Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 23.10.2017/Pykälä 35

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa


 

Kasvun ja oppimisen lautakunta

15 §

22.8.2017

Kaupunginhallitus

110 §

25.9.2017

 

§ 35

Asianro 2138/12.00.01.00/2017

 

 

Kuopiolainen opetus - lupa innostua / Kuopion kaupungin koulutuspoliittinen ohjelma

 

 

Päätöshistoria

 

Kasvun ja oppimisen lautakunta 22.8.2017 15 §

 

Opetusjohtaja Leena Auvinen
Perusopetuksen tukipalvelut

 

 

Kuopion kaupunginhallitus on kokouksessaan 26.10.2015 (310§) käsitellyt valtuustoaloitetta kaupungin uuden koulutuspoliittisen ohjelman laatimiseksi (8562/12.00.01.00/2014) ja hyväksynyt valtuustoaloitteeseen annetun selvityksen, jonka mukaan Kasvun ja oppimisen palvelualue lähtee valmistelemaan koulutuspoliittista ohjelmaa. Kaupunginvaltuusto on kokouksessaan 9.11.2015 (98§) merkinnyt annetun selvityksen tiedoksi.

Prosessi käynnistyi helmikuussa 2016 työpajalla, jossa oli mukana Kasvun ja oppimisen lautakunnan jäseniä, palvelualuejohtaja, asiakkuusjohtajat, palvelupäälliköt, kaikki Kuopion peruskoulujen ja lukioiden rehtorit sekä henkilöstön edustus. Aloitustyöpajan jälkeen työpajoissa on ollut mukana laaja joukko keskeisiä toimijoita sekä sidosryhmien ja yhteistyötahojen edustajia ja koulutuspoliittisen ohjelman luonnosta on esitelty keskeisille toimijoille. Väliraportti laadintatyöstä on annettu Kasvun ja oppimisen lautakunnalle elokuussa 2016.

Koulutuspoliittisen ohjelman laadintaprosessin vetäjänä toimi Mika Karjalainen Siverplanet Oy:stä ja prosessi suunniteltiin ja toteutettiin yhdessä paikallisten toimijoiden ja sidosryhmien kanssa. Prosessi koostui viidestä työpaja-aihiosta: muutostrendit, visio ja toiminta-ajatuksen määrittely, strategiset painopistealueet, strategiset linjaukset, toimeenpano ja mittarit.

Valmisteluprosessin tuotoksena on syntynyt esitys Kuopion kaupungin koulutuspoliittiseksi ohjelmaksi vuosille 2017-2025 ”Kuopiolainen opetus – lupa innostua”. Ohjelma sisältää vision ja toiminta-ajatuksen, keskeiset painopistealueet ja ydin linjaukset sekä ohjelman toimeenpanon periaatteet ja seurannan mittarit.

Koulutuspoliittisen ohjelman keskiössä on kasvaminen ja oppiminen, oppijoiden omia vahvuuksia korostaen sekä kasvulle ja oppimiselle suotuisa ympäristö, yhdessä tekeminen yhteisöllisesti, kokeillen ja tehokkaasti.  Ohjelman keskeiset painopistealueet ovat seuraavat: oppimisen ja opetuksen oppijakeskeinen uudistaminen, yhdessä tekeminen verkostoissa – lähellä ja kaukana, opetushenkilöstön osaamisen ja valmiuksien kehittäminen, resurssien hyödyntäminen ja tuottavuuden parantaminen sekä johtamisen uudistaminen. Painopistealueiden sisältöjä on avattu ydinlinjauksissa.

Kasvun ja oppimisen lautakunta on hyväksynyt Kuopion kaupungin koulutuspoliittisen ohjelman kokouksessaan 15.3.2017 (§ 26) ja esittänyt sitä edelleen kaupunginhallitukselle hyväksyttäväksi. Koulutuspoliittinen ohjelma on tarkoitus viedä uuden valtuuston päätettäväksi syksyllä.

 

 

Esitys                                       Esitän, että kasvun ja oppimisen lautakunta merkitsee asian tiedoksi.

 

 

Liitteet

 

2138/2017 Kuopion kaupungin koulutuspoliittinen ohjelma

 

 

 

 

 

                                                    Valmistelija                                                   

Leena Auvinen

puh. +358 44 718 4003

                                                    etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

Päätösehdotus                   Palvelualuejohtaja Pekka Vähäkangas

 

Kasvun ja oppimisen lautakunta päättää hyväksyä opetusjohtajan esityksen.

 

 

Päätös                                     Kasvun ja oppimisen lautakunta hyväksyi päätösehdotuksen.

 

 


 

Kaupunginhallitus 25.9.2017 110 §

 

 

Liitteet

 

2138/2017  Kuopion kaupungin koulutuspoliittinen ohjelma 2017 - 2025

 

 

                                                    Asiaa esittelevät kokouksessa opetusjohtaja Leena Auvinen, vs. perusopetuspäällikkö Taina Vainio ja lukio-opetuspäällikkö Antti Kervinen.

 

 

Päätösehdotus                   Vs. kaupunginjohtaja Jarmo Pirhonen

 

Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle, että se hyväksyy Kuopion kaupungin koulutuspoliittisen ohjelman.

 

Päätös                                     Merkittiin, että esityslistalla on kasvun ja oppimisen lautakunnan päätöksen osalta virheellinen kirjaus siltä osin, että esittelijä on kasvun ja oppimisen lautakunnan kokouksessa 22.8.2017 esittänyt kaupungin hallintosäännön 143 §:n mukaisesti asian poistamista esityslistalta ja siirtämistä tiedonantoihin, koska asian on hyväksynyt edellinen lautakunta ja asia on sen jälkeen käsitelty kaupunginhallituksessa.

 

Merkittiin, että opetusjohtaja Leena Auvinen, lukiotoimenpäällikkö Antti Kervinen ja vs. perusopetuspäällikkö Taina Vainio olivat kokouksessa kuultavina asiakohdassa. Auvinen, Kervinen ja Vainio poistuivat kokouksesta kuulemisen jälkeen.

 

Keskustelun kuluessa jäsen Harri Auvinen esitti jäsenten Minna Reijonen ja Erkki Virtanen kannattamana, että asia palautetaan uudelleen valmisteltavaksi.

 

Puheenjohtaja totesi, että on tehty kannatettu palautusehdotus, josta on äänestettävä. Puheenjohtaja ehdotti äänestettäväksi asiassa siten, että ne, jotka ovat asian käsittelyn jatkamisen kannalla äänestävät JAA ja ne, jotka ovat jäsen Harri Auvisen tekemän palautusehdotuksen kannalla äänestävät EI. Äänestysehdotus hyväksyttiin yksimielisesti. 

 

Nimenhuutoäänestyksellä suoritetussa äänestyksessä annettiin 7 jaa-ääntä (Berg-Väänänen, Kantanen, Kaartinen, Kivelä, Kosunen, Savolainen ja Tolppanen) ja 4 ei-ääntä (Auvinen, Reijonen, Virtanen ja Willman) joten kaupunginhallitus oli päättänyt jatkaa asian käsittelyä. 

 

Keskustelun kuluessa jäsen Minna Reijonen teki jäsen Erkki Virtasen kannattamana seuraavan sisältöisen muutosesityksen: "Esitän, että sivulta 4 opetuksen järjestäminen ydinlinjauksista poistetaan tekstit:

- pienille opiskelijamäärille kehitetään uudenlaisia opiskelumahdollisuuksia paikallisen lähiopetuksen sijaan ja

- taloudellisesti ja pedagogisesti on optimaalista järjestää opetus erillisissä ala- ja yläkouluissa vähintään 120 oppilaan yksiköissä sekä yhtenäiskouluissa vähintään 240 oppilaan yksiköissä ja

- lukiokoulutusta järjestetään kahdessa kampuksessa."

 

Keskustelun päätyttyä puheenjohtaja totesi, että on tehty kannatettu muutosehdotus, josta on äänestettävä. Puheenjohtaja ehdotti äänestettäväksi asiassa siten, että ne, jotka ovat vs. kaupunginjohtajan tekemän ehdotuksen kannalla äänestävät JAA ja ne, jotka ovat jäsen Minna Reijosen tekemän ehdotuksen kannalla äänestävät EI. Äänestysehdotus hyväksyttiin.

 

Nimenhuutoäänestyksellä suoritetussa äänestyksessä annettiin 9 jaa-ääntä (Auvinen, Berg-Väänänen, Kantanen, Kaartinen, Kivelä, Kosunen, Savolainen, Tolppanen ja Willman) ja 2 ei-ääntä (Reijonen ja Virtanen), joten kaupunginhallitus oli hyväksynyt vs. kaupunginjohtajan tekemän ehdotuksen.


 

 

 

Liitteet

6

2138/2017  Kuopion kaupungin koulutuspoliittinen ohjelma 2017 - 2025

 

                                                   

 

Päätösehdotus                        Kaupunginhallitus

 

Kaupunginvaltuusto hyväksyy Kuopion kaupungin koulutuspoliittisen ohjelman.


Päätös                                        Puheenjohtajan ehdotuksesta kaupunginvaltuusto poisti asian yksimielisesti esityslistalta.

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa