Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Keskusvaalilautakunta
Pöytäkirja 26.01.2022/Pykälä 12

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

12 §

Pöytäkirjantarkastus

 

Päätösehdotus                        Puheenjohtaja

 

Pöytäkirja tarkastetaan välittömästi kokouksen jälkeen, mikäli se on teknisesti mahdollista, kuitenkin viimeistään kokousta seuraavan viikon maanantaina (pyhäpäivän sattuessa seuraavana arkipäivänä). Pöytäkirja voidaan tarvittaessa tarkistaa sähköisesti siten, että pöytäkirjantarkastajat kuittaavat sähköpostitse pöytäkirjan hyväksytyksi. Pöytäkirja pidetään tarkastamisen jälkeen nähtävänä yleisessä tietoverkossa (www.kuopio.fi) kuntalain 140 §:n mukaisesti.

 

Valitaan kaksi pöytäkirjantarkastajaa.

 

Päätös                                        Pöytäkirjantarkastajiksi valittiin Assi Moilanen ja Hannu Miettinen.

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa