Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Pohjois-Savon aluepelastuslautakunta
Pöytäkirja 14.12.2022/Pykälä 91

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa


 

 

§ 91

Asianro 8633/09.05.00.00/2022

 

 

Valvontasuunnitelma vuodelle 2023

 

 

 

 

Pohjois-Savon pelastuslaitoksen valvontasuunnitelma on tarkastettu ja päivitetty vastaamaan vuoden 2023 tavoitteita. Valvontasuunnitelma perustuu pelastuslaitoksen hyväksyttyyn palvelutasopäätökseen ja riskien arviointiin. Valvonta toteutetaan valvontakäynneillä (palotarkastukset), asiakirjavalvontana, viranomaisten yhteisinä tarkastuksina (käyttöönotto- ja muut tarkastukset) ja kohteisiin ohjatun paloturvallisuuden itsearvioinnin kautta. Valvonta kohdistuu lainsäädännössä pelastusviranomaisten valvottavaksi määrättyjen säännösten noudattamiseen, toimenpiteisiin niiden korjaamiseksi sekä toiminnan tuloksellisuuden seurantaan.

 

Pelastuslaki 27§: Pelastuslaitoksen tulee huolehtia alueellaan 2) pelastustoimen valvontatehtävistä.

 

Pelastuslaki 79 §: Pelastuslaitoksen on laadittava valvontasuunnitelma valvontatehtävän toteuttamisesta. Valvonnan on perustuttava riskien arviointiin, ja sen tulee olla laadukasta, säännöllistä ja tehokasta.

 

Valvontasuunnitelmassa on määritettävä suoritettavat palotarkastukset ja muut valvontatoimenpiteet sekä kuvattava, miten valvontasuunnitelman toteutumista arvioidaan.

 

Valvontasuunnitelman tulee perustua alueen pelastustoimen palvelutasopäätökseen. Valvontasuunnitelma on tarkistettava vuosittain ja muutoinkin, jos tarkistamiseen on erityinen syy. Valvontasuunnitelma on toimitettava tiedoksi aluehallintovirastolle.

 

 

 

Esitys                                                Aluepelastuslautakunta merkitsee valvontasuunnitelman 2023 tiedoksi ja saattaa asian kokonaisturvallisuuslautakunnalle tiedoksi.

 

 

Liitteet

8

8633/2022 Valvontasuunnitelma vuodelle 2023

 

9

8633/2022 Liite 1 Valvontakohteiden tarkastusvälit 2023

 

 

                                                          Valmistelija                                                               

Lauri Holappa

puh. +358 44 718 5630

                                                          etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

Päätösehdotus                              

Vs. pelastusjohtaja Paavo Tiitta

 

Aluepelastuslautakunta merkitsee valvontasuunnitelman 2023 tiedoksi ja saattaa asian kokonaisturvallisuuslautakunnalle tiedoksi.

 

 

Päätös                                              Aluepelastuslautakunta merkitsee valvontasuunnitelman 2023 tiedoksi ja saattaa asian tiedoksi kokonaisturvallisuuslautakunnalle.

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa