Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunkirakennelautakunta
Pöytäkirja 21.03.2018/Pykälä 70

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

 

§ 70

Asianro 726/10.03.01.00/2017

 

 

Puijon urheilulaakson Desing Manual

 

 

Kaupunkisuunnittelujohtaja Juha Romppanen
Kaupunkisuunnittelun tukipalvelut

 

 

Taustaa                                      Puijon urheilulaaksosta halutaan kehittää vetovoimainen ja ympärivuotinen käyntikohde kotimaisille ja ulkomaisille kävijöille. Alueen olemassa olevia toimintoja vahvistetaan, ja sinne löydetään uusia, houkuttelevia toimintoja, jotka palvelevat kaikenikäisiä liikkujia. Design Manual täydentää osaltaan v. 2015 hyväksyttyä Puijon urheilulaakson yleissuunnitelmaa.

 

Ohjelman toteutus ja valmistelu

 

Puijon urheilulaakson Design Manualin laatiminen käynnistettiin Puijon urheilulaakson yleissuunnitelman (2015) jatkotyönä keväällä 2017. Design Manual-asiantuntijatyö hankittiin yleissuunnitelman laatineelta LOCI-maisema-arkkitehdeiltä. Työn ohjausryhmän vetovastuu on ollut Kuopion kaupungin markkinointi, viestintä ja asiakaspalvelut -yksiköllä.

 

Asiaa on työstetty yhdessä alueella toimivien sekä alueelle tulevien yritysten ja seurafoorumin kanssa. Työn aikana järjestettiin kaksi sidosryhmätapaamista sekä neljä projektiryhmän kokousta, joiden pohjalta työ on laadittu. Lisäksi alkusyksystä 2017 brändivaiheen luonnos laitettiin nettiin avoimesti kommentoitavaksi ja vastauksia saatiin 69 kpl.

 

Vastauksissa nousi esille Puijon monipuolisuus: alue nähdään potentiaalisena paikkana laajemmalle toiminnalle. Puijon alueen sidosryhmien tiivis yhteistyö ja uusien toimijoiden houkutteleminen alueelle ovat avaintekijöitä Puijon ympärivuotiselle tapahtumakalenterille. Yhteistyöllä Puijosta tehdään hyvinvoinnin keskus, kaikenikäisten aktiivinen tapahtuma- ja kohtaamispaikka, jossa innovatiivisella tavalla yhdistyvät ainutlaatuiset luontoarvot, esteettisyys ja aktiivinen harrastaminen.

 

Työssä keskeisiksi teemoiksi nousivat: Minun Puijoni, Puijo alkaa asemalta sekä Kuopion brändistrategian mukaisesti Puijo – täällä liike on luonnonvoima.

 

Ohjelman tavoitteet ja jatkotoimenpiteet

 

Työn tavoitteena oli laatia Puijon urheilulaaksolle selkeä ilme – tunnistettava ja kansainvälisesti tunnettu imago, nimi ja logo, jotka yhdessä ja erikseen kuvaavat Puijon urheilulaaksoa ja niissä kulminoituu alueen luonne – koko kaupungin Puijo. Lisäksi tavoitteena oli muodostaa yksi yhteinen tarina koko laaksolle, minkä pohjalta urheilulaakson visuaaliselle ilmeelle määriteltiin brändiä tukevat periaatteet.

 

Tavoitteena on aikaansaada urheilulaaksolle esteettinen ja omaleimainen tunnistettava tyyli, joka ilmentää asukkaille ja muille käyttäjille alueen imagoa ja vahvuuksia.

                         

 

Vaikutusten arviointi               Työn vaikutus sosiaaliseen elinympäristöön ja elintapoihin on positiivinen, sillä brändin kehittymisen myötä myös alueen suosio ja tunnettuus virkistysalueena lisääntyy. Työn lapsivaikutukset ovat neutraalit, mutta ne ovat kehitettävissä jatkosuunnittelussa tehtävien ratkaisujen myötä. Työ tukee kaupungin strategian toteutumista ja sillä on positiivisia vaikutuksia kaupungin imagon vahvistamisessa hyvän elämän pääkaupunkina. Yritysvaikutuksiltaan  työ on positiivinen.

 

 

Esitys                                          Esitän, että kaupunkirakennelautakunta hyväksyy Puijon Design Manualin jatkosuunnittelussa ohjeellisesti noudattavaksi.

 

 

Liitteet

25

726/2017 Puijo Design Manual, ei jaeta julkaistaan internetissä

 

                                                    Valmistelija                                                     

Matti Nikoskelainen

puh. +358 44 718 5711

Kirsi Soininen

puh. +358 17 18 2020

                                                    etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

Päätösehdotus                        Apulaiskaupunginjohtaja Pekka Vähäkangas

 

Lautakunta hyväksyy kaupunkisuunnittelujohtajan esityksen.

 

 

Päätös                                        Merkitään, että tämä asia käsiteltiin asian nro 2 käsittelyn jälkeen.

 

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

Merkitään, että markkinointijohtaja Kirsi Soininen poistui kokouksesta tämän asian käsittelyn jälkeen.

 

Merkitään, että tämän asian käsittelyn jälkeen käsiteltiin asia nro 3.

 

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa