Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunkirakennelautakunta
Pöytäkirja 22.05.2019/Pykälä 91

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


 

 

§ 91

Asianro 4310/02.05.00.00/2019

 

 

Ylijäämämaiden ohjaus ja hyötykäyttö, periaatteiden tarkistus ja uudet vastaanottomaksut

 

 

Kaupungininsinööri Ismo Heikkinen
Rakentamisen ja kunnossapidon tukipalvelut

 

 

Taustaa                              Kaupunkirakennelautakunta on hyväksynyt 16.12.2015 ylijäämämaiden ohjauksen ja hyötykäytön periaatteet sekä vastaanotto- ja hyötykäyttömaksut.

 

Edellä mainittua päätöstä tulee tarkentaa ylijäämämassojen vastaanottosääntöjen osalta Heinjoen uudelle ylijäämämaiden läjitysalueelle annetun ympäristöluvan mukaiseksi. Lisäksi esitetään uusi vastaanottomaksu puoliperävaunukaluston osalta.

 

Aluehallintovirasto on 18.10.2018 antamallaan päätöksellä myöntänyt Kuopion kaupungille ympäristö- ja toiminnanaloittamisluvan Heinjoen uudelle ylijäämämaiden läjitysalueelle. Myönnetyssä ympäristöluvassa on läjitysalueelle vaadittuja rakenteellisia määräyksiä, sekä ylijäämämaiden vastaanottoon liittyviä lupamääräyksiä, joita valmistellaan ennen alueen käyttöönottoa. Ylijäämämaiden vastaanottoon liittyvissä lupamääräyksissä läjitysalueelle kielletään mm. risujen ja kantojen tuonti. Tämä lupamääräys aiheuttaa ennakkojärjestelyjä, missä risuille ja kannoille on järjestetty erillinen hyötykäyttö.

 

Hyötykäytön järjestämisestä on sovittu Jätekukko Oy:n ja Kuopion Energia Oy:n kanssa. Risut ja kannot voi toimittaa 1.6.2019 alkaen Heinälamminrinteen jätekeskukselle, josta ne menevät Kuopion Energia Oy:lle biopolttoaineeksi. Jätekukko Oy perii toimitetusta tavarasta hinnastonsa mukaisen maksun.

    

Esitys ylijäämämassojen vastaanottosääntöjen osalta:

 

                                            Heinjoen läjitysalueelle lopetetaan risujen ja kantojen vastaanotto 1.6.2019 alkaen.

 

Esitys maanläjitysalueelle puoliperävaunulla tuotujen kuormien vastaanottomaksuksi 1.6.2019 lähtien:

 

Massojen vastaanottomaksut maanläjitysalueille (tällä hetkellä Heinjoki) on tarkistettu viimeksi 16.12.2015. Maksut säilyvät muuten ennallaan, mutta esitetään uusi vastaanottomaksu puoliperävaunulle 1.6.2019 lähtien. 

 

kaksiakselinen auto, traktori

15,00 €/kuorma

alv 0 %

kolmiakselinen auto

17,00 €/kuorma

alv 0 %

neliakselinen auto

20,00 €/kuorma

alv 0 %

viisiakselinen auto

22,00 €/kuorma

alv 0 %

kasettiauto

37,00 €/kuorma

alv 0 %

puoliperävaunu

30,00 €/kuorma

alv 0 %

 

Muilta osin ylijäämämaiden ohjauksen ja hyötykäytön periaatteet säilyvät 16.12.2015 tehdyn päätöksen mukaisina.

 

 

Vaikutusten arviointi                Ilmastopoliittisilta vaikutuksiltaan hanke on positiivinen, koska risut ja kannot voidaan hyödyntää bioenergiana. Näin ne eivät vie enää turhaan tilaa Heinjoella maa-ainesten hyötykäyttökohteessa. Hanke on siten osa resurssiviisasta Kuopiota.

 

                                            Yritysvaikutuksiltaan hanke on varsin neutraali. Kuljetuskustannukset eivät käytännössä muutu. Vastaanottomaksu on jätekeskuksella nykyistä korkeampi.

 

 

Esitys                                              Esitän, että kaupunkirakennelautakunta hyväksyy esitetyn muutoksen ja taksalisäyksen 16.12.2015 tehtyyn päätökseen.

 

 

Liitteet

22

4310/2019 Kaupunkirakennelautakunnan päätös 16.12.2015 § 229

 

23

4310/2019 Kartta vastaanottoalueista

 

                                                          Valmistelija                                                           

Jukka Rissanen

puh. +358 44 718 4962

                                                          etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

Päätösehdotus                           Apulaiskaupunginjohtaja Jari Kyllönen

 

Lautakunta hyväksyy kaupungininsinöörin esityksen.

 

 

Päätös                                            Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa