Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 03.05.2021/Pykälä 164

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

 

§ 164

Asianro 3627/02.08.00.01/2021

 

 

Riistaveden yhtenäiskoulu uudisrakennushankkeen osallistujien valinta kilpailullisen neuvottelumenettelyn neuvotteluvaiheeseen

 

 

Toimitilajohtaja Hannu Väänänen
Tilapalveluiden toimitilapalvelut

 

 

                                                          Riistaveden yhtenäiskoulun hankesuunnitelma on hyväksytty Kasvun ja oppimisen lautakunnassa 19.5.2020 § 33 ja Kuopion kaupunginhallituksessa 1.6.2020 § 160. Hankesuunnitelman mukaisesti Riistaveden yhtenäiskoulun hanke (alakoulu ja yläkoulu) toteutetaan uudisrakennuksena nykyisen koulun tontille osoitteeseen Koulukatu 12, laaditun tilaohjelman mukaisesti siten, että opetus voi alkaa uudessa koulurakennuksessa lukuvuonna 2023 – 2024. Entinen koulurakennus puretaan uuden koulurakennuksen käyttöönoton jälkeen. Kuopion talousarvion investointiosassa Riistaveden kouluratkaisulle on varattu 13,6 M€.

 

                                                          Hankkeen toteutusmuoto

 

                                                          Riistaveden yhtenäiskoulun toteutusmuotona on yhteistoiminnallinen KVR-urakka. Hankkeen yhteydessä puretaan nykyinen koulurakennus. Yhteistoiminnallisessa KVR-urakkamuodossa hanke käsittää kolme vaihetta: hankintavaihe, kehitysvaihe sekä toteutusvaihe. Hankkeessa urakoitsija vastaa hankkeen suunnittelusta, lupien hakemisesta ja rakentamisesta. Suunnitelmia kehitetään yhteistyössä tilaajan ja käyttäjien kanssa erillisessä kehitysvaiheessa ennen lopullisen urakkasopimuksen laatimista.

 

Osallistumisvaiheessa valitaan ehdokkaista 3 osallistujaa neuvotteluvaiheeseen ja lähetetään neuvottelukutsut.

 

Valittujen osallistujien kanssa tapahtuvan ehdotussuunnittelun ja neuvottelutyöpajojen jälkeen saadaan lopulliset tarjoukset. Tarjousvaiheessa tarjouksista hyväksytään hinta-laatusuhteiltaan paras tarjous hankinta-asiakirjoissa esitettyjen tarjousten vertailuperusteiden mukaisesti. Kaikki tarjoukset voidaan myös jättää hyväksymättä hankintalain mukaisilla perusteilla tai mikäli hankintayksikkö päättää keskeyttää hankinnan toteuttamisen. Hankinnasta tehdään hankintapäätös ja allekirjoitetaan kehitysvaiheen sopimus.

 

Hankinta- ja kehitysvaiheen päätyttyä tilaaja arvioi saavuttiko kehitysvaihe sille asetetut tavoitteet. Mikäli tavoitteet saavutetaan valitun toteuttajan kanssa, allekirjoitetaan toteutusvaiheen sopimus lainvoimaisen hankintapäätöksen jälkeen.

 

 

                                                          Hankintamenettely

                                                         

                                                          Hankinta toteutetaan kilpailullisella neuvottelumenettelyllä. Hankintalain mukainen peruste hankintamenettelylle Riistaveden yhtenäiskoulun hankkeessa on hankkeen toteutusmuoto (sisältäen rakentamisen, suunnittelun ja käyttäjien yhteistoiminnan) sekä tavoitellut innovatiiviset ratkaisut.

                                                         

                                                          Kuopion Tilapalvelut julkaisi ennakkoilmoituksen 13.2.2021 (TED:issä 16.2.2021) ja EU-hankintailmoituksen 25.3.2021 (TED:issä 26.3.2021).

                                                          Yhteistoiminnallisen KVR-urakan osallistumishakemukset liitteineen tuli jättää sähköisesti viimeistään 26.4.2021 klo 9.00. Ehdokkaiden tuli toimittaa osallistumishakemuksen liitteenä kuvaus hankkeen toteuttamisesta eli oma käsityksensä hankkeen läpiviennistä. Osallistumishakemuksia saapui määräaikaan mennessä 7 kpl. Kaikki ehdokkaat täyttivät soveltuvuutta koskevat vähimmäisvaatimukset.

 

Hankinta-asiakirjoissa tarkemmin esitettyjen kriteerien mukaisesti, valitaan neuvottelumenettelyn tarjouskilpailuun kolme osallistujaa pisteytyksellä. Pisteytyksessä käytettävät arviointikriteerit kohdistuvat ehdokkaiden esittämien suunnittelijoiden kelpoisuusehdot ylittäviin referensseihin sekä referenssihankkeisiin.

 

Ehdokkaista kilpailullisen neuvottelumenettelyn osallistumishakemusvaiheessa eniten pisteitä saivat Jalon Rakentajat Oy, NCC Suomi Oy ja Rakennusliike Konttinen Oy.

 

Kilpailullisen neuvottelumenettelyn seuraavien vaiheiden eli neuvottelujen, kehitystyöpajojen ja tarjousten jälkeen, tuodaan kaupunginhallituksen päätettäväksi myös lopullinen yhteistoiminnallisen KVR-urakoitsijan valinnan hankintapäätös.

 

 

                                                         

Esitys                                                Esitän, että kaupunginhallitus valitsee Riistaveden yhtenäiskoulun yhteistoiminnallisen KVR-urakan kilpailullisen neuvottelumenettelyn neuvotteluvaiheeseen Jalon Rakentajat Oy:n, NCC Suomi Oy:n ja Rakennusliike Konttinen Oy:n.

 

Viiteaineisto

1

3627/2021 Hakemusten pisteytys

 

 

                                                          Valmistelija                                                               

Marko Antero Väätäinen

puh. +358 44 718 5686

                                                          etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

 

Toimitilajohtaja Hannu Väänänen ja rakennuttaja Marko Väätäinen esittelevät asiaa kokouksessa.

 

 

Päätösehdotus                               Kaupunginjohtaja Jarmo Pirhonen

 

Kaupunginhallitus hyväksyy toimitilajohtajan esityksen.

 

 

Päätös                                              Merkittiin, että Allu Koskinen poistui kokouksesta esteellisenä (yleislausekejäävi) asiakohdan käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi.

 

Rakennuttaja Marko Väätäinen ja toimitilajohtaja Hannu Väänänen olivat kokouksessa kuultavina asiakohdassa. He poistuivat kokouksesta kuulemisen jälkeen.

 

Kaupunginhallitus hyväksyi yksimielisesti kaupunginjohtajan tekemän päätösehdotuksen.

 

 

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa