskevat määräykset tietoonsa saaduksi ja sitoutuu noudattamaan salassapitovelvollisuutta kaikessa toiminnassaan ja myös toimielimen kauden päättymisen jälkeen. Tietoja ei saa myöskään käyttää hyväksi toimikauden aikana eikä toimikauden päättymisen jälkeen.

 

Va. henkilöstö- ja hallintopäällikkö esitti, että jaoston jäseniltä otetaan kirjallinen vaitiolositoumus ja että kokousaineisto palautetaan kokouksen jälkeen pöytäkirjanpitäjälle. Jaoston jäseniltä otetaan asiakirjojen palauttamisesta kuittaus ja pöytäkirjanpitäjä huolehtii asiakirja-aineiston asianmukaisesta hävittämisestä.

 

Yksilöasioiden jaosto hyväksyi henkilöstö- ja hallintopäällikön ehdotuksen.

 

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa