Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kasvun ja oppimisen lautakunta
Pöytäkirja 19.11.2019/Pykälä 71

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa


 

 

§ 71

Asianro 7548/12.05.02/2019

 

 

Vastaus valtuustoaloitteeseen koskien Walkers "Wauto" auton hankkimista kaupungin nuorisopalvelujen käyttöön, etsivän nuorisotyön tueksi

 

 

Opetusjohtaja Leena Auvinen
Perusopetus ja nuorisopalvelut sekä lukiokoulutus ja toisen asteen yhteistyö

                                                         

 

Kari Hartikainen ja 39 muuta valtuutettua (yhteensä 40) ovat jättäneet valtuustoaloitteen koskien Walkers "Wauto" auton hankintaa kaupungin nuorisopalvelujen käyttöön, etsivän nuorisotyön tueksi.

 

Kaupungin nuorisopalvelut on tehnyt kahtena viime vuonna yhteistyötä Aseman Lapset ry:n kanssa Wauton toiminnassa. Liikkuvan nuorisotyön yksi muoto on Aseman lapset Ry:n Walkers auto eli Wauto. Wauto tarkoittaa matkailuautosta nuorten kohtaamispaikaksi muutettua kulkuneuvoa.

 

Kuopiossa Wautoa on käytetty osana nuorisotyötä erityisesti haja-asutus- ja kuntaliitosalueilla, mutta myös muilla kaupunkialueilla. Wauton toiminta alkoi Kuopiossa syksyllä 2017 ja nyt olemassa oleva sopimus jatkuu vielä syksyn 2019. Wauto on tarkoitettu alle 18 –vuotiaiden nuorten kohtaamiseen. Wautossa on kaksi työntekijää ja jokaisen toimintaillan illan jälkeen toiminnasta tehdään raportti. Toimintaa on järjestetty myös yhteistyökumppaneiden kanssa.

 

Wauto koetaan käyttökelpoisena työvälineenä erityisesti entisten kuntakeskusten ja kylien laitamilla asuvien nuorten tavoittamisessa. Se mahdollistaa näiden nuorten kohtaamisen entistä paremmin ja sen avulla nuorisopalveluja voidaan suunnata aina sinne, missä palvelulle on tarvetta.

 

Erityisyytenä tavalliseen minibussiin verrattuna on, että kohtaaminen voi tapahtua myös Wautossa. Tällöin esimerkiksi sää ei ole vaikuttamassa siihen pystytäänkö kyläkeskuksista syrjässä asuvien nuorten kanssa tekemään jotain yhdessä vai ei. Liikkuva nuorisotyön yksikkö mahdollistaa niin jalkautuvan nuorisotyön satunnaiset kohtaamiset kuin sovitut tapaamiset.

 

Wauto on ollut myös Kuopion torilla nuorisopalvelujen ja yhteistyökumppaneiden käytössä säännöllisesti joka toinen perjantai-ilta ja myös nuorten tapahtumissa.

 

Wauto-toiminta on hyvin mahdollistanut ja lisännyt nuorisopalveluiden alueellista saavutettavuutta ja palaute nuorilta on ollut myönteistä.

 

Valtuustoaloitteessa on arvioitu Wauton hankintahinnaksi 40 000€. Lisäksi kustannuksia kertyy varustuksesta, huolloista, polttoainekuluista, säilytyksestä, vakuutuksesta ym. vuosittain n. 5 000€. Nuorisopalveluiden vuoden 2020 valmistelussa oleva talousarvioesitys ei mahdollista hankintaa.

   

 

Vaikutusten arviointi                -

 

 

Esitys                                              Esitän, että kasvun ja oppimisen lautakunta merkitsee tiedoksi ja hyväksyy valtuustoaloitteeseen annetun vastauksen.

 

 

Liitteet

4

7548/2019 Valtuustoaloite

 

5

7548/2019 Kuopion Wauto-raportti, tiivistelmä

 

                                                          Valmistelija                                                           

Jari Väänänen

puh. +358 44 718 2661

Asta Sajaniemi

 

                                                          etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

Päätösehdotus                           Apulaiskaupunginjohtaja Pekka Vähäkangas

 

Kasvun ja oppimisen lautakunta päättää hyväksyä opetusjohtajan esityksen.

 

 

Päätös                                            Kasvun ja oppimisen lautakunta hyväksyi päätösehdotuksen.

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa