Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta
Pöytäkirja 07.09.2022/Pykälä 60

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

Oheismateriaali
  6984/2022 Vaikutusten arviointi

 

 

§ 60

Asianro 6984/02.07.02/2022

 

 

Suunnitelma perintövarojen käytöstä lasten hyvinvoinnin ja osallisuuden edistämiseen

 

 

Kansalaistoiminnan palveluiden päällikkö Kati Vähäsarja
Kansalaistoiminta

 

 

Kuopion kaupunki on hyväksytty mukaan UNICEFin Lapsiystävällinen kunta -toimintamalliin. Lapsiystävällinen kunta -malli on UNICEFin kunnille tarjoama työväline. Malli auttaa kuntaa tekemään lasten hyvinvoinnin kannalta parempia ratkaisuja kunnan hallinnossa ja lasten arjen palveluissa. Malli auttaa kuntia varmistamaan, että erityisesti heikoimmassa asemassa olevien lasten oikeudet toteutuvat.

 

Kuopiossa on tällä hetkellä käynnissä toimintamalliin liittyvä alkukartoituksen toteuttaminen. Alkukartoituksessa kunta tunnistaa, millä lapsen oikeuksien osa-alueilla sillä on kehitettävää. Alkukartoitukseen kuuluu erilaisten indikaattoritietojen yhteen kokoamista sekä lasten näkemysten kuulemista. Alkukartoituksen pohjalta määritetään toimenpiteet ja laaditaan toimintasuunnitelma kohti lasten oikeuksien parempaa toteutumista ja lapsiystävällistä kuntaa.

 

Kuopiossa UNICEFin lapsiystävällinen kunta toimintamallin toteutusta ohjaa apulaiskaupunginjohtajista, palvelualuejohtajista, eri alojen asiantuntijoista sekä nuorten ja järjestöjen edustajista koostuva koordinaatioryhmä. Toimintaa on sen alkuvaiheessa koordinoinut väliaikaisesti Kuopion kaupungin hyvinvointikoordinaattori oman työnsä ohella.

 

Kansalaistoiminnan palvelut on saanut perintövaroja käytettäväksi lasten hyvinvoinnin ja osallisuuden edistämiseen. Ensimmäinen perintö on suuruudeltaan 8244,13 €. Perintöön kuuluu myös maapaikkoja, joiden realisointi on kesken. Toinen perintö on suuruudeltaan 68 686,49 €. Perintöön kuuluu lisäksi Kuopion kaupungille tullut osake, jonka realisointi on kesken.

 

Saatuja perintövaroja esitetään käytettäväksi haetun mukaisesti lasten ja nuorten hyvinvoinnin ja osallisuuden edistämiseen. Tavoitteena on perintövarojen turvin viedä eteenpäin erityisesti UNICEFin Lapsiystävällinen kunta toimintamallin toteutusta. Toimintamallin toteutus pohjautuu alkuarvioinnin pohjalta tuotettavaan toimintasuunnitelmaan.  Perintövaroja hyödyntäen ehdotetaan palkattavaksi määräaikainen koordinaattori ajanjaksolle 1.1.2023-31.12.2023 viemään eteenpäin suunniteltuja toimenpiteitä poikkihallinnollisesti Kuopiossa. UNICEFin lapsiystävällinen kunta toimintamallin toteutus, erityisesti toiminnan alkuvaiheessa, vaatii täysipäiväisen työntekijän koordinoimaan toimintojen käynnistymistä ja toteutumista.

 

 

Vaikutusten arviointi                     Liitteenä

 

 

Esitys                                                Esitän, että hyvinvoinnin edistämisen lautakunta päättää hyväksyä edellä mainitun suunnitelman perintövarojen käytöstä.

 

 

Liitteet

7

6984/2022 Vaikutusten arviointi

 

 

                                                          Valmistelija                                                               

Tanja Tilles-Tirkkonen

puh. +358 44 718 2506

                                                          etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

Päätösehdotus                               Apulaiskaupunginjohtaja Pekka Vähäkangas

 

Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta päättää hyväksyä kansalaistoiminnan palveluiden päällikön esityksen.

 

 

Päätös                                              Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta hyväksyi päätösehdotuksen.

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa