RSS-linkki
Kokousasiat:http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Omistajaohjausjaosto
Pöytäkirja 25.04.2022/Pykälä 36
Edellinen asia | Seuraava asia | Kokousasia PDF-muodossa |
§ 36 | Asianro 2297/00.01.01/2020 |
Omistajaohjaus häiriötilanteissa ja poikkeusoloissa
Talousjohtaja Marja-Leena Martikainen
Talous- ja omistajaohjaus
Koronavirusepidemia on jo kahden vuoden ajan vaikuttanut yleiseen taloudelliseen tilanteeseen. Talouden näkymät ovat edelleen hyvin epävarmoja ja riippuvat suurelta osin koronavirusepidemian hallinnan onnistumisesta.
Kuopion kaupunkikonsernin yhteisöt ovat raportoineet säännöllisesti koronaepidemian vaikutuksista yhtiöiden talouteen ja toimintaan. Omistajaohjauksen ja konserniyhtiöiden aktiivinen yhteistyö on ensisijaisen tärkeää
poikkeusoloissa.
Venäjän hyökkäys Ukrainaan vaikuttaa moniin toimijoihin, myös kuntiin ja yrityksiin. Pakotteilla on vaikutusta talouden kehitykseen, Venäjän vientiin ja tuontiin, polttoaineiden ja energian hintaan sekä raaka-aineiden ja elintarvikkeiden saatavuuteen.
Valmistelija
Riitta Kokkonen | puh. +358 44 718 2138 |
etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi
Päätösehdotus Kaupunginjohtaja Jarmo Pirhonen
Omistajaohjausjaosto keskustelee tilanteesta ja linjaa toimenpiteitä.
Päätös Omistajaohjausjaosto keskusteli Kuopion Energia Oy:n raaka-ainetilanteesta.
Edellinen asia | Seuraava asia | Kokousasia PDF-muodossa |