Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 13.06.2022/Pykälä 54

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

Kaupunginhallitus

176 §

30.5.2022

 

§ 54

Asianro 4683/00.00.01.00/2021

 

 

Eronpyyntö perusturva- ja terveyslautakunnan jäsenyydestä / Pekka Timonen

 

 

Päätöshistoria

 

Kaupunginhallitus 30.5.2022 176 §

 

Hallintojohtaja Heikki Vienola
Kaupunginkanslia

 

 

                                   Kaupunginvaltuutettu Pekka Timonen on viestillään 12.5.2022 ilmoittanut luopuvansa perusturva- ja terveyslautakunnan ja sen alaisen yksilöasioiden jaoston jäsenyydestä puolueesta (ps.) eroamisen johdosta.

 

Kuntalain 70 §:n mukaisesti luottamustoimesta voi erota pätevästä syystä. Eron myöntämisestä päättää luottamushenkilön valinnut toimielin. Valtuusto myöntää eron valtuutetulle ja varavaltuutetulle.

 

Merkitään, että kaupunginvaltuusto on valinnut Pekka Timosen varahenkilöksi perusturva- ja terveyslautakuntaan Marko Isokosken (ps.).

 

Merkitään, että hallintosäännön 11 §:n mukaisesti perusturva- ja terveyslautakunnassa on yksilöasioiden jaosto, johon kuuluu viisi lautakunnan keskuudestaan toimikaudekseen valitsemaa jäsentä ja yhtä monta henkilökohtaista varajäsentä. Lautakunta nimeää jaoston puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan. Perusturva- ja lautakunta käsittelee tämän mukaisesti osaltaan kaupunginvaltuutettu Pekka Timosen eronpyynnön yksilöasioiden jaostosta.   

 

                                  

Vaikutusten arviointi        -

 

 

Esitys                          Esitän kaupunginhallitukselle ja edelleen kaupunginvaltuustolle, että kaupunginvaltuusto myöntää Pekka Timoselle eron perusturva- ja terveyslautakunnan jäsenyydestä ja valitsee hänen tilalleen uuden jäsenen lautakuntaan toimikauden loppuun saakka.

 

 

 

 

 

 

 

                                   Valmistelija                                  

Heikki Vienola

puh. +358 44 718 2021

                                   etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

Päätösehdotus             Kaupunginjohtaja Jarmo Pirhonen

 

Kaupunginhallitus hyväksyy hallintojohtajan esityksen.

 

 

Päätös                         Merkittiin, että esittelijänä asiakohdassa toimi, kaupunginjohtajan poissa ollessa, apulaiskaupunginjohtaja Jari Kyllönen.

 

Kaupunginhallitus hyväksyi yksimielisesti päätösehdotuksen.

 

 


 

                                                                          

Vaikutusten arviointi                     -

 

 

Päätösehdotus                               Kaupunginhallitus

 

Kaupunginvaltuusto myöntää Pekka Timoselle eron perusturva- ja terveyslautakunnan jäsenyydestä ja valitsee hänen tilalleen uuden jäsenen lautakuntaan toimikauden loppuun saakka.

 

Päätös                                              Merkittiin, että valtuutettu Pekka Timonen poistui paikaltaan eron myöntämistä koskevan päätöskäsittelyn ajaksi.

 

Kaupunginvaltuusto myönsi yksimielisesti Pekka Timoselle eron perusturva- ja terveyslautakunnan jäsenyydestä ja valitsi hänen tilalleen valtuutettu Risto Pirisen ehdotuksesta Ari Kultalan toimikauden loppuun saakka.  

 

 

 

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa