Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunkirakennelautakunta
Pöytäkirja 17.03.2021/Pykälä 62

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


 

 

§ 62

Asianro 1215/02.08.00.01/2021

 

 

Konsulttityön tilaus: Hiltulanlahden 3. asemakaava-alueen kunnallistekninen suunnittelu

 

 

Apulaiskaupunginjohtaja Jari Kyllönen
Kaupunginhallitus

 

 

Kunnallisteknisen suunnittelun ja Kuopion Vesi Oy:n puitesopimuksiin perustuen on pyydetty tuntimääräarviot ja sen mukaiset enimmäishinnat Hiltulanlahden 3. asemakaava-alueen kunnallisteknisestä suunnittelusta. Tarjouspyyntö ja sen liitteet A, B ja 2 ovat oheismateriaalina.

 

Puitesopimuksen perusteella tilattavista toimeksiannoista tehdään jokaisesta erikseen hankintapäätös toimintasäännön 5 §:n suomin valtuuksin. Lautakunta päättää yli 300 000 euron suunnittelusopimukset.

 

Kaupungin ja Kuopion Vesi Oy:n puitesopimuskumppaneille lähetettiin ennakkokysely, haluaako ottaa vastaan tarjouspyynnön. Kumppaneilta tuli löytyä sopimukset katu- ja yleisten alueiden, vesihuollon, siltojen ja puisto-, maisema- ja liikuntapaikkasuunnittelusta. Kolmesta mahdollisesta toimistosta kaksi ilmoitti haluavansa tarjouspyynnön.

 

Suunnittelutyön tarkoituksena on laatia koko kaava-alueelle hallinnollista käsittelyä varten katu- ja hulevesisuunnitelmat ja Peukaloisenpuiston VU-alueelta yleissuunnitelma. Rakentamista varten laaditaan tarvittavat suunnitelma-asiakirjat kaduista, jalankulku- ja pyöräilyväylistä, hulevesijärjestelmästä, meluvallista, ulkoiluväylistä ja vesihuollosta. Kaava-alueelle tarvitaan neljä siltaa: yksi alikulkutunneli Puutossalmentien tien ali ja kolme siltaa Heinjoen yli (jalankulku- ja pyöräilyväylälle, Kinnulanmäenkadulle ja ulkoiluväylälle). Silloista on tässä vaiheessa pyydetty vaihtoehtotarkastelut. Siltasuunnitelmien laatimisesta pyydetään tarjoukset, kun siltatyypit on valittu.

 

Asemakaava on ehdotusvaiheessa. Toteutussuunnittelu tulee käynnistää ennen asemakaavan lainvoimaisuutta, jotta alueen kunnallistekniikan rakentamiselle saadaan ajoissa suunnitelmat ja rakentaminen voidaan aloittaa oikea-aikaisesti suhteessa alueen omakotitalotonttien luovutukseen. Alueelta aloitetaan luovuttamaan tontteja rakentajille vuonna 2023, joten kunnallistekniikan rakentaminen tulee käynnistää 2022.

 

Kaava-alueen suunnittelu on jaettu alustavasti tarjouspyynnössä kuuteen (6) osa-alueeseen. 1. alueen katu- ja hulevesisuunnitelmat tulee olla valmiina syksyllä 2021 ja rakennussuunnitelmat marraskuun loppuun mennessä. 2. alueen suunnitelmat on tarkoitus saada valmiiksi kesällä 2022 ja alueet 3 - 6 viimeistään keväällä 2023. Suunnitteluaikataulu tarkentuu työn edetessä.

 

Tarjoukset saatiin Ramboll Finland Oy:ltä ja Sitowise Oy:ltä. Halvimman kokonaishinnan antoi Ramboll Finland Oy. Tarjousten avauspöytäkirja on liitteenä.

 

Tarjouspyyntöön oli kirjattu, että valintaperusteena on kokonaistaloudellisesti halvin hinta. Ramboll Finland Oy:n enimmäishinta on 419 695 € ja kaupungin osuus siitä on 347 630 € (alv 0 %). Suunnittelutyö jakautuu vuosille 2021 - 2023. Alueen yksi suunnittelu on kokonaisuudessaan tänä vuonna ja sen enimmäishinta on 139 014 €, josta kaupungin osuus on 118 390 € (alv 0 %). Kustannusten hinnoittelussa on käytetty kunnallisteknisen suunnittelun, Kuopion Vesi Oy:n ja Ramboll Finland Oy:n voimassa olevien hankintasopimuksen mukaisia tuntihintoja.

 

Suunnittelutyö maksetaan kunnallistekniikan investointeihin varatuista määrärahoista.

 

 

Vaikutusten arviointi                     Suunnittelutyöllä ei ole ilmastopoliittisia tai lapsivaikutuksia. Ramboll Finland Oy on esittänyt suunnittelutyöhön pääosin Kuopion toimiston henkilökuntaa, joten työllä on positiiviset yritysvaikutukset.

 

 

Esitys                                                Esitän, että kaupunkirakennelautakunta tilaa Ramboll Finland Oy:ltä Hiltulanlahden 3. asemakaava-alueen kunnallisteknisen suunnittelun tarjouspyynnön ja tarjouksen mukaisesti. Enimmäishinta kaupungin osalta on

347 630 € (alv 0 %). Suunnittelutyö jakautuu vuosille 2021 - 2023.

 

 

Liitteet

31

1215/2021 Tarjousten avauspöytäkirja

 

Viiteaineisto

7

1215/2021 Hiltulanlahti 3 tarjouspyyntö

 

8

1215/2021 Liite A Suunnittelutehtävän sisältö alueittain KYPin osalta

 

9

1215/2021 Liite B Suunnittelutehtävän sisältö Kuopion Vesi Oy:n osalta

 

10

1215/2021 Liite 2 Aluejakokartta

 

                                                          Valmistelija                                                               

Paula Pakarinen

puh. +358 44 718 5422

                                                          etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

Päätösehdotus                               Apulaiskaupunginjohtaja Jari Kyllönen

 

Lautakunta hyväksyy apulaiskaupunginjohtajan esityksen.

 

 

Päätös                                              Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa