Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 17.05.2021/Pykälä 22

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa


 

Kaupungin yhteistyötoimikunta

12 §

18.3.2021

Kaupunginhallitus

126 §

29.3.2021

 

§ 22

Asianro 2557/01.00.02/2021

 

 

Henkilöstökertomus vuodelta 2020

 

 

Päätöshistoria

 

Kaupungin yhteistyötoimikunta 18.3.2021 12 §

 

Henkilöstöjohtaja Terttu Ruotsalainen
Työnantajapalvelu

 

 

Henkilöstökertomus antaa kaupungin päättäjille, ammatilliselle johdolle ja henkilöstölle kokonaiskuvan kaupungin henkilöstötilanteen kehityksestä ja muutoksesta. Henkilöstökertomus on henkilöstöjohtamisen ja -suunnittelun keskeinen apuväline.

 

Työnantajapalvelu on laatinut vuoden 2020 henkilöstötietojen osalta henkilöstökertomuksen. Valmistelussa ja laadinnassa on otettu huomioon KT Kuntatyönantajan antama suositus kertomuksen laatimisesta. Henkilöstökertomus sisältää vertailutietoa vuodesta 2018 alkaen.

 

Kaupungin oman tietoaineiston lisäksi kertomus sisältää Kuntien eläkevakuutuksen, Pohjola Vakuutus Oy:n ja Järviseudun Työterveys Oy:n tilastotietoja.

 

Henkilöstökertomus sisältää kaupungin kaikki palvelualueet, taseyksiköt ja Kuntatekniikka liikelaitoksen.

 

Henkilöstökertomus viedään kaupunginhallituksen ja kaupunginvaltuuston käsittelyyn.

 

Henkilöstöjohtaja Terttu Ruotsalainen esittelee henkilöstökertomuksen.

                                    

 

Liitteet

 

Henkilöstökertomus 2020.pdf

 

 

 

 

                                     Valmistelija                                     

Terttu Ruotsalainen

puh. +358 44 718 3100

                                     etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

Päätösehdotus              Henkilöstöjohtaja Terttu Ruotsalainen

 

Yhteistyötoimikunta merkitsee henkilöstökertomuksen tiedoksi.

 

 

Päätös                          Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

 


 

Kaupunginhallitus 29.3.2021 126 §

                                    

 

 

Liitteet

 

2557/2021 Henkilöstökertomus 2020

 

Viiteaineisto

 

2557/2021 Päätös Kaupungin yhteistyötoimikunta 18.3.2021 § 12

 

 

                                     Valmistelija                                     

Terttu Ruotsalainen

puh. +358 44 718 3100

                                     etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

Henkilöstöjohtaja Terttu Ruotsalainen esittelee asiaa kokouksessa.

 

 

Päätösehdotus              Kaupunginjohtaja Jarmo Pirhonen

 

Kaupunginhallitus merkitsee henkilöstökertomuksen tiedoksi ja saattaa sen edelleen tiedoksi kaupunginvaltuustolle.

 

 

 

Päätös                          Talousjohtaja Pauliina Pietikäinen, taloussuunnittelupäällikkö Jaana Kuuva ja henkilöstöjohtaja Terttu Ruotsalainen olivat kokouksessa läsnä asiaa käsiteltäessä. He poistuivat kokouksesta asiakohdan käsittelyn jälkeen.

 

Keskusteltuaan kaupunginhallitus hyväksyi yksimielisesti kaupunginjohtajan tekemän päätösehdotuksen.

 


 

 

Liitteet

1

2557/2021 Henkilöstökertomus 2020

 

Viiteaineisto

1

2557/2021 Päätös Kaupungin yhteistyötoimikunta 18.3.2021 § 12

 

 

Päätösehdotus                           Kaupunginhallitus

 

Kaupunginvaltuusto merkitsee henkilöstökertomuksen vuodelta 2020 tiedoksi. Asiaa koskeva päätöskäsittely kohdassa 6.

 

 

 

Päätös                                         Kaupunginvaltuusto merkitsi henkilöstökertomuksen vuodelta 2020 tiedoksi.

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa