Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Omistajaohjausjaosto
Pöytäkirja 03.10.2022/Pykälä 72

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

 

 

§ 72

Asianro 7829/00.01.00/2022

 

 

Omistajan ennakkokäsityksen antaminen / Väre Oy:n takausvelvoitteen enimmäismäärän korottaminen / Kuopion Energia Oy

 

 

Talousjohtaja Marja-Leena Martikainen
Talous- ja omistajaohjaus

 

 

                                                          Kuopion Energia Oy:n hallitus on pyytänyt omistajan ennakkokäsitystä Väre Oy:n hallituksen pyynnöstä omistajayhtiöiltään osakkaiden takausvelvoitteen korotuksesta 80.000.000 eurosta 190.000.000 euroon 1.11.2022 alkaen. Takausvelvoite kestäisi 31.12.2024 asti ja takausprovisio 0,5 % p.a. säilyisi ennallaan.

 

Sähkön markkinahinnan moninkertaistumisen myötä kasvavat SPOT-säh-kön ostot sekä vakuusvaateet aiheuttavat Väreelle väliaikaisen talvikautta koskevan kassaongelman. Takausvelvoite jakautuisi omistajayhtiöille omis-tusosuuksien suhteessa, jolloin Kuopion Energian vastuu 17 % omistusosuudella nousisi nykyisestä 13.300.000 eurosta 32.300.000 euroon.

 

Väreen ja sen osakkaiden välillä 31.12.2018 allekirjoitetun osakassopimuksen kohtien 4.3.2 ja 4.3.3 mukaisesti yhtiön osakkaat ovat velvollisia antamaan yhtiön puolesta takauksia tai talletusvakuuksia omistusosuuksiensa suhteessa yhtiön sähkökauppaan liittyen.

 

Kuopion kaupungin konserniohjeen 6§ mukaan tytäryhteisön on jo valmisteluvaiheessa hankittava omistajan ennakkokäsitys tehdessään päätöstä omistajan tai yhteisön kannalta merkittävästä asiasta.

 

 

Liitteet

1

7829/2022 Pöytäkirjanote Väreen osakkaiden takausvelvoitteiden korottaminen

 

Viiteaineisto

1

7829/2022 Osakassopimuksen toinen muutossopimusluonnos

 

 

                                                          Valmistelija                                                               

Marja-Leena Martikainen

puh. +358 44 718 2153

                                                          etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

Päätösehdotus                               Kaupunginjohtaja Jarmo Pirhonen

 

Omistajaohjausjaosto käy asiasta keskustelun ja antaa omistajan ennakkokäsityksen.

 

 

Päätös                                              Omistajaohjausjaosto ei näe estettä Kuopion Energia Oy:n takausvelvoitteen korottamisesta 32.300.000 euroon Väre Oy:lle 31.12.2024 asti.

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa