Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 08.11.2021/Pykälä 30

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Oheismateriaali
  9980/2021 Äänestys 1

 

Kaupunginhallitus

89 §

25.10.2021

 

§ 30

Asianro 9980/02.03.01/2021

 

 

Vuoden 2022 veroprosentit

 

 

Päätöshistoria

 

Kaupunginhallitus 25.10.2021 89 §

 

Vt. talousjohtaja Jaana Kuuva
Talous- ja omistajaohjaus

 

 

Verotusmenettelystä annetun lain mukaan kunnan on ilmoitettava verohallinnolle viimeistään verovuotta edeltävän marraskuun 17. päivänä tuloveroprosentin suuruus. Tuloveroprosentti ilmoitetaan neljännesprosenttiyksikön tarkkuudella. Kiinteistöverolain mukaan kunnanvaltuusto päättää kunnassa sovellettavat kiinteistöveroprosentit laissa säädettyjen vaihteluvälien rajoissa vuosittain etukäteen samalla kun se vahvistaa tuloveroprosentin.

 

Kuopion tuloveroprosentti on ollut 20,75 prosenttia vuodesta 2020 lähtien.

 

Kiinteistöveroprosenttien vaihteluväli on kiinteistöverolaissa määritelty alla olevan mukaiseksi. Rinnalla Kuopion kaupungin tälle vuodelle päätetyt kiinteistöveroprosentit. Muun kuin vakituisen asunnon kiinteistöveroprosenttia korotettiin 0,25 %-yksiköllä vuodelle 2020 ja kuluvalle vuodelle vakituisen asunnon kiinteistöveroprosenttia korotettiin 0,1 %-yksiköllä 0,62%:iin.

 

Kiinteistöveroprosentit

Vaihteluväli 2022

Kuopio 2021

Yleinen

0,93 - 2,00

1,30

Vakituinen asuinrakennus

0,41 – 1,00

0,62

Muu asuinrakennus

0,93 – 2,00

1,35

Voimalaitos

0,93 - 3,10

2,50

Rakentamaton rakennuspaikka

2,00 – 6,00

3,00

 

 

Valtuusto voi kiinteistöverolain 13 a §:n mukaan määrätä yleishyödyllisen yhteisön omistaman rakennuksen ja sen maapohjan kiinteistöveroprosentin edellä säädettyä alhaisemmaksi. Kaupunginvaltuusto ei ole määrännyt yleishyödyllisille yhteisöille erillistä kiinteistöveroprosenttia.

 

Vuoden 2022 talousarvion valmistelussa on lähdetty siitä, että veroprosentit pidetään ennallaan.

 

Kuntien rahoitus mullistuu hyvinvointialueiden palvelutoiminnan käynnistyessä 1.1.2023. Ratkaisevin muutos on kaikkien kuntien veroprosentteihin tehtävä prosenttiyksiköltään yhtä suuri leikkaus. Vuoden 2023 kunnallisveroprosentti on hyvinvointialueuudistuksen voimaanpanolain mukaisesti vuoden 2022 veroprosentti vähennettynä leikattavalla määrällä. Leikkauksen suuruuden arvioidaan varmistuvan kesällä 2022.

 

 

 

 

 

 

 

 

                                   Valmistelija                                  

Jaana Kuuva

puh. +358 44 718 2788

                                   etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

Päätösehdotus             Kaupunginjohtaja Jarmo Pirhonen

 

Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle, että Kuopion veroprosentit pidetään ennallaan ja ne ovat vuonna 2022

• tuloveroprosentti 20,75 %

ja kiinteistöveroprosentit

• yleinen kiinteistöveroprosentti 1,30 %
• vakituiseen asumiseen käytettävä rakennus 0,62 %
• muu kuin vakituinen asuinrakennus 1,35 %
• voimalaitosrakennus 2,50 %
• rakentamaton rakennuspaikka 3,00 %
• yleishyödyllisille yhteisöille ei määrätä erillistä kiinteistöveroprosenttia.

 

 

Päätös                         Merkittiin, että vt. talousjohtaja Jaana Kuuva oli kokouksessa kuultavana asiakohdassa. Kuuva poistui kokouksesta kuulemisen jälkeen.

 

Keskustelun kuluessa jäsen Minna Reijonen esitti jäsen Mika Walliuksen kannattamana, että yleishyödyllisille yhteisöille määrätään kiinteistöveroprosentiksi 0,00 %.

 

Keskustelun päätyttyä puheenjohtaja totesi, että on tehty kannatettu muutosehdotus, josta on äänestettävä. Puheenjohtaja ehdotti äänestettäväksi asiassa siten, että ne, jotka ovat kaupunginjohtajan tekemän ehdotuksen kannalla äänestävät JAA ja ne, jotka ovat jäsen Minna Reijosen tekemän ehdotuksen kannalla äänestävät EI. Äänestysehdotus hyväksyttiin.

 

Nimenhuutoäänestyksellä suoritetussa äänestyksessä annettiin 9 jaa-ääntä (Eskelinen, Koskinen, Kaartinen, Chiksoeva, Kantele, Kokki, Linnanmäki, Markkanen ja Niiranen) ja 2 ei-ääntä (Reijonen ja Wallius), joten kaupunginhallitus oli hyväksynyt kaupunginjohtajan tekemän ehdotuksen.

 

Muilta osin kaupunginhallitus hyväksyi yksimielisesti kaupunginjohtajan tekemän päätösehdotuksen.

 


 

 

Liitteet

3

9980/2021 Äänestys 1

 

 

                                                         

 

Päätösehdotus                               Kaupunginhallitus

 

Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle, että Kuopion veroprosentit pidetään ennallaan ja ne ovat vuonna 2022

• tuloveroprosentti 20,75 %

ja kiinteistöveroprosentit

• yleinen kiinteistöveroprosentti 1,30 %
• vakituiseen asumiseen käytettävä rakennus 0,62 %
• muu kuin vakituinen asuinrakennus 1,35 %
• voimalaitosrakennus 2,50 %
• rakentamaton rakennuspaikka 3,00 %
• yleishyödyllisille yhteisöille ei määrätä erillistä kiinteistöveroprosenttia.

 

 

 

Päätös                                              Keskustelun kuluessa valtuutettu Minna Reijonen esitti valtuutettu Markus Jukaraisen kannattamana, että yleishyödyllisille yhteisöille määrätään kiinteistöveroprosentiksi 0,00 %.

 

Keskustelun päätyttyä puheenjohtaja totesi, että on tehty kannatettu muutosehdotus, josta on äänestettävä. Puheenjohtaja ehdotti äänestettäväksi asiassa siten, että ne, jotka ovat kaupunginhallituksen tekemän ehdotuksen kannalla äänestävät JAA ja ne, jotka ovat valtuutettu Minna Reijosen tekemän ehdotuksen kannalla äänestävät EI. Äänestysehdotus hyväksyttiin.

 

Äänestyskoneella ja nimenhuutoäänestyksellä suoritetussa äänestyksessä annettiin yhden valtuutetun poissa ollessa 50 jaa-ääntä ja 8 ei-ääntä, joten kaupunginvaltuusto oli hyväksynyt kaupunginhallituksen tekemän ehdotuksen. Äänestystulos on pöytäkirjan liitteenä 3.

 

Muilta osin kaupunginvaltuusto hyväksyi yksimielisesti kaupunginhallituksen tekemän päätösehdotuksen.

 

 

 

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa