Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 12.04.2021/Pykälä 139

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

Perusturva- ja terveyslautakunta

29 §

23.3.2021

 

§ 139

Asianro 2485/01.01.00.00/2021

 

 

Palveluesimiehen viran perustaminen kotiin annettavien perhepalveluiden yksikössä 1.6.2021 alkaen

 

 

Päätöshistoria

 

Perusturva- ja terveyslautakunta 23.3.2021 29 §

 

Perusturvajohtaja Mari Antikainen
Sosiaalipalvelujen tukipalvelut

 

 

Kotiin annettavien perhepalveluiden yksikössä on lakisääteisiä tehtäviä, joissa esimiestehtävän hoitaminen edellyttää julkisen vallan käyttöä ja tehtävän hoitajan tulee siten olla virkasuhteessa. Asiakkaan sujuva palvelu ja asioiden tarkoituksenmukainen käsittely edellyttävät, että yksikön esimiehet tekevät asiakkaiden viranhaltijapäätökset tuotettaviin palveluihin liittyen. Lisäksi yksikön lähiesimies tekee perusturvan ja terveydenhuollon toimintasäännön mukaiset henkilöstöhallintoon liittyvät viranhaltijapäätökset.

 

Kotiin annettavien perhepalveluiden yksikön esimiesjärjestelyä on tarvetta vahvistaa yhden esimiehen mallista kahteen esimieheen. Tällä hetkellä yksikössä toimii esimiehenä perhepalvelujen esimies.

Yksikkö on kasvanut nopeasti nykyiseksi liki 50 työntekijän yksiköksi. Yksikön toiminta rakentuu uudessa perhekeskustoimintamallissa laajasti lapsiperheiden arjen tukemisen viitekehykseen, niin ennaltaehkäisevien (mm. lapsiperheiden kotipalvelu) kuin erityisen tuen palveluiden (mm. tehostettu perhetyö) kautta. Yksikön asiakkaille tarjotaan palveluita lastensuojelulain, sosiaalihuoltolain sekä vammaispalvelu- ja erityishuoltolain perusteella. Yksikön toiminta perustuu THL:n mukaiseen perhetyön palveluiden porrastukseen. Laaja palvelukenttä vaatii esimieheltä monipuolista osaamista palveluiden kehittämisessä ja toteutuksessa sekä henkilöstön osaamisen tukemisessa.

Kotiin annettavien perhepalveluiden yksikköön esitetään perustettavaksi palveluesimiehen virka. Samassa yhteydessä yksikön perhepalvelujen esimiehen virka muutetaan myös palveluesimiehen viraksi.  

Uudella esimiesjärjestelyllä lisätään yksikön tuottavuutta vahvistamalla kaikkien yksilöiden ja työmuotojen toimintaa. Yksikön henkilöstömäärä yhdistettynä isoihin valtakunnallisiin ja organisaation sisäisiin muutoksiin, on vahva peruste kahden esimiehen järjestelylle. Lastensuojelun avohuollon ostopalvelujen hallinnointi ja tuottamisvastuu on siirtynyt vuoden 2020 aikana oman tuotannon osalta kokonaisuudessaan kotiin annettavien perhepalveluiden yksikköön.

 

Palkkamääräraha on yksikön henkilöstöbudjetissa. Taloudellinen vaikutus on kustannusneutraali eikä muutos lisää perusturvan palvelualueen henkilötyövuosia, koska perhetyön koordinaattorin tehtävää ei täytetä. Perhetyön koordinaattorin tehtävään varattu määräraha siirretään palveluesimiehen viran palkkaukseen.

Esityksen puoltamisesta on käyty pitkäkestoinen seuranta ja tehty arviointi sekä pidetty yhteinen neuvottelu yksikön edustajien ja perusturvan ja terveydenhuollon henkilöstö- ja hallintopäällikön kesken.

 

Vaikutusten arviointi        Resurssien käytön sujuvuuden kannalta tehostaa asiakaspalvelua ja lisää siten tuottavuutta. Yksikössä on käytössä ns. tilaaja-tuottaja -malli, jolla vastataan palvelutarpeisiin ja kysyntään siten, että jonoja kotipalveluun ja perhetyöhön ei synny. Muutos tukee valtakunnallisen perhekeskustoimintamallin toimeenpanoa ja on siten pitkäjänteinen myös mahdollisessa sote-uudistuksessa.

 

 

 

Esitys                          Perusturvajohtaja Mari Antikainen

 

Perusturva- ja terveyslautakunta esittää kaupunginhallitukselle, että 1.6.20201 alkaen perustetaan perusturvan palvelualueelle kotiin annettavien perhepalveluiden yksikköön palveluesimiehen virka. Viran kelpoisuusvaatimus on soveltuva sosiaali- tai terveydenhuollon korkeakoulututkinto tai alansa erikoistumistutkinto tai ylempi ammattikorkeakoulututkinto tai ammattikorkeakoulututkinto / keskiasteen tutkinto täydennettynä hallinnon opinnoilla. Palveluesimiehen palkkaus määräytyy KVTES:n hinnoittelukohdan 04SOS030 mukaan. Virassa noudatettava työaika on yleistyöaika 38,25 tuntia viikossa.

 

 

 

                                   Valmistelija                                  

Heli Pärnänen

puh. +358 44 718 3660

Soile Hiltula

puh. +358 44 718 3733

                                   etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

Päätösehdotus             Apulaiskaupunginjohtaja Jari Saarinen

 

 

Perusturva- ja terveyslautakunta hyväksyy perusturvajohtajan esityksen.

 

Päätös                        

Perusturva- ja terveyslautakunta hyväksyi yksimielisesti apulaiskaupunginjohtajan ehdotuksen.

 

 


 

 

 

 

Työnantajapalvelu puoltaa esitystä.

 

 

 

Päätösehdotus                               Kaupunginjohtaja Jarmo Pirhonen

 

Kaupunginhallitus hyväksyy perusturva- ja terveyslautakunnan esityksen.

 

 

 

Päätös                                              Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa