Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunkirakennelautakunta
Pöytäkirja 29.06.2022/Pykälä 96

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

 

§ 96

Asianro 3277/14.05.00.06/2022

 

 

Oy Quality Performance Ltd:n vesilaitostoimintojen tukeminen

 

 

Apulaiskaupunginjohtaja Jari Kyllönen
Kaupunginhallitus

 

Tiivistelmä

Kaupunkirakennelautakunnalle esitetään, että kaupunki tukee Oy Quality Performance Ltd:n vesi- ja viemärilaitostoimintoja 8 500 eurolla kuukaudessa (alv 0 %) 1.5. - 31.12.2022 välisen ajan. Tuki muuttuu 1.1.2023 alkaen tositepohjaiseen kirjanpidosta saataviin reaaliaikaisiin kuluihin perustuvaksi. Tuki kohdistuu Oy Quality Performance Ltd:n vesi- ja viemärilaitostoiminnasta aiheutuvan tappion kattamiseen. Tuella turvataan talousvedentuotanto- ja jätevedenpuhdistamopalveluiden jatkuvuus Vaajasalon ja Sikoniemen alueen asukkaille.

 

Taustaa tuelle                                 Oy Quality Performance Ltd on lähestynyt vuoden 2021 lopussa Kuopion kaupunkia ja ilmoittanut, että vedentuotanto- ja jätevedenpuhdistuspalveluiden tuottaminen Karttulan vesiosuuskunnalle on raskaasti tappiollista. Yhtiön mukaan vesihuoltopalveluiden myynti Karttulan vesiosuuskunnalle on kannattamatonta, eikä vesilaitostoiminta kuulu yhtiölle.

 

Oy Quality Performance Ltd on ostanut selvitystilaan menneen Suomen aivotutkimus- ja kuntoutussäätiö Neuronin (myöhemmin Neuron) kiinteistön ja siinä sijainneet rakennukset. Neuron oli asetettu selvitystilaan vuonna 2018 ja kiinteistökaupat on tehty kesällä 2020. Kauppakirjan liitteenä on ollut mm. Neuronin ja Karttulan vesiosuuskunnan vedentoimittamista koskeva sopimus. Oy Quality Performance Ltd on kiistänyt, että sopimus velvoitteineen olisi kaupan mukana siirtynyt yhtiölle. Lisäksi yhtiön mukaan vesilaitostoiminnot ovat raskaasti tappiolliset, eikä yhtiöllä ole velvollisuutta toteuttaa vesihuoltopalveluita yhteiskunnan tarpeita varten. Yhtiön tarkoituksena on kehittää kiinteistöään matkailua palvelevia tarpeita varten.

 

Oy Quality Performance Ltd:n on Neuronin sijasta kesästä 2020 alkaen tuottanut ns. tukkuvesiyhtiönä vedentuotanto- ja jätevedenpuhdistuspalveluita Karttulan vesiosuuskunnalle. Neuronilla on ollut oma vedenottamo- ja jätevedenkäsittelylaitos. Vedentuotannon osalta toimintaperiaatteena on ollut, että Kotkatniemen pohjavesialueella (Vaajasalon säätiön alue) sijaitsevalta Roinilan vedenottamolta raakavesi on pumpattu noin viiden kilometrin päähän Neuronin vedenkäsittelylaitokseen, jossa vesi on käsitelty Manga-Dol-neutralointimenetelmällä. Tämän jälkeen talousvesi on pumpattu Vaajasalon saaressa sijaitseviin ylävesisäiliöihin, josta vesi on jaettu kulutukseen sairaalan ja siinä sijanneiden hoivakotien lisäksi Karttulan vesiosuuskunnan Vaajasalossa sijaitseville asiakkaille. Alue on yhden vesilähteen varassa, eikä alueella ole vesijohtoyhteyttä, jota pitkin talousvettä voitaisiin johtaa Vaajasalon alueelle. Oy Quality Performace Ltd:llä on ollut myös oma ympäristöluvan alainen bioroottorilla toimiva jätevedenpuhdistamo, jossa on käsitelty aiemmin sairaalan ja hoivakotien lisäksi Karttulan vesiosuuskunnan Vaajasalossa ja Sikoniemessä sijaitsevien asiakkaiden jätevedet. Myös jätevesiä ei ole tällä hetkellä ole mahdollista johtaa puhdistettavaksi muualle. Karttulan vesiosuuskunnalla on ko. alueilla asiakkaina noin 90 kiinteistöä.

 

Kaupunginhallitus on tehnyt päätöksen (1.2.2021) Putinlahti-Kortejoki siirtovesi- ja jätevesilinjojen rakentamisen avustamisesta, jolla korvataan Oy Quality Performance Ltd:n vedentuotanto- ja jätevesienkäsittelylaitokset. Hankkeen toteuttaa Karttulan vesiosuuskunta vuosien 2021 - 2024 aikana. Osuuskunta on täysin riippuvainen Oy Quality Performance Ltd:n vedentuotanto- ja jätevedenpuhdistamopalveluista, kunnes siirtolinjat ovat valmistuneet. Tällä hetkellä korvaavia varayhteyksiä ei ole.

 

Ratkaisut vesihuollon väliaikaiseksi turvaamiseksi

 

Karttulan vesiosuuskunnan noin 90 kiinteistöjen vesihuolto on pystyttävä turvaamaan myös siirtojohtojen rakentamiseen tarvittavan väliajan, siihen saakka, kunnes siirtolinjat on otettu käyttöön. Tämän vuoksi kaupunki ja Oy Quality Performance Ltd ovat neuvotelleet alkuvuoden 2022 aikana vesilaitostoimintaan kohdistuvasta tuesta, jotta Vaajasalon ja Sikoniemen alueille voidaan turvata toimiva vesihuolto. Tuella katetaan se osa, joka on yhtiölle tappiollista. Tukeen ei sisälly voittoa pääomalle. Tuen suuruutta määritettäessä otetaan kustannusten lisäksi huomioon Oy Quality Performance Ltd:lle veden myynnistä, ja jätevesien käsittelystä tulevat tulot sekä yhtiön oma veden käyttö ja jätevesien puhdistaminen. Oy Quality Performance Ltd jatkaa edelleen kyseessä olevien vesi- ja viemärilaitosten operoijana omistamillaan koneilla ja kalustolla sekä henkilökunnallaan. Yhtiö vastaa toiminnan ylläpitämisen edellyttämistä normaaliin toimintaan liittyvistä kuluista samoin kuin koneiden ja kaluston tavanomaisesta kunnossapidosta.

 

Tuki on kiinteä ajanjaksolla 1.5. - 31.12.2022. Tuen suuruus on 8 500 euroa kuukaudessa (alv 0 %). Oy Quality Performance Ltd eriyttää 1.1.2023 alkaen vesi- ja viemärilaitostoiminnot kirjanpidossaan yhdessä sovittavan kustannuspaikkarakenteen mukaisesti ja tuki tullaan kohdistamaan yhtiön vesi- ja viemärilaitostoiminnasta aiheutuvan tappion kattamiseen. Tukemisesta tullaan laatimaan erilliset sopimukset. Vuoden 2022 tukea voidaan tarkastella takautuvasti, mikäli v. 2023 toteutuneet kustannukset antavat siihen aihetta.

 

Tukemisen ehtona on, että vedenottamon toiminnanharjoittaja hakee terveydensuojelulain 18 §:n mukaisen talousvettä toimittavan laitoksen hyväksyntää ja terveydensuojelulain 20 §:n mukaisen riskinarvioinnin hyväksyntää Kuopion terveydensuojeluviranomaisen edellyttämällä tavalla sekä suorittaa kulloiseenkin eräpäivään mennessä kaikki valvontatutkimusohjelman mukaisten vesinäytteiden näytteenotto- ja tutkimuskustannuksista aiheutuvat maksut. Ehtona on myös, että jätevedenpuhdistamon kuormitus- ja vesistötarkkailuohjelma on laadittu ja sen mukaisesta näytteenotosta on sovittu. Lisäksi em. viranomaisvelvoitteiden mukaiset raportit on laadittava määräajassa. Vesihuoltoa on hoidettava lainsäädännön ja viranomaislupien edellyttämällä tavalla. Tuki lopetetaan, jos edellä mainitut velvoitteet laiminlyödään. Jos tuki kohdistuu muuhun Oy Quality Performance Ldt:n toimintaan, tuki on mahdollista periä takaisin.

                            

Vaikutusten arviointi                     -

 

 

Esitys                                                Kaupunkirakennelautakunnalle esitetään, että kaupunki tukee Oy Quality Performance Ltd:n vesi- ja viemärilaitostoimintoja 8 500 eurolla kuukaudessa (alv 0 %) 1.5. - 31.12.2022 välisen ajan. Tuki muuttuu 1.1.2023 alkaen tositepohjaiseen kirjanpidosta saataviin reaaliaikaisiin kuluihin perustuvaksi. Tuki kohdistuu Oy Quality Performance Ltd:n vesi- ja viemärilaitostoiminnasta aiheutuvan tappion kattamiseen. Tukemisesta laaditaan erilliset sopimukset. Vuoden 2022 tukea voidaan tarkastella takautuvasti, mikäli v. 2023 toteutuneet kustannukset antavat siihen aihetta.

 

Tukemisen ehtona on, että vedenottamon toiminnanharjoittaja hakee terveydensuojelulain 18 §:n mukaisen talousvettä toimittavan laitoksen hyväksyntää ja terveydensuojelulain 20 §:n mukaisen riskinarvioinnin hyväksyntää Kuopion terveydensuojeluviranomaisen edellyttämällä tavalla sekä suorittaa kulloiseenkin eräpäivään mennessä kaikki valvontatutkimusohjelman mukaisten vesinäytteiden näytteenotto- ja tutkimuskustannuksista aiheutuvat maksut. Ehtona on myös, että jätevedenpuhdistamon kuormitus- ja vesistötarkkailuohjelma on laadittu ja sen mukaisesta näytteenotosta on sovittu. Lisäksi em. viranomaisvelvoitteiden mukaiset raportit on laadittava määräajassa. Vesihuoltoa on hoidettava lainsäädännön ja viranomaislupien edellyttämällä tavalla. Tuki lopetetaan, jos edellä mainitut velvoitteet laiminlyödään. Jos tuki kohdistuu muuhun Oy Quality Performance Ldt:n toimintaan, tuki on mahdollista periä takaisin.

 

 

                                                          Valmistelija                                                               

Päivi Rissanen

puh. +358 44 718 5303

                                                          etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

Päätösehdotus                               Apulaiskaupunginjohtaja Pekka Vähäkangas

 

Lautakunta hyväksyy apulaiskaupunginjohtajan esityksen.

 

 

Päätös                                              Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa