Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus (S)
Pöytäkirja 30.05.2022/Pykälä 6

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

 

 

§ 6

Asianro 2758/01.02.03/2022

 

 

Arvonimen hakeminen

 

 

Hallintojohtaja Heikki Vienola
Kaupunginkanslia

 

 

                                                    Arvonimi on kansalaiselle myönnetty julkinen arvonannon osoitus hänen yhteiskunnan hyväksi tekemästään työstä.

 

Arvonimet myöntää tasavallan presidentti. Arvonimilautakunta antaa arvonimiasioista lausuntonsa presidentille. Lautakunnan esityksen tekninen valmistelu tapahtuu valtioneuvoston kansliassa. Esityksen käsittelyaika lausuntokierroksineen saattaa olla jopa yhdeksän kuukautta. Arvonimiesityksiä käsitellään arvonimilautakunnassa yleensä kaksi kertaa vuodessa.

 

Haetun arvonimen on tarkoitus kuvata henkilön elämäntyötä. Arvonimeen ei liity oikeuksia eikä velvollisuuksia. Arvonimestä on maksettava vero.   Arvonimistä on säädetty laissa julkisista arvonannon osoituksista (Laki julkisen arvonannon osoituksista 1215/1999) ja sen nojalla annetussa tasavallan presidentin asetuksessa arvonimistä (381/2000). 

 

Arvonimihakemusliite tulee julkiseksi, kun arvonimilautakunta on julkaissut päätöksensä.

 

Vaikutusten arviointi                  -

 

 

 

 

Liitteet

1

2758/2022 Arvonimen hakeminen

 

2

2758/2022 Esitys 21.3.2022 arvonimen hakemisesta

 

Viiteaineisto

1

2758/2022 Luottamustehtävät 1997 - 2012.pdf

 

2

2758/2022 Luottamustehtävät 2009 - 2022.docx

 

 

                                                    Valmistelija                                                       

Heikki Vienola

puh. +358 44 718 2021

                                                    etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 


 

 

Päätösehdotus                           Kaupunginjohtaja Jarmo Pirhonen

 

Kaupunginhallitus hyväksyy liitteenä olevan esityksen arvonimen hakemisesta. 

 

 

Päätös                                         Merkittiin, että esittelijänä asiakohdassa toimi, kaupunginjohtajan poissa ollessa, apulaiskaupunginjohtaja Jari Kyllönen.

 

Kaupunginhallitus hyväksyi yksimielisesti päätösehdotuksen.

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa