Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 15.11.2021/Pykälä 120

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

 

 

§ 120

Asianro 10750/00.00.01.00/2021

 

 

Eronpyyntö luottamustehtävästä / Hoffren Jari

 

 

 

 

 

                                                          Jari Hoffren on pyytänyt eroa keskusvaalilautakunnan varajäsenen tehtävästä toimiakseen vaaleissa muissa vaaliviranomaisen tehtävissä (mm. vaalilautakunnat ja -toimikunnat sekä kotiäänestys).

 

Kuntalain 70 §:n mukaan luottamustoimesta voi erota pätevästä syystä. Eron myöntämisestä päättää luottamushenkilön valinnut toimielin. Suosituksena on, että keskusvaalilautakunnan jäsen tai varajäsen ei toimi muuna vaaliviranomaisena vaaleissa esteellisyyssäännöksistä johtuen.

 

 

Päätösehdotus                               Kaupunginjohtaja Jarmo Pirhonen

 

Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle, että se myöntää eron Jari Hoffrenille keskusvaalilautakunnan varajäsenyydestä ja valitsee hänen tilalleen uuden varajäsenen jäljellä olevaksi toimikaudeksi sijaantulojärjestyksessä 5. sijalle.


 

 

Päätös                                              Kaupunginhallitus hyväksyi yksimielisesti kaupunginjohtajan tekemän päätösehdotuksen.

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa