Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Ympäristö- ja rakennuslautakunta
Pöytäkirja 25.04.2019/Pykälä 39

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

 

§ 39

Asianro 3269/11.02.07/2019

 

 

Eläinlääkäripalvelujen järjestäminen ostopalveluna / pieneläinpäivystyksen kilpailutus

 

 

Ympäristöjohtaja Tanja Leppänen
Alueellinen ympäristönsuojelu

 

 

Voimassa olevan eläinlääkintähuoltolain mukaan kunnan tulee järjestää alueellaan peruseläinlääkäripalvelut ja kiireellinen eläinlääkäriapu kaikille kotieläimille. Päivystyspalvelu on järjestettävä kaikkina vuorokauden aikoina, mutta peruseläinlääkäriapua ei tarvitse järjestää muille kuin hyötyeläimille, jos paikkakunnalla on yksityisiä eläinlääkäripalveluja.  Päivystys on järjestettävä yhteistoiminnassa muiden kuntien kanssa ja päivystysjärjestelyistä on sovittava yhtä tai useampaa seutu- tai maakuntaa koskevalla päivystysalueella, jolla on keskitetty yhteydenottopalvelu. Pien- ja suureläinten päivystys tulisi eriyttää. Palvelut voidaan ostaa myös yksityiseltä palveluntuottajalta.

 

                                                          Kuopion kaupunki ja Siilinjärven ympäristöterveydenhuollon yhteistoiminta- alueeseen kuuluvat kunnat Kaavi, Lapinlahti, Rautavaara, Siilinjärvi ja Tuusniemi ovat tehneet sopimuksen eläinlääkäripalvelujen järjestämisestä näiden kuntien alueella. Sopimuksen mukaan pieneläinpäivystyksen järjestämisestä yhteistoiminta-alueella ja Kuopiossa huolehtii Kuopion kaupunki. Pieneläinpäivystys järjestetään Kuopion kaupungin järjestämän palvelutuottajan tiloissa.

 

                                                          Nykyinen pieneläinpäivystys sopimus yksityisen palveluntuottajan kanssa pieneläinten eläinlääkäripäivystyspalveluista arki-iltoina ja viikonloppuisin sekä arki- ja juhlapäivinä päättyy 31.12.2019.

 

                                                          Pieneläinten eläinlääkäripäivystys arki-iltoina ja viikonloppuisin sekä arki- ja juhlapäivinä on syytä edelleen järjestää ostopalveluna. Hankintalainsäädännön perusteella kansallisen kynnysarvon ylittävät hankinnat on kilpailutettava. Hankinta ylittää kynnysarvon.

 

 

Esitys                                              Esitän, että

 

         Pieneläinten eläinlääkäripäivystys arki-iltoina ja viikonloppuisin sekä arki- ja juhlapyhinä Kuopiossa ja Siilinjärven ympäristöterveydenhuollon yhteistoiminta-alueen kunnissa järjestetään edelleen ostopalveluna tehdyn sopimuksen mukaisesti. Mikäli eläinlääkintähuoltoa koskevat velvoitteet muuttuvat, otetaan tuleva lainsääntö huomioon palvelujen järjestämisessä.

         Palvelujen kilpailutuksesta annetaan toimeksianto Sansia Oy:lle.

 

Viiteaineisto

*

3269/2019 Eläinlääkäripäivystys sopimus (Ei julkaista internetissä)

 

 

                                                          Valmistelija                                                           

Hannu Kirjavainen

puh. +358 44 718 2272

                                                          etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

Päätösehdotus                           Ympäristöjohtaja Tanja Leppänen

 

Lautakunta hyväksyy ympäristöjohtajan esityksen.

 

 

Päätös                                            Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa