Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 31.05.2021/Pykälä 209

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

Perusturva- ja terveyslautakunta

50 §

25.5.2021

 

§ 209

Asianro 4557/01.01.00.00/2021

 

 

Alue-esimiehen viran perustaminen hoivapalveluissa 1.8.2021 alkaen

 

 

Päätöshistoria

 

Perusturva- ja terveyslautakunta 25.5.2021 50 §

 

Kuntoutusjohtaja Mikko Tapio Korhonen
Vanhuspalvelujen tukipalvelut

 

 

Aiemmin vanhuspalveluissa oli enimmillään 4 alue esimiehen virkaa. Esimiesten määrää on vähennetty osana tuottavuustyötä. Tällä hetkellä on 2 alue-esimiestä, joista toisen vastuulla on kotihoito ja toisen vastuulla oma asumisen tuotanto. Vastaavasi samalla, kun esimiestyötä on vähennetty, on hoivan kokonaistyöaika kasvanut vuodesta 2015 vuoteen 2020 tilinpäätöstietojen mukaan (814,7=> 1209,7) 48 %:a. Henkilöstömäärän kasvu ja toimialan muutokset ovat lisänneet huomattavasti esimiesten työmäärää liittyen YT-menettelyihin, kuulemisiin ja muihin henkilöstöhallinnollisiin prosesseihin.

 

Henkilöstömäärän lisäyksen rinnalla samaan aikaan johdettavaksi on tullut uusia toimintoja ja palvelumuotoja, joita ei voi johtaa entistä johtamisista skaalaamalla, vaan uudet toiminnot vaativat oman kehittämis- ja johtamispanoksensa. Uusia toimintoja ovat: turvapalvelut ja sen ulosmyynti (aiemmin Stella), kotisairaala (siirtynyt sairaalasta), lastenhoitoringit (siirtynyt vammaispalvelusta), virtuaalipalvelut (uusi toimintamuoto) ja mielenterveyskuntoutujien yksikkö (uusi palvelumuoto).

 

Toimialan henkilöstön saatavuusongelmien takia tarvitaan myös riittävä esimiestyömäärä kehittämään palvelutuotetta, jotta tulevaisuuden haasteisiin olisi mahdollisuus vastata.

 

Henkilöstömäärän nousu ja hoivan uusien toimintojen aiheuttama työmäärä on tällä hetkellä kohtuuton. Uuden, nyt esitettävän, resurssin avulla on mahdollista uudelleen muotoilla alue-esimiesten ja kotihoidon päällikön työnkuvaa. Käytännössä tämä tarkoittaa, että uuden viran pääasiallinen sisältö muodostuu kotihoidon päälliköltä siirtyvistä keskijohdon (alue-esimiestason) tehtävistä (esim. kotisairaala ja turvapalvelut) ja toisaalta kotihoidon varhaiskuntoutuksen tehtävistä (Arvi kuntoutus). Tehtäväkokonaisuutta tarkastetaan tarvittaessa myöhemmin siten, että se tukee parhaiten työnhallintaa päällikkö- ja alue-esimies -tasolla.

 

Uuden alue-esimiehen perustehtävä on vastuualueensa osalta hoivan palvelutuotannon johtaminen kotihoidon päällikön alaisuudessa. Alue-esimies työskentelee toimintaympäristössä, jossa palvelutarve väestön ikääntymisen ja työvoiman saatavuuden vaikeutumisen myötä kasvaa. Palvelutason kehittäminen ja ylläpito edellyttävät erityistä panostusta palvelujen tuotantotapojen uudistamiseen ja uudenlaisten palvelujen käyttöönottoon.

 

Palkkamäärärahaa ei ole yksikön henkilöstöbudjetissa. V.2021 osalta palkkamääräraha katetaan ICT-kehittämiskuluista, jotka ovat säästyneet,

kun valmistelua on rahoitettu rakenneuudistusrahoituksella. Vuoden 2022 osalta määrärahalisäys käsitellään talousarvion valmistelun yhteydessä.

 

 

Vaikutusten arviointi        Avohoitopainotteinen palvelustrategia vaatii avohoidon palvelutuotteen edelleen kehittämisen ja tarvittavan uudelleen muotoilun, jotta väestön edelleen ikääntyessä lisääntyvään palvelutarpeeseen voidaan vastata.

 

 

Esitys                         Kuntoutusjohtaja Mikko Tapio Korhonen

Perusturva- ja terveyslautakunta esittää kaupunginhallitukselle, että perusturvan ja terveydenhuollon palvelualueelle hoivan palvelukokonaisuuteen perustetaan uusi alue-esimiehen virka 1.8.2021 alkaen. Viran kelpoisuusvaatimus on soveltuva sosiaali- tai terveydenhoitoalan opistoasteen, AMK- tai korkeakoulutasoinen tutkinto sekä johtamiskoulutus ja kokemusta johtamis- ja esimiestehtävistä. Alue-esimiehen palkkaus määräytyy KVTES hinnoittelukohdan 04SOS030 TVA-taso 1 mukaan. Valinnassa noudatetaan 6 kk koeaikaa.

Virassa noudatettava työaika on yleistyöaika 38,25 tuntia viikossa.

 

 

 

                                   Valmistelija                                  

Mikko Tapio Korhonen

puh. +358 44 718 6200

                                   etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

Päätösehdotus             Apulaiskaupunginjohtaja Jari Saarinen

 

 

Perusturva- ja terveyslautakunta hyväksyy kuntoutusjohtajan esityksen.

 

Päätös                         Perusturva- ja terveyslautakunta hyväksyi yksimielisesti apulaiskaupunginjohtajan ehdotuksen.

 

 


 

 

Työnantajapalvelu puoltaa esitystä.

 

 

Päätösehdotus                               Kaupunginjohtaja Jarmo Pirhonen

 

Kaupunginhallitus hyväksyy perusturva- ja terveyslautakunnan esityksen.

 

 

 

Päätös                                              Keskusteltuaan kaupunginhallitus hyväksyi yksimielisesti kaupunginjohtajan tekemän päätösehdotuksen.

 

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa