Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunkirakennelautakunta
Pöytäkirja 17.03.2021/Pykälä 56

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


 

 

§ 56

Asianro 2490/10.00.02.03/2021

 

 

Väliaikainen maanomistajan suostumus anniskeluun

 

 

Kiinteistöjohtaja Lauri Lytsy
Maa- ja vesialueiden hallintapalvelujen tukipalvelut

 

                                                         

Kuopion kaupunki on vuokrannut Kuopion kaupunkikeskustan kehittämis-yhdistys ry:lle kauppatorin sekä satamatorin kaupunkirakennelauta-kunnan 20.11.2019 § 222 päätöksellä. Vuokrasopimus on allekirjoitettu 17.12.2019. Lisäksi yhdistykselle on vuokrattu kaupunkirakennelauta- kunnan 20.1.2021 § 12 päätöksellä aallonmurtajalta kaksi erillistä aluetta.

 

Kaupunkirakennelautakunta on linjannut periaatteet kaupungin omistamilla maa-alueilla tapahtuvaa alkoholin anniskelua varten annettaviin maanomistajan suostumuksiin 17.6.2020 § 152. Tällöin on mm. myönnetty kauppatorille laajempi anniskelualue vuoden 2020 loppuun saakka. Anniskeluun annettavan suostumuksen edellytyksenä on ollut, että alueella tarjotaan ruoka-annoksia. Anniskelun laajentaminen kauppatorilla johtui koronatilanteesta ja tästä johtuvista rajoituksista ravintola- ja toritoiminnan suhteen. Tämän hetkisen näkemyksen mukaan kesä 2021 tulee olemaan samankaltainen koronasta johtuen.


Kuopion kaupunkikeskustan kehittämisyhdistys ry on hakenut kesälle 2021 mahdollisuutta toteuttaa kesäterasseja kauppatorille, satamatorille sekä aallonmurtajalle ja anniskelualueiden määrän väliaikaista kasvattamista edellyttäen, että anniskelulupa on harkinnanvarainen ja laadukas ruokatarjonta keskiössä luvan myöntämistä harkittaessa. Luvan hakijan tulee olla tasokas ruokaravintola, jolla on näyttöä laadukkaasta ja luotettavasta toiminnasta.

 

Yhdistys hakisi Avilta anniskeluluvat alueelle ja myöntää valitsemilleen ravintola-alan toimijoille oikeuden hakea omaa anniskelulupaa Avilta.

 

Kesäterassitoiminta olisi mahdollista aloittaa toukokuun alusta ja jatkaa elokuun loppuun. Myyntiaika alueilla päättyisi torisäännön mukaisesti klo 22.

 

 

Vaikutusten arviointi                     Päätösesityksellä pyritään osaltaan vaikuttamaan positiivisesti koronapandemian ravintola-alalle aiheuttamaan hankalaan tilanteeseen.

 

 

Esitys                                                Esitän kaupunkirakennelautakunnalle, että Kuopion kaupunkikeskustan kehittämisyhdistys ry:lle myönnetään vuokraamilleen alueille maanomistajan suostumus anniskeluun seuraavin ehdoin:

 

         Anniskeluun annettavan suostumuksen edellytyksenä on, että anniskelualueella päämyyntiartikkeli on ruoka-annos.

         Anniskelualueen on sovittava yhteen muun toritoiminnan kanssa. Anniskelualueet liitteenä olevassa kartassa.

         Suostumuksen käsittely edellyttää torisäännössä ohjeistetun suunnitelman ja hakemuksen tekemistä.

         Anniskelua harjoittavilla yrityksillä on oltava kokemusta ravintolatoiminnasta ja anniskelusta.

         Suostumukset anniskeluun annetaan siten, että anniskelu terasseilla päättyy kello 22.

         Torisäännössä olevia ehtoja on noudatettava.

         Toiminnassa on noudatettava valtioneuvoston ja terveysviranomaisten antamia ohjeita ja määräyksiä.

         Maanomistajan suostumus anniskeluun on voimassa vuoden 2021 loppuun.

 

 

Liitteet

9

2490/2021 Esitys_kesäterassi2021

 

10

2490/2021 Kauppatori _terassiluonnos2021

 

11

2490/2021 Satamatori_terassiluonnos2021

 

12

2490/2021 Aallonmurtaja_kesäterassi2021

 

 

                                                          Valmistelija                                                               

Pirkko Laaksonen

puh. +358 44 718 5511

                                                          etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

Päätösehdotus                               Apulaiskaupunginjohtaja Jari Kyllönen

 

Lautakunta hyväksyy kiinteistöjohtajan esityksen.

 

 

Päätös                                              Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa