Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 17.01.2022 klo 15:00 / Tarkastettu

Pykälä   Otsikko  Pöytäkirja PDF-muodossa
1   Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
2   Pöytäkirjantarkastus
3 Lausunto luonnoksesta valtioneuvoston asetukseksi kunnan ja hyvinvointialueen välisen siirtymäkauden vuokrasopimuksen vuokran määräytymisestä vuosina 2023-2026
4 Yrityspalvelun esitys Jatkis-Omistajaksi ostamalla; Onnistuneita omistajanvaihdoksia Pohjois-Savossa -hankkeen osarahoittamiseksi (Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 ESR)
5 Ranta-asemakaavan muutosehdotus, Martinlahti
6   Pitkäaikaisen lainan ottaminen vuonna 2022
7   Kaupungin pankkitilien käyttöoikeudet
8 Valtuustoaloitteet vuodelta 2021
9   Eronpyyntö luottamustehtävästä / Riina Mehtätalo
10   Kaupunginvaltuuston päätösten 13.12.2021 täytäntöönpanot
11   Kh:n tiedonantoja

Pykälä   Muutoksenhakuohjeet  
4,6-7   Liite A kuntalain mukainen oikaisuvaatimusohje / kaupunginhallitus

Saapuvilla olleet jäsenet
Aleksi Eskelinen, puheenjohtaja
Ari (Allu) Koskinen, 1. varapuheenjohtaja
Tiina Kaartinen, 2. varapuheenjohtaja, poistui klo 16.58
Miia Eskelinen-Fingerroos
Kaisa Kantele
Hannu Kokki
Vesa Linnanmäki
Sallamaarit Markkanen
Pekka Niiranen
Minna Reijonen, poistui klo 16.58
Mika Wallius

Muut saapuvilla olleet
Jarmo Pirhonen, kaupunginjohtaja
esittelijä
Jari Kyllönen, apulaiskaupunginjohtaja
 
Jari Saarinen, apulaiskaupunginjohtaja
poistui klo 16.58
Pekka Vähäkangas, apulaiskaupungin-johtaja
 
Tuula Väätäinen
valtuuston puheenjohtaja
Leila Savolainen
valtuuston 1. varapuheen-johtaja
Harri Auvinen
valtuuston 2. varapuheen-johtaja
Kirsi Soininen, markkinointijohtaja
 
Sirpa Lätti-Hyvönen, strategiajohtaja
 
Heikki Kekäläinen, tila- ja hallintopäällikkö
klo 15.00 - 17.00
Pertti Lipponen, terveysjohtaja
klo 15.00 - 16.30
Pauliina Sulku, ylilääkäri
klo 15.00 - 16.30
Hannu Väänänen, toimitilajohtaja
klo 15.00 - 17.00
Heikki Vienola, hallintojohtaja
pöytäkirjanpitäjä