Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 12.06.2017/Pykälä 12

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

 

 

§ 12

Asianro 5004/00.01.02.00/2017

 

 

Kokouksessa jätetty valtuustoaloite suvaitsevuuden puolesta vihapuhetta ja rasismia vastaan

 

 

Valtuustoaloite 12.6.2017

Keskustan valtuustoryhmä, kokoomuksen valtuustoryhmä, sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä, vihreä valtuustoryhmä, vasemmistoliiton valtuustoryhmä, perussuomalaisten valtuustoryhmä ja kristillisdemokraattien valtuustoryhmä

 

Me allekirjoittaneet valtuustoryhmät ja kaupunginvaltuutetut esitämme yhteisenä valtuustoaloitteenamme, että Kuopion kaupunki ryhtyy laatimaan koko kaupunkia koskevaa julistusta suvaitsevaisuuden puolesta vihapuhetta ja rasismia vastaan. Esitämme myös, että julistus tarjotaan kaikkien valtuustoryhmien, valtuutettujen ja paikallisten oppilaitosten allekirjoitettavaksi.

 

Suomen ilmapiiri on muuttunut. Ihmiset sanovat ilkeitä asioita toisistaan omilla kasvoillaan. Ennakkoluulot muuttuvat sanoiksi, jopa rasistisiksi teoiksi. Vihapuhe ja rasismi merkitsevät, että jotkut meistä joutuvat elämään ilmapiirissä, jossa avoimesti kiistetään heidän asemansa tasavertaisina yhteisön jäseninä. Meidän on sanottava vieläkin selkeämmin, että se ei käy.

Haluamme, että Suomi on avoin maa, jossa kenenkään ei tarvitse arjessaan kohdata uhkaa.

 

Vihapuheen ja rasistisen käytöksen taustalta voi löytää epäoikeudenmukaisuuden, ulkopuolisuuden, merkityksettömyyden kokemuksia ja tunteita. Sen vuoksi on tärkeää pyrkiä vähentämään yhteiskunnassa osattomuutta, näköalattomuutta ja syrjintää.

 

Julkisen vallan tehtävänä on turvata oikeusvaltion, demokratian ja ihmisoikeuksien toteutuminen. Luottamus ja kansalaisten keskinäinen kunnioitus ja niitä ylläpitävät instituutiot ovat Suomen hyvinvoinnin perustekijöitä. Eurooppalaiset demokraattiset poliittiset puolueet ovat allekirjoittaneet peruskirjan rasismista vapaan yhteiskunnan puolesta. Suomessa kaikki eduskuntapuolueet ovat allekirjoittaneet yhteisen rasismin vastaisen julistuksen.

 

Me kuopiolaiset valtuutetut haluamme pitää kaupunkimme hyvänä kaikkien elää.

 

 

 

Päätös                                            Kaupunginvaltuusto päätti lähettää  aloitteen kaupunginhallituksen valmisteltavaksi.

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa