Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 24.01.2022/Pykälä 20

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

 

 

§ 20

Asianro 12/00.02.01/2022

 

 

Kh:n tiedonantoja

 

 

 

                                                          Kh:lle saapuneet kirjeet yms.:

 

542/2021                                        Opetus- ja kulttuuriministeriön päätös 31.12.2021 (VN/27874/2020) opetus- ja kulttuuritointa varten kunnille käyttökustannuksiin myönnettävän valtionosuuden sekä kuntayhtymille, rekisteröidyille yhteisöille ja säätiöille myönnettävän rahoituksen tarkistamisesta vuodelle 2021. Jälj. hyvinvoinnin edistämisen palvelualue sekä talous- ja omistajaohjaus.

 

4284/2021-138                             Lasten oikeus terveyteen ry:n kirje 18.1.2022 koskien Huoltajan vastuu lapsesta -kuntakampanjaa, jossa kunta sitoutuu lain mukaisesti pyytämään huoltajilta kirjallisen luvan alle 15-vuotiaisen koronarokotuksiin.

 

10400/2021                                   Kuntaliiton valtuuskunta on valittu toimikaudelle 2022-2025. Valtuuskuntaan on valittu 76 jäsentä, joista yksi edustaa Ahvenanmaan maakuntaa. Kuntaliiton vaalilautakunta on 18.1.2021 vahvistanut vaalin tuloksen.

Savo-Karjalan vaalipiirin jäsenet ja varajäsenet sijaantulojärjestyksessä ovat

 

Varsinainen jäsen

Varajäsen sijaantulo-järjestyksessä

Puolue

Heli Hjälm

Sakari Pääkkö

Kok.

Tiina Kaartinen

Pia Hedman

SDP

Matti Kämäräinen

Juho Pulkka

Kesk.

Sallamaarit Markkanen

Matti Kuittinen

Kesk.

Pia Pentikäinen

Outi Mara

PS

 

12/2022-4                                       Purkamisaikomusilmoitus, joka koskee tonttia Pirtintie 21, Kuopio.

 

454/2022                                        Kuntalaisaloite uuden päiväkodin ja alakoulun rakentamiseksi Särkiniemeen on lähetetty käsiteltäväksi kasvun ja oppimisen palvelualueelle. Aloitteeseen on osallistunut kuntalaisaloite.fi -palvelun kautta 279 kunnan asukasta ja yhteensä 284 osallistujaa.

 

533/2022                                        Opetus- ja kulttuuriministeriön päätös 31.12.2021 (VN/34157/2021)

opetus- ja kulttuuritointa varten kunnille käyttökustannuksiin myönnettävästä valtionosuudesta sekä kuntayhtymille, rekisteröidyille yhteisöille ja säätiöille myönnettävästä rahoituksesta vuodelle 2022. Jälj. hyvinvoinnin edistämisen palvelualue sekä talous- ja omistajaohjaus.

 

534/2022                                        Opetus- ja kulttuuriministeriön päätös 7.12.2021 (VN/31486/2021) perusopetuslaissa tarkoitetun aamu- ja iltapäivätoiminnan yksikköhinta ja ohjaustuntien laskennalliset määrät vuonna 2022. Jälj. kasvun ja oppimisen palvelualue sekä talous- ja omistajaohjaus.

 

535/2022                                        Opetus- ja kulttuuriministeriö on päätöksellään 30.12.2021 (VN/33935/2021) vahvistanut opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain 29 §:n mukaiset esi- ja perusopetuksen yksikköhinnat vuonna 2022. Jälj. kasvun ja oppimisen palvelualue sekä talous- ja omistajaohjaus. 

 

Seuraavien kokousten pöytäkirjat:

-      hyvinvoinnin edistämisen lautakunta 19.1.2022,

-      lähidemokratiajaosto 10.1.2022.

 

Seuraavat elinvoima- ja konsernipalveluiden viranhaltijoiden päätökset ajalta 13.- 19.1.2022:

 

Asiakirjan nro

Päätöksentekijä

§ / vuosi

Päätöspvm

Otsikko

2627/2020-3

Apulaiskaupunginjohtaja hep ja kop

1 § / 2022

14.1.2022

Kanresta Oy:n vuokran ennakkomaksu 1.1.2022 lukien

379/2022-1

Apulaiskaupunginjohtaja hep ja kop

1 § / 2022

13.1.2022

Kertapalkkion maksaminen

330/2022-3

Apulaiskaupunginjohtaja ptp

1 § / 2022

13.1.2022

Omaehtoisen koulutuksen tukeminen

2970/2020-110

Markkinointijohtaja

3 § / 2022

14.1.2022

Tapahtumatukipäätös: Kuopion Reipas ry, Yleisurheilun SM-hallikilpailut 19.-20.2.2022

9169/2021-11

Markkinointijohtaja

2 § / 2022

13.1.2022

Tapahtumatukipäätös: Liike-energia Oy, Leimaus -leiri 2022

9169/2021-8

Markkinointijohtaja

1 § / 2022

13.1.2022

Tapahtumatukipäätös: Juankoski Ralli, Pohjois-Savon Autourheilijat ry

11856/2021-1

Strategiajohtaja

1 § / 2022

13.1.2022

Ihmiskeskeinen digitaalinen kunta (IDK) -hanke / Pienhankinta / Verkkokoulutuskokonaisuus / Päätös

640/2022-1

Työllisyyspalvelujohtaja

2 § / 2022

19.1.2022

Osallistumishakemuksen hyväksyminen Yksilöllinen tuki nuorelle (ESR) -palveluun / Live-säätiö sr

 

 

 

Päätösehdotus                               Kaupunginjohtaja Jarmo Pirhonen

 

Kaupunginhallitus merkitsee edellä olevat asiat tiedoksi ja päättää, etteivät ne anna aihetta enempiin toimenpiteisiin ja ettei edellä mainituissa pöytäkirjoissa olevia päätöksiä oteta kaupunginhallituksen käsiteltäväksi.

 

 

Päätös                                              Kaupunginhallitus hyväksyi yksimielisesti kaupunginjohtajan tekemän päätösehdotuksen.

 

Merkittiin, että puheenjohtaja antoi hallitukselle katsauksen kaupunginhallituksen tilatyöryhmän 24.1.2022 käsittelemistä asioista. 

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa