Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kuntatekniikkaliikelaitoksen johtokunta
Pöytäkirja 14.01.2020/Pykälä 4

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

 

 

§ 4

Asianro 145/02.08.00.01/2020

 

 

Liikuntapaikkojen kunnossapitosopimus 2020-2025

 

 

 

Esitys                                                Hyvinvoinnin edistämisen palvelualueen kanssa neuvoteltiin vuonna 2018 sopimus, joka oli muotoa 1+5. Ajatuksena oli, että ensimmäisen kuluvan vuoden aikana sopimuksen sisältöä tarkennetaan tarvittavilta osin, jonka jälkeen laaditaan tarkennettu sopimuskokonaisuus vuosille 2020-2025. Viiteaineistona kokonaisuus, jonka hyvinvoinnin edistämisen lautakunta on kokouksessaan 18.12.2019 osaltaan hyväksynyt.

Keskisiltä osiltaan kulunut ensimmäinen sopimusvuosi on ollut onnistunut, mistä osoituksena se, että ensimmäistä kertaa liikelaitoksen historiassa liikunnan perussopimuksen tulos on positiivinen. Suurimmat muutokset tehtiin sopimukseen kuuluvien tehtävien uudelleen määrittelyssä siten, että ns. urakoitsijasta riippumattomat muuttuvat kulut poistettiin sopimuksesta ja näin ollen sopimusriskiä saatiin olennaisesti pienennettyä. Samalla tarkennettiin lisätöiden määrittelyä yksiselitteisemmäksi.

 

Viiteaineisto

4

Esitys vuosien 2020-2025 option käyttöönotosta

 

5

Urakkaohjelma HEP

 

6

Lisäliite

 

7

maksuerätaulukot 1.1.2020 alkaen

 

 

                                                          Valmistelija                                                               

Pekka Kilpimaa

puh. +358 44 718 5084

                                                          etunimi.sukunimi(at)mestar.fi

 

 

Päätösehdotus                               Toimitusjohtaja Seppo Hiekkala

 

Esitän, että johtokunta antaa toimitusjohtajalle valtuudet allekirjoittaa liikuntapaikkojen kunnossapitosopimus vuosille 2020-2025. Sopimuksen tavoitehinnan kokonaisarvo koko sopimuskaudelle on 1.1.2020 tilanteesta laskettuna 8 250 000€.

 

Päätös                                              Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa