Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunkirakennelautakunta
Pöytäkirja 29.06.2022/Pykälä 97

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


 

 

§ 97

Asianro 3008/08.00.00/2022

 

 

Vastine oikaisuvaatimukseen/ Kattilamäenkadun liikennehidasteista

 

 

Apulaiskaupunginjohtaja Jari Kyllönen
Kaupunginhallitus

 

Tehty päätös                                   Kattilamäenkadulle esitettyihin töyssyihin tehtiin kielteinen päätös (suunnittelupäällikön päätös 10.5.2022 §47;), koska töyssyjen rakentaminen ei saanut tarpeeksi kannatusta. 

 

Päätöksessä on todettu, että kaupunki on linjannut hidastetöyssyjen rakentamisesta tonttikatujen osalta, että mikäli vähintään puolet kadun varren kiinteistöistä kannattaa hidastetöyssyjen rakentamista, hidastetöyssyjä voidaan toteuttaa määrärahojen ja resurssien puitteissa. Kaupunki järjesti ko. alueen kiinteistöille kyselyn hidastetöyssyjen toteuttamisesta. Kyselyn saatekirjeessä todettiin, että vastaamatta jättäminen tulkitaan siten, että ko. kiinteistö ei kannata hidasteiden toteuttamista. Aiempien kohteiden ja kyselyjen osalta on toimittu vastaavalla tavalla.

 

Kyselykirjeitä lähetettiin yhteensä 63 kappaletta. Vastauksia saatiin yhteensä 24, joista hidastetta kannatti 16 ja vastusti 8 kiinteistöä. Näin ollen hidastetöyssy ei saanut tarpeeksi kannatusta.

 

Oikaisuvaatimus                             Oikaisuvaatimuksessa pyydetään muutosta päätökseen sillä perusteella, että nykyinen käytäntö vastaamatta jättämisestä tulkitaan kannattamatta jättämisenä. Näin tulkittaessa mitään uudistuksia ei tarvitse tehdä. Oikaisuvaatimuksessa todetaan, että kuitenkin vastanneissa on kaksi kertaa enemmän kannattaneita, kuin vastustajia. On vaikea ymmärtää, että asialla ei olisi kannatusta.

 

Oikaisuvaatimuksessa kehotetaan kaupunkia muuttamaan käytäntöjään ja lisäämään hidaste Kattilamäenkadulle. Pahimpia kaahaajia on kadun loppupäässä ja päivittäin kulkevat koulukyyditykset.

 

Vastine                                             Oikaisuvaatimuksessa on todettu, että koulukyyditykset ajavat ylinopeutta. Asia on välitetty tiedoksi joukkoliikenneyksikköön ja sitä kautta koulukyydeistä vastaaville tahoille.

 

Hallintolain 34 § koskee asianosaisen kuulemista:

Asianosaiselle on ennen asian ratkaisemista varattava tilaisuus lausua mielipiteensä asiasta sekä antaa selityksensä sellaisista vaatimuksista ja selvityksistä, jotka saattavat vaikuttaa asian ratkaisuun.

 

Asian saa ratkaista asianosaista kuulematta, jos:

1) vaatimus jätetään tutkimatta tai hylätään heti perusteettomana;

2) asia koskee palvelussuhteeseen tai vapaaehtoiseen koulutukseen ottamista;

3) asia koskee hakijan ominaisuuksien arviointiin perustuvan edun myöntämistä;

4) kuuleminen saattaa vaarantaa päätöksen tarkoituksen toteutumisen tai kuulemisesta aiheutuva asian käsittelyn viivästyminen aiheuttaa huomattavaa haittaa ihmisten terveydelle, yleiselle turvallisuudelle taikka ympäristölle; tai

5) hyväksytään vaatimus, joka ei koske toista asianosaista tai kuuleminen on muusta syystä ilmeisen tarpeetonta.

 

Hallintolain 41 § koskee vaikuttamismahdollisuuksien varaamista:

 

Jos asian ratkaisulla voi olla huomattava vaikutus muiden kuin asianosaisten elinympäristöön, työntekoon tai muihin oloihin, viranomaisen tulee varata näille henkilöille mahdollisuus saada tietoja asian käsittelyn lähtökohdista ja tavoitteista sekä lausua mielipiteensä asiasta.

 

Asian vireilläolosta ja vaikuttamismahdollisuuksien käyttämisestä on ilmoitettava asian merkityksen ja laajuuden kannalta sopivalla tavalla.

Asian vireilläolosta ei kuitenkaan tarvitse ilmoittaa, jos se vaarantaa ratkaisun tarkoituksen toteutumisen tai aiheuttaa muuta merkittävää haittaa taikka jos se on ilmeisen tarpeetonta.

 

Kaupunki on linjannut, että hidasteiden rakentamiseen tonttikaduilla vaaditaan, että vähintään puolet kannattaa hidasteiden rakentamista. Kaupungilla on ollut tapana ottaa huomioon niiden kiinteistöjen kanta, joiden liikennöintiin hidasteet vaikuttavat.

                            


Katualueilla olevien liikenneolosuhteiden toteuttaminen perustuu asemakaavoitukseen ja erikseen tehtyihin katu- ja liikennemerkkisuunnitelmiin. Tältä osin kyseessä on kunnan julkisen vallan käyttöön liittyvä tehtävä.

 

Mainittua hidastetöyssyä koskevaa asiaa on valmisteltu kuntalain ja hallintolain mukaisesti eli kunnan toimivaltaisessa viranomaisessa ja kuntalaisia kuunnellen. Kaupunki toteaa, että pelkkä asuminen sen kadun varrella, jonne kaupunki harkitsee mahdollisen hidastetöyssyn rakentamista, ei tarkoita kadun varrella olevia asukkaita voitaisiin pitää hallintolain tarkoittamalla tavalla asianosaisina. Näin ollen riittää, että kaupunki on kuuluttanut asian vireille tulosta ja varannut yleisesti ottaen asukkaille/kuntalaisille tilaisuuden esittää tarvittaessa mielipiteensä ko. asiassa. Kyseessä ei ole myöskään maankäyttö- ja rakennuslaissa säädetyn rakennus- tai toimenpideluvan hakemisesta, jossa rajanaapurille tulisi varata tulla kuulluksi ko. asiassa.

 

Asiassa ei ole tapahtunut kuulemisen osalta oikaisuvaatimuksessa väitettyä virhettä tai lainvastaisuutta eikä myöskään asiaa käsiteltäessä ole tapahtunut mitään menettelyvirhettä tai lainvastaisuutta.

 

Kyseessä on julkisen vallan käyttöön liittyvä päätös, joka voidaan tehdä tarkoituksenmukaisuusperusteella eli tavalla, jonka kunta katsoo tarkoituksenmukaisimmaksi ratkaisuksi. Näin ollen kunta ei ole asiaa käsitellessään tai päätöstä tehdessään oikeudellisesti sidottu edes kuntalaisten mielipiteisiin tai etenkin ko. alueella asuvien osalta ns. enemmistön mielipiteisiin vaan kunta voi tehdä päätöksen kuntalaissa säädettyyn harkintavaltaansa perustuen ns. tarkoituksenmukaisuussyillä. Näin ollen asiassa ei ole tapahtunut virhettä tai laiminlyöntiä tai lainvastaisuutta, vaikka kunnan tekemä päätös poikkeaisi kuntalaisten antamien mielipiteistä tai mielipiteensä antaneiden enemmistön mielipiteistä.

 

Edellä lausuttuun perustuen ko. päätöstä tehtäessä ei ole tapahtunut virhettä kuulemisen osalta tai muuta menettelyvirhettä eikä päätöstä voida pitää esitetyillä syillä virheellisenä tai lainvastaisena, joten tehty oikaisuvaatimus tulee hylätä.

 

Kaupunki toteaa, että tarvittaessa liikennevalvontaa voi pyytää poliisilta.

 

Vaikutusten arviointi                     -

 

Esitys                                                Esitän, että oikaisuvaatimus hylätään perusteettomana.

 

 

Liitteet

28

3008/2022 Viranhaltijapäätös Kattilanmäenkadun hidastetöyssy

 

29

3008/2022 Oikaisuvaatimus

 

 

                                                          Valmistelija                                                               

Hanna Myllynen

puh. +358 44 718 5333

                                                          etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

Päätösehdotus                               Apulaiskaupunginjohtaja Pekka Vähäkangas

 

Lautakunta hyväksyy apulaiskaupunginjohtajan esityksen.

 

 

Päätös                                              Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa