Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta
Pöytäkirja 17.06.2020/Pykälä 45

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


 

 

§ 45

Asianro 2225/02.05.00.00/2020

 

 

Lasten ja nuorten hyvinvointikortti

 

 

Hyvinvoinnin edistämisen johtaja Janne Hentunen

                            
Hyvinvoinnin edistämisen palvelualueen käyttösuunnitelmassa yhtenä tavoitteena vuodelle 2020 on harrastuspassin käyttöönotto kaupungin omissa palveluissa siten, että siitä ei aiheudu lisäkustannuksia. Harrastuspassin tavoitteena on tarjota jokaiselle kuopiolaiselle lapselle ja nuorelle mahdollisuus harrastaa ja nauttia kaupungin tuottamista monipuolisista liikunta-  ja kulttuuripalveluista sekä kansalaisopiston tarjonnasta - ja edistää siten omaa hyvinvointiaan.

Valmistelussa on päädytty taloudelliset ja toiminnalliset näkökulmat huomioiden lasten ja nuorten hyvinvointikorttimalliin, jossa erityyppisiä kaupungin tuottamia maksullisia palveluja on koottu yhteen edulliseen kokonaisuuteen. Tämän lisäksi hyvinvoinnin edistämisen palvelualue tuottaa ja tarjoaa maksutta alle 18- vuotiaille edelleen muun muassa kirjastopalveluja, kaupungin ylläpitämien museoiden palveluja sekä Kuvakukon lapsille ja nuorille tuotettuja kohdennettuja palveluita, kuten koululaisnäytöksissä ja kahdesti vuodessa järjestettävillä päiväkotien elokuvafestivaaleilla. Myös supersyys- ja hyperhiihtolomien maksuton palvelutarjonta sekä K9- kortin palvelusisältö säilytetään. Lisäksi hyvinvoinnin edistämisen palvelualue tarjoaa edelleen lapsille ja nuorille kohdennettuja edullisia erillispalveluja. 

Liikuntapaikkapalveluissa hyvinvointikortti alle 18-vuotiaille on ollut kokeilussa kesäkausilla 2016-2019 Liikkis-kortin nimellä. Kortti on saanut erittäin hyvän vastaanoton ja kortin käyttö on ollut kesäkausien aikana erittäin aktiivista. Kassajärjestelmä- ja kulunvalvontalaitteiden uudistamisen myötä liikuntapaikkapalvelut siirtyvät käyttämään korttipohjien sijasta sirullisia rannekkeita syksystä 2020 lähtien. Kokeiluista saatujen positiivisten kokemusten perusteella hyvinvointikortin/-rannekkeen ympärivuotista käyttöä alle 18-vuotiaille on selvitetty liikuntapaikkapalveluiden toimesta.

Liikuntapaikkapalvelut ovat selvitysten perusteella arvioineet, että ympärivuotinen hyvinvointiranneke alle 18-vuotiaille lisäisi oletettavasti lasten ja nuorten liikuntapaikkojen palvelujen käyttöä sekä kannustaisi kyseisen kohderyhmän liikunnan harrastamiseen kaupungin liikuntapaikoissa. Ympärivuotisen hyvinvointirannekkeen myötä pystyttäisiin tarjoamaan kohtuuhintainen liikuntamahdollisuus kaikille kuopiolaisille lapsille ja nuorille. Hyvinvointikortin myötä yksittäislippujen myynnistä saatujen tulonmenetysten arvioidaan olevan pienemmät kuin mitä hyvinvointirannekkeen myyntitulojen kasvun tuoma tulonlisäys olisi. Tuotteen arvioidaan siten parantavan liikuntapaikkapalveluiden käyttökatetta.

Elokuvateatteri Kuvakukon kävijöissä lasten ja nuorten osuus on painottunut erityisesti koululaisnäytöksissä ja kahdesti vuodessa järjestettävillä päiväkotien elokuvafestivaaleilla (n. 4 000 lasta ja nuorta / vuosi). Muutoin lasten ja nuorten osuus Kuvakukon kävijöistä on pieni. Kuvakukon ohjelmistossa laatu, taide- ja kulttuuri ovat keskeisiä painopisteitä, joten hyvinvointiranneke monipuolistaa lasten ja nuorten taide- ja kulttuuritarjontaa, parantaa elokuvataiteen ja kulttuurin saavutettavuutta ja voi lisätä Kuvakukon asiakasmääriä. Ranneke-etu ei koske Nilsiässä sijaitsevaa Kino Manttua, jonka ohjelmisto on Kuvakukon ohjelmistoa kaupallisempi ja siten hyvinvointikortti haasteellisempi toteuttaa. Kino Kuvakukon näytöksiin voidaan tarvittaessa asettaa katsojakiintiö hyvinvointirannekkeella sisäänpääsyyn.

Kansalaisopiston palveluissa lasten ja nuorten osuus on n. 20%. Osana hyvinvointikorttia kansalaisopisto voisi myöntää 10€ alennuksen alle 18 –vuotiaille suunnattujen kurssien kurssimaksuista.

Lasten ja nuorten hyvinvointikortin rinnalla Kuopion kaupunginorkesteri ja kaupunginteatteri tarjoavat kaikille alle 20-vuotiaille ja opiskelijoille esityspäivänä lunastetut liput hintaan 4 € (sis. voimassa olevan arvonlisäveron), mikäli lippuja on vielä tuolloin jäljellä. Etu koskee orkesterin kausikonsertteja ja on lunastettavissa Kuopion Musiikkikeskuksesta. Kaupunginteatterin esityksiin etuliput voi lunastaa kaupunginteatterin myyntipisteistä esityspäivänä. Esityspäivän etulippuun sisältyy myös narikka.

Vaikutusten arviointi                     Liitteenä

 

Esitys                                                Esitän, että lautakunta päättää, että lasten ja hyvinvointikortti alle 18-vuotiaille otetaan käyttöön seuraavasti:

 

·         Lasten ja nuorten hyvinvointikorttiin ovat oikeutettuja alle 18 –vuotiaat kuopiolaiset lapset ja nuoret.

·         Lasten ja nuorten hyvinvointikortti toteutetaan rannekkeena.

·         Rannekkeen voi hankkia Kuopin kaupungin liikuntapaikkojen asiakaspalvelupisteistä.

·         Rannekkeen voi hankkia kuudeksi (6) tai kahdeksitoista (12) kuukaudeksi kerrallaan. Voimassaoloaika lasketaan ostopäivästä lukien.

·         Rannekkeen hinta on 40 € / 6 kk ja 70€/ 12 kk sisältäen voimassaolevan arvonlisäveron. Lisäksi hyvinvointikortin hankkijan tulee ostaa ranneke, johon lasten ja nuorten hyvinvointikortti ladataan. Rannekkeen hinta on 7,90€ sisältäen voimassaolevan arvonlisäveron.

·         Ranneke on henkilökohtainen ja ranneke tulee olla mukana palveluja käytettäessä ja käyttöoikeus todennettavissa.

·         Ranneke otetaan käyttöön 1.7.2020 alkaen vaiheittain eri palvelujen käynnistymisaikataulujen mukaisesti.

·         Lasten ja nuorten hyvinvointikortille voidaan luoda oma markkinointinimi.

·         Hyvinvointirannekkeelle etsitään omat ”lähettiläät” eli lapsia ja nuoria, jotka tulevat päivittämään sosiaalisessa mediassa rannekkeen käyttöään ja antavat palautetta palvelun kehittämiseksi. Lähettiläät saavat rannekkeensa maksutta.

Lisäksi esitän, että hyvinvoinnin edistämisen lautakunta päättää, että Lasten ja nuorten hyvinvointikortti oikeuttaa käyttämään hyvinvoinnin edistämisen palvelualueen tuottamia palveluja seuraavasti:

 

·         Kuntolaakson ja Lippumäen uimahalleja sekä niiden kuntosaleja sekä Kuopio-hallin kuntosalia sekä juoksurata - aluetta voimassaolevien käyttösääntöjen mukaisesti yksittäiskäyttöön osoitettuina käyttöaikoina.

·         Kino Kuvakukon tuottamat näytökset Kino Kuvakukon käyttösääntöjen ja ikärajojen mukaisesti. Kino Kuvakukon näytöksiin voidaan tarvittaessa asettaa katsojakiintiö hyvinvointirannekkeella sisäänpääsyyn.

·         10 € alennus kansalaisopiston alle 18 –vuotiaille suunnattujen kurssien kurssimaksuista kansalaisopiston ilmoittautumis- ja perumisehtojen mukaisesti.

·         Hyvinvoinnin edistämisen palvelualueen palvelutuotannosta vastaavat palvelupäälliköt voivat täydentää lasten ja nuorten hyvinvointikortin palvelutarjontaa vastuualueensa osalta.

 

Lasten ja nuorten hyvinvointikortin rinnalla Kuopion kaupunginorkesteri ja kaupunginteatteri tarjoavat kaikille alle 20-vuotiaille ja opiskelijoille esityspäivänä lunastetut liput hintaan 4 € (sis. voimassa olevan arvonlisäveron), mikäli lippuja on vielä tuolloin jäljellä. Etu koskee orkesterin kausikonsertteja ja on lunastettavissa Kuopion Musiikkikeskuksesta. Kaupunginteatterin esityksiin etuliput voi lunastaa kaupunginteatterin myyntipisteistä esityspäivänä. Esityspäivän etulippuun sisältyy myös narikka.

 

 

Liitteet

7

2225/2020-2 Vaikutusten arviointi

 

 

                                                          Valmistelija                                                               

Tommi Auvinen

puh. +358 44 718 2401

Kirsti Turunen

puh. +358 44 718 4701

Paul Staufenbiel

 

Anni Marin

 

Kati Vähäsarja

puh. +358 44 718 2513

Antti Riekkinen

puh. +358 44 718 2494

Saku Kekäläinen

puh. +358 44 718 2515

Ilja Venäläinen

puh. +358 44 718 2500

Aija Jaatinen

puh. +358 44 718 2634

Päivi Savinainen

puh. +358 44 718 2311

Katariina Kummala

puh. +358 44 718 2373

                                                          etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

Päätösehdotus                               Apulaiskaupunginjohtaja Pekka Vähäkangas

 

Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta päättää hyväksyä hyvinvoinnin edistämisen johtajan esityksen.

 

Päätös                                              Ritva Hakulinen esitti, että ikärajaa nostetaan 18 vuodesta 20 vuoteen.

 

Teija Savolainen-Lipponen kannatti Ritva Hakulisen esitystä.

 

Puheenjohtaja totesi, että on tehty esittelijän ehdotuksesta poikkeava kannatettu muutosesitys, joten asiasta on äänestettävä. Puheenjohtaja ehdotti, että asiasta järjestetään nimenhuutoäänestys. Käsittelyjärjestysehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

Ne, jotka kannattavat esittelijän esitystä, äänestävät "JAA" ja ne, jotka kannattavat Hakulisen ehdotusta, äänestävät "EI". Äänestysehdotus hyväksyttiin.

 

Suoritetussa nimenhuutoäänestyksessä esittelijän esitys sai 1 (yksi) äänen (Rytsy) ja Hakulisen esitys 10 (kymmenen) ääntä (Lankinen, Hakulinen, Hanhela, Savolainen, Kiflie, Nykänen, Reijula, Savolainen-Lipponen, Väisälä, Pietikäinen), joten Ritva Hakulisen ehdotus tuli lautakunnan päätökseksi.

 

 

Päivi Savinainen poistui kokouksesta klo 16.17 asian esittelyn aikana.

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa