Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kuopion kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunta
Pöytäkirja 17.10.2019/Pykälä 40

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

 

 

§ 40

Asianro 8214/00.02.03/2019

 

 

Kuopion kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunnan kokouspäivät vuodelle 2020

 

 

Joukkoliikennepäällikkö Kaisu Matinniemi
Henkilökuljetusten järjestäminen

 

Joukkoliikennelautakunta on kokoontunut kuukauden välein pääsääntöisesti torstaisin. Kuukauden kokousväli on osoittautunut toimivaksi käsiteltävien asioiden määrän ja hallittavuuden kannalta. Tämän vuoksi myös vuoden 2020 kokoukset esitetään pidettäväksi noin kuukauden välein torstaisin. Kokouksia voidaan tarvittaessa järjestää myös erikseen sovittuna aikana.

 

Varsinaiset kokouspäivät vuodelle 2020 olisivat:

 

- torstai 20.2.2020
- torstai 26.3.2020
- torstai 23.4.2020
- torstai 28.5.2020
- torstai 24.9.2020
- torstai 22.10.2020
- torstai 26.11.2020

 

Kokouspaikkana olisi valtuustotalon lautakuntien kokoushuone ja kokoukset alkaisivat klo 15.

 

Tarvittaessa kokouksia voitaisiin pitää myös muina kuukausina. Niistä ja mahdollisista muista ylimääräisistä kokouksista tehdään päätökset erikseen.

 

Vaikutusten arviointi                -

 

Esitys                                              Esitän, että Kuopion kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunta päättää kokoontua vuonna 2020 varsinaisiin kokouksiinsa edellä mainittuina päivinä. Mahdollisista muista kokouksista päätetään erikseen.

 

                                                          Valmistelija                                                           

Seija Pasanen

puh. +358 44 718 5424

                                                          etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

Päätösehdotus                           Joukkoliikennepäällikkö Kaisu Matinniemi

 

Lautakunta hyväksyy joukkoliikennepäällikön esityksen.

 

 

Päätös                                            Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

Päätettiin lähettää jatkossa sähköiset kokouskutsut.

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa