Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kasvun ja oppimisen lautakunta
Pöytäkirja 15.12.2020/Pykälä 90

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

 

 

§ 90

Asianro 10110/12.01.00.01/2020

 

 

Perusopetuksen 1. vuosiluokille otettavien oppilaiden määrät eräissä Kuopion kaupungin peruskouluissa lv. 2021 - 2022

 

 

Kasvatusjohtaja, ma opetusjohtaja Juha Parkkisenniemi
Perusopetus ja nuorisopalvelut sekä lukiokoulutus ja toisen asteen yhteistyö

 

Selostus ja perustelut             

Lukuvuonna 2021-2022 perusopetuksen 1. luokan aloittavien ikäluokka on 1168 lasta. Kasvun ja oppimisen lautakunta on viimeksi tarkistanut oppilaaksioton perusteita 25.9.2012 (§ 89). Tarkistettujen perusteiden ja alueellisen oppilaaksioton periaatteiden mukaisesti kaupunki osoittaa jokaiselle 1. luokan oppilaalle koulupaikan oman oppilaaksiottoalueen koulusta ja alueen koulujen rehtorit suunnittelevat yhdessä oppilaiden sijoittamisen alueen kouluihin.

Kaupunkialueet ovat oppilasmäärältään kasvavia alueita ja alueiden sisällä on oppilasmäärällisiä eroja. Tilojen riittävyyden, tasapuolisen ryhmäjaon, opetuksen tuen suunnittelun sekä taloudellisten resurssien näkökulmasta on tarpeen määritellä näiden alueiden 1. vuosiluokan oppilaaksioton enimmäismäärät kouluittain, jotta oppilaat saadaan sijoiteltua alueiden kouluihin. Määrittely koskee seuraavia kouluja: Aurinkorinteen koulu, Martti Ahtisaaren koulu, Pirtin koulu, Pyörön koulu, Jynkän koulu, Haapaniemen koulu, Snellmanin koulu, Rajalan koulu, Länsi-Puijon koulu, Kalevalan koulu ja Kettulan koulu.

Mikäli enimmäismäärät alueiden kouluissa täyttyvät, enimmäismäärä voidaan lähikouluperiaatteen mukaisesti ylittää ja oppilaalle osoitetaan koulupaikka kyseiseltä alueelta. Koulu voi harkinnan mukaan varata muutaman oppilaspaikan alueelle muuttaville oppilaille ennen toissijaisten koulupaikkahakemusten hyväksymistä.

1.lk:n oppilaaksiottoa on käsitelty alueiden rehtorien kanssa kokouksissa 27.10.2020, 3.11.2020, 4.11.2020, 5.11.2020, 9.11.2020 ja 3.12.2020. Esitykset 1. luokille otettavien oppilaiden enimmäismääristä:

Koulu

Esitykset 1. luokille otettavien oppilaiden enimmäismääristä

 

 

Aurinkorinteen koulu

90

Martti Ahtisaaren koulu

70

Pirtin koulu

150

Pyörön koulu

81

Jynkän koulu

60

Haapaniemen koulu

70

Snellmanin koulu

50

Kalevalan koulu

70

Kettulan koulu

45

Länsi-Puijon koulu

45

Rajalan koulu

50

Rajalan koulu, kaksikielinen opetus

24

                                                         

 

Vaikutusten arviointi                     -

 

 

Esitys                                                Esitän, että kasvun ja oppimisen lautakunta päättää Aurinkorinteen, Jynkän, Martti Ahtisaaren, Pirtin, Pyörön, Haapaniemen, Snellmanin, Kalevalan, Kettulan, Länsi-Puijon ja Rajalan koulujen 1. luokille lv 2020-2021 otettavien oppilaiden enimmäismääristä edellä esitetyn taulukon mukaisesti. Mikäli enimmäismäärät alueen kouluissa täyttyvät, enimmäismäärä voidaan lähikouluperiaatteen mukaisesti ylittää ja oppilaalle osoitetaan koulupaikka alueelta. Koulu voi harkinnan mukaan varata muutaman oppilaspaikan alueelle muuttaville oppilaille ennen toissijaisten koulupaikkahakemusten hyväksymistä

 

 

                                                          Valmistelija                                                               

Mika Kuitunen

puh. +358 44 718 5151

                                                          etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

Päätösehdotus                               Apulaiskaupunginjohtaja Pekka Vähäkangas

 

Kasvun ja oppimisen lautakunta päättää hyväksyä kasvatusjohtaja, ma opetusjohtajan esityksen.

 

Päätös                                              Kasvun ja oppimisen lautakunta hyväksyi päätösehdotuksen.

 

 

Raija Heinonen poistui kokouksesta tämän pykälän käsittelyn aikana klo 17.01.

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa