Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 13.06.2022/Pykälä 42

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa


 

Tarkastuslautakunta

43 §

21.4.2022

 

§ 42

Asianro 3338/00.03.00.00/2022

 

 

Kuopion kaupungin tarkastuslautakunnan arviointikertomus vuodelta 2021

 

 

Päätöshistoria

 

Tarkastuslautakunta 21.4.2022 43 §

 

Tarkastuspäällikkö Aleksi Paananen
Tarkastustoimi

 

 

                                   Kaupunginhallitus on 28.3.2022 § 86 hyväksynyt ja allekirjoittanut Kuopion kaupungin tilinpäätöksen vuodelta 2021 ja jättänyt sen tilintarkastajan tarkastettavaksi ja tarkastuslautakunnan arvioitavaksi.

 

Kunnanhallituksen on esitettävä kuntalain 115 §:n nojalla toimintakertomuksessa selvitys valtuuston asettamien toiminnan ja talouden tavoitteiden toteutumisesta kunnassa ja kuntakonsernissa. Toimintakertomuksessa on myös annettava tietoja sellaisista kunnan ja kuntakonsernin talouteen liittyvistä olennaisista asioista, jotka eivät käy ilmi kunnan tai kuntakonsernin taseesta, tuloslaskelmasta tai rahoituslaskelmasta. Tällaisia asioita ovat ainakin arvio todennäköisestä tulevasta kehityksestä sekä tiedot sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan järjestämisestä ja keskeisistä johtopäätöksistä. Jos kunnan taseessa on kattamatonta alijäämää, toimintakertomuksessa on esitettävä selvitys talouden tasapainotuksen toteutumisesta tilikaudella sekä voimassa olevan taloussuunnitelman riittävyydestä talouden tasapainottamiseksi. Kunnanhallituksen on toimintakertomuksessa tehtävä esitys tilikauden tuloksen käsittelystä.

 

Tarkastuslautakunnan tehtävänä on 121 §:n mukaan arvioida, ovatko valtuuston asettamat toiminnan ja talouden tavoitteet kunnassa ja kuntakonsernissa toteutuneet ja onko toiminta järjestetty tuloksellisella ja tarkoituksenmukaisella tavalla.

 

Tarkastuslautakunta arvioi kertomuksessaan valtuuston vuoden 2021 talousarviossa asettamien keskeisten/sitovien toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumista. Tarkastuslautakunta arvioi lisäksi kaupungin toiminnan ja hallinnon tarkoituksenmukaisuutta. Arviointi perustuu tilinpäätöksessä ja siihen sisältyvässä toimintakertomuksessa sekä henkilöstökertomuksessa esitettyihin tietoihin, tarkastuslautakunnan arviointikokouksiin sekä erillisiin tarkastustoimiston selvityksiin, tilintarkastajan raportteihin ja toimielinten päätöspöytäkirjoihin.

 

Tarkastuslautakunta on valmistellut vuoden 2021 arviointikertomusta aikaisemmin kokouksissaan 30.3.2022 § 33 ja 7.4.2022 § 37.

 

Vaikutusten arviointi        -

 

 

 

 

Liitteet

 

3338/2022 Arviointikertomus 2021

 

 

 

 

 

 

                                   Valmistelija                                  

Aleksi Paananen

puh. +358 44 718 2808

                                   etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

Päätösehdotus             Tarkastuspäällikkö Aleksi Paananen

 

Tarkastuslautakunta päättää hyväksyä arviointikertomuksen.

Tarkastuslautakunta päättää lähettää arviointikertomuksen kaupunginvaltuustolle ja esittää, että kaupunginvaltuusto merkitsee tiedoksi vuoden 2021 arviointikertomuksen ja lähettää sen edelleen kaupunginhallitukselle tarvittavia toimenpiteitä varten.

 

 

Päätös                         Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 


 

 

Vaikutusten arviointi                     -

 

 

 

Liitteet

4

3338/2022 Arviointikertomus 2021

 

 

Päätösehdotus                               Tarkastuslautakunta

 

Kaupunginvaltuusto merkitsee tiedoksi vuoden 2021 arviointikertomuksen ja lähettää sen edelleen kaupunginhallitukselle tarvittavia toimenpiteitä varten.

 

 

Päätös                                              Kaupunginvaltuusto hyväksyi yksimielisesti tarkastuslautakunnan tekemän päätösehdotuksen.

 

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa