Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta
Pöytäkirja 17.06.2020/Pykälä 44

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


 

 

§ 44

Asianro 4680/12.03.02.00/2020

 

 

Tuusniemen kunnan ja Kuopion kaupungin kirjastosopimuksen muutosliite

 

 

Kirjastotoimenjohtaja Päivi Savinainen
Kirjaston talous-, hallinto- ja kehitysyksikkö

 

 

Tuusniemen kunta ostaa kirjastopalvelu Kuopion kaupungilta 1.1.2013 voimaan astuneen sopimuksen mukaisesti. Tuusniemen kunta on muuttamassa kirjastoansa omatoimikirjastoksi, jonka vuoksi on tarpeen muuttaa sopimusta joiltakin osin. Tässä yhteydessä on myös hyvä tehdä sopimukseen yleisiä päivityksiä. Nämä muutokset päivitetään sopimukseen muutosliitteellä, muilta osin 1.1.2013 voimaan astunut sopimus jää edelleen voimaan. Muutosliitteeseen päivitettävät koskevat seuraavia asioita:

 

- yleisiä muutoksia:

 

·         Uusi kirjastolaki (1492/2016) on astunut voimaan 1.1.2017 aiemman kirjastolain (904/1998) sijasta.

·         Kuopion kaupunginkirjasto on saanut uuden alueellisen kehittämistehtävän ja entiset maakuntakirjastotehtävät on lakkautettu.

·         Tuusniemen lähikirjasto on jo aiemmin organisoitu Kuopion kaupunginkirjaston lähikirjastoksi entisen aluekirjastomallin sijaan. Tuusniemen lähikirjastoa johtaa vastaava kirjastovirkailija, jonka esimiehenä toimii kirjastotoimenjohtaja.

·         Tuusniemen kirjaston aukioloajat muuttuvat omatoimiratkaisun myötä vastaamaan muiden Kuopion kaupunginkirjaston omatoimikirjastojen aukioloaikoja turvallisuusnäkökohdat, resurssit ja asiakkaiden tarpeet huomioiden.

 

-tiloihin ja asiantuntijatyöhön liittyviä muutoksia

 

·         omatoimiratkaisun ja siihen saatuun AVIn avustukseen liittyvät muutokset

·         asiantuntijatyön laskutukseen liittyviä muutoksia (omatoimiratkaisu vie enemmän esim. järjestelmä ja verkkopäällikön ja tietoverkkoasiantuntijan työaikaa)

 

Muutosliite astuu voimaan, kun se on hyväksytty Kuopion kaupungin ja Tuusniemen kunnan toimivaltaisissa toimielimissä ja on lainvoimainen. Kuopion kaupungissa toimivaltainen hyväksyjä on Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta (kokous 17.6.2020) ja Tuusniemen kunnassa valtuusto (kokous 22.6.2020). Muutosliite liitetään sopimukseen ja siihen liitetään kuntien toimielinten pöytäkirjanotteet.

 

Vaikutusten arviointi                     Liitteenä

 

Esitys                                                Esitän, että Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta hyväksyy Tuusniemen kunnan ja Kuopion kaupungin kirjastosopimuksen muutosliitteen.

 

 

Liitteet

4

4680/2020 Muutosliite Tuusniemen kirjastopalvelut

 

5

4680/2020 Tuusniemen kunnan ja Kuopion kaupungin sopimus kirjastolain 3 § 2 mom. mukaisten kirjastopalvelujen tuottamisesta (tullut voimaan 1.1.2013)

 

6

4680/2020 Vaikutusten arviointi

 

 

                                                          Valmistelija                                                               

Päivi Savinainen

puh. +358 44 718 2311

                                                          etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

Päätösehdotus                               Apulaiskaupunginjohtaja Pekka Vähäkangas

 

Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta päättää hyväksyä kirjastotoimenjohtajan esityksen.

 

 

Päätös                                              Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta hyväksyi päätösehdotuksen.

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa