Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Keskusvaalilautakunta
Pöytäkirja 18.03.2021/Pykälä 21

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

 

§ 21

Asianro 2429/00.00.00.04/2021

 

 

Vaalitoimitsijoiden palkkaus

 

 

Keskusvaalilautakunnan sihteeri Vesa Toivanen
Kaupunginkanslia

 

 

Kaupungin ylläpitämiin kotimaan yleisiin ennakkoäänestyspaikkoihin joudutaan palkkaamaan n. 74 henkilöä.

 

Hallintosäännön 18 §:n mukaan keskusvaalilautakunta päättää avustavan henkilökunnan valinnasta ja vaalikohtaisesta palkkauksesta.

 

Vaalitoimitsijoiden peruspalkka oli vuoden 2019 EU-vaaleissa 20 euroa/h. Lisäksi maksettavaksi tulevat työehtosopimuksen mukaiset lisäkorvaukset iltatyöstä ja viikonlopputyöstä. 

 

Ottaen huomioon tehtävien vastuullisuuden, toimitsijoiden tuntipalkkaa esitetään korotettavaksi 3 euroa uuden tuntipalkan ollessa tällöin 23 e/h.  

 

 

                                                          Valmistelija                                                               

Vesa Toivanen

puh. +358 44 718 2041

                                                          etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

Päätösehdotus                               Keskusvaalilautakunnan sihteeri Vesa Toivanen

 

Keskusvaalilautakunta päättää, että ennakkoäänestyspaikkojen vaalitoimitsijoiden palkkioksi vahvistetaan 23 euroa/h.

 

Päätös                                              Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa