Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Omistajaohjausjaosto
Pöytäkirja 29.08.2022/Pykälä 66

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

 

 

§ 66

Asianro 2297/00.01.01/2020

 

 

Omistajaohjaus häiriötilanteissa ja poikkeusoloissa

 

 

Talousjohtaja Marja-Leena Martikainen
Talous- ja omistajaohjaus

 

 

Koronavirusepidemia on jo yli kahden vuoden ajan vaikuttanut yleiseen taloudelliseen tilanteeseen. Talouden näkymät ovat edelleen hyvin epävarmoja ja riippuvat suurelta osin koronavirusepidemian hallinnan onnistumisesta.

 

Kuopion kaupunkikonsernin yhteisöt ovat raportoineet säännöllisesti koronaepidemian vaikutuksista yhtiöiden talouteen ja toimintaan. Omistajaohjauksen ja konserniyhtiöiden aktiivinen yhteistyö on ensisijaisen tärkeää

poikkeusoloissa.

 

Venäjän hyökkäys Ukrainaan vaikuttaa moniin toimijoihin, myös kuntiin ja yrityksiin. Pakotteilla on vaikutusta talouden kehitykseen, Venäjän vientiin ja tuontiin, polttoaineiden ja energian hintaan sekä raaka-aineiden ja elintarvikkeiden saatavuuteen ja hintaan.

 

 

                                                          Valmistelija                                                               

Marja-Leena Martikainen

puh. +358 44 718 2153

                                                          etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

Päätösehdotus                               Kaupunginjohtaja Jarmo Pirhonen

 

Omistajaohjausjaosto keskustelee tilanteesta ja linjaa toimenpiteitä.

 

 

Päätös                                              Energian saatavuuden ja hinnan heijastevaikutukset näkyvät konsernissa monella tavalla. Käynnistetään energiatehokkuus- ja energiansäästötoimenpiteiden valmistelu.

 

Omistajaohjausjaosto merkitsi asian tiedoksi.

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa