Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 22.01.2018/Pykälä 26

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

 

 

§ 26

Asianro 560/00.00.01.00/2018

 

 

Eronpyyntö kuntatekniikkaliikelaitoksen johtokunnasta / Tuulikki Heikkinen

 

 

Tuulikki Heikkinen (ps.) on pyytänyt eroa kaupunginvaltuuston varajäsenyydestä puolueesta eroamisen vuoksi.

 

Kuntalain 70 §:n mukaisesti luottamustoimesta voi erota pätevästä syystä. Eron myöntämisestä päättää luottamushenkilön valinnut toimielin. Valtuusto myöntää eron valtuutetulle ja varavaltuutetulle.

 

Merkitään, että kaupunginhallitus on kokouksessaan 19.6.2017 valinnut Tuulikki Heikkisen kuntatekniikkaliikelaitoksen johtokuntaan ja hänen henkilökohtaiseksi varajäseneksi Virma Romon.

 

 

                                                     

 

Päätösehdotus                          Vs. kaupunginjohtaja Jarmo Pirhonen

 

Kaupunginhallitus myöntää Tuulikki Heikkiselle eron kuntatekniikkaliikelaitoksen johtokunnan jäsenyydestä ja valitsee hänen tilalleen uuden jäsenen johtokuntaan toimikauden loppuun saakka.

 

Päätös                                          Kaupunginhallitus hyväksyi yksimielisesti vs. kaupunginjohtajan tekemän päätösehdotuksen ja nimesi jäsen Minna Reijosen esityksestä Pirjo Eskelisen liikelaitoksen johtokuntaan toimikauden loppuun saakka.

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa