Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kasvun ja oppimisen lautakunta
Pöytäkirja 15.02.2017 Pykälä 19


 

 

§ 19

Asianro 9047/01.01.00/2016

 

 

Varhaiskasvatuspalveluiden toimistosihteeri Marketta Koposen työsuhteen muuttaminen virkasuhteeksi

 

 

Kasvatusjohtaja Juha Parkkisenniemi
Oppilashuolto ja varhaiskasvatus

 

 

                                                          Hyvinvoinnin edistämisen ja kasvun ja oppimisen palvelualueiden toimintasäännön 11 §:n mukaan (31.12.2016) kasvatusjohtajan määräämä viranhaltija päättää lapsen hoidosta perittävän asiakasmaksun suuruudesta vahvistettujen perusteiden mukaan.  Varhaiskasvatuspalveluissa työskentelee aluejaon mukaisesti kolme toimistosihteeriä, joille asiakasmaksupäätösten tekeminen on määrätty.

 

Kuopio-Juankoski –kuntaliitoksessa varhaiskasvatuspalveluihin siirtyy Juankoskelta toimistosihteeri Eeva Sisko Marketta Koponen. Marketta Koposelle on 1.1.2017 alkaen tehty työsopimus.

 

Marketta Koponen tulee toimistosihteerien uudessa tehtäväjaossa toimimaan yhtenä asiakasmaksupäätösten tekijänä, jonka vuoksi hänen tulee olla viranhaltija.

 

Henkilöstö- ja hallintopäällikön lausunto/ Pekka Savolainen, Hyvinvoinnin edistämisen ja kasvun ja oppimisen palvelualueet:

 

”Viran perustaminen ja virkasuhteeseen ottaminen on perusteltua, kun on kyse tehtävästä, jossa käytetään julkista valtaa tai siihen on muu perusteltu syy. Lainsäädännössä ei erikseen ole määritelty, mutta julkista valtaa käytetään tehtävissä, joissa henkilö voi toimivaltansa perusteella päättää toisen edusta tai oikeudesta tai velvollisuudesta.

 

Juankosken kuntaliitoksen yhteydessä on Kuopion kaupungin palvelukseen siirtynyt työntekijöitä, joiden kohdalla on tehty kokonaisvaltainen arviointi palvelussuhteen luonteesta. Päätökset työntekijöiden palvelussuhteen luonteesta on päätetty Kaupunginhallituksen kokouksessa 27.06.2016 (asianumeto 1950/00.04.01/2013). Kasvun ja oppimisen palvelualueelle on varhaiskasvatuksen vastuualueelle siirtynyt toimistotyöntekijä, jonka tehtäväkuvaan kuuluvat varhaiskasvatuksen asiakasmaksuihin liittyvät tehtävät. Tässä tehtävässä käytetään harkintaa ja päätösvaltaa, joka edellyttää julkisen vallan käyttämistä.  Kaupungin  johtosäännössä toimivallasta henkilöstöasioissa 2 §:n mukaisesti kaupunginhallitus päättää viranperustamisesta ja perustamisen yhteydessä viran palkkauksesta. Toimistosihteerin tehtäväkohtainen palkka on tällä hetkellä 2 175,50 €/kk (hinnoittelukohdan 01TOI060 mukaisesti).

 

Virkasuhteeseen ottaminen edellyttää yleensä julkista hakumenettelyä, mutta tästä voidaan poiketa esimerkiksi tilanteessa, jossa virkasuhteeseen otetaan muu työnantajan palveluksessa oleva henkilö toiminnan siirtämisen yhteydessä taikka muulla johtosäännössä määrätyllä perusteella. Varhaiskasvatuksen vastuualueella toimistotyöntekijän palvelussuhteen luonteen muuttaminen virkasuhteeksi on perusteltua toiminnan järjestämisen kannalta. Työntekijää on kuultu ja hän on antanut suostumuksensa palvelussuhteen järjestämisen osalta. Totean lausuntonani, että palvelusuhteen muuttaminen viraksi on perusteltua tehtävässä käytettävän julkisen vallan perusteella.”

 

Vaikutusten arviointi                -

 

 

Esitys                                              Esitän, että Marketta Koposen toimistosihteerin työsuhde muutetaan 1.3.2017 alkaen virkasuhteeksi.

 

 

 

                                                          Valmistelija                                                           

Juha Parkkisenniemi

puh.  044 718 4008

                                                          etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

Päätösehdotus                           Palvelualuejohtaja Pekka Vähäkangas

 

Kasvun ja oppimisen lautakunta päättää hyväksyä kasvatusjohtajan esityksen.

 

 

Päätös                                            Kasvun ja oppimisen lautakunta hyväksyi päätösehdotuksen.