RSS-linkki
Kokousasiat:http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta
Pöytäkirja 28.02.2017 Pykälä 19
§ 19 | Asianro 1214/11.01.00/2014 |
Lausunto Kuopion kaupungin ympäristö- ja rakennuslautakunnalle Tahkonlahden jäärata-asiaan
Palvelupäällikkö Saku Kekäläinen
Liikuntahallit ja paikat
Kuopion kaupungin ympäristö- ja rakennuslautakunta on pyytänyt hyvinvoinnin edistämisen palvelualueen vastinetta maastoliikennelain mukaisesta päätöksestä tehdystä valituksesta Tahkolahdella, 21.8.2014 § 59 (liite, asianro 1214/2014).
Kuopion kaupungin alueelliset ympäristönsuojelupalvelut on maastoliikennelain 30 §:n mukaisella päätöksellään 21.8.2014 antanut luvan harjoitusjääradalle Nilsiän Tahkolahdelle (liite 2). Hakija, Nilsiän Urheiluautoilijat ry, on ilmoittanut, että Tahkolahden jääradalla järjestetään jäärata-ajoja, liukkaankelin ajoharjoittelua, ralliautoilua elämysmatkailijoille, retkiluistelua ja moottorikelkkailua. Myönnetty lupa on voimassa 31.3.2019.
Paikallinen asukas on valittanut jäärata-ajotoiminnasta Nilsiän Tahkolahdella 10.1.2017 ja vaatinut jääratatoiminnan lopettamista Tahkolahden herkällä alueella vaarallisena ja meluisana ja alueen virkistystoimintaa haittaavana (liite).
Hyvinvoinnin edistämisen palvelualueen liikuntapaikkapalvelut on hiihtolatujen ja moottorikelkkaurien ylläpitäjänä Tahkon matkailualueella. Hiihtoladuista Tahko-Aholansaari –jäälatu on linjattu Tahkolahden Sääskiniemen puoleisen rannan tuntumassa sen suuntaisesti Tahkolahden jäällä ja Rahasmäen retkilatu suuntautuu Tahkolahden poikki Kierminkallion kohdalla sen Tahkomäen puoleiselle rannalle. Tahko-Aholansaari –jäälatu on hyvin suosittu hiihtolatu. Rahasmäen retkilatua käytetään harvakseltaan ja sitä ei joka vuosi ole saatu edes avatuksi heikon lumitilanteen johdosta. Jääradan huoltotie risteää yhdessä kohdassa Tahko-Aholansaari –jääladun kanssa. Moottorikelkkaura taas kiertää jäärata-alueen Tahkolahden Tahkomäen puoleisen ranta-alueen kautta, missä se risteää Rahasmäen retkiladun kanssa. Moottorikelkkaura risteää myös Tahko-Aholansaari –jääladun kanssa Sääskiniemen kärjen edustalla.
Kuopion kaupungin liikuntapaikkapalvelujen tietoon sen toiminta-ajalla Nilsiän latujen ja moottorikelkkaurien ylläpitäjänä 1.1.2013 alkaen ei ole tullut valittajan esille nostamia ja valituksen perusteina olevia vaaratilanteita tai hänen kuvaamiaan ympäristöhaittoja eikä niistä ole myöskään aikaisemmin sille valitettu.
Vaikutusten arviointi -
Esitys Esitän, että hyvinvoinnin edistämisen lautakunta lausuu vastineenaan, ettei se edellä esitetyn perusteella näe syytä Nilsiän Urheiluautoilijat ry:lle maastoliikennelain 30 §:n mukaisella päätöksellään 21.8.2014 harjoitusjääradalle Nilsiän Tahkolahdelle annetun luvan peruuttamiselle ja radan lakkauttamiselle ja että tehty valitus otettaneen huomioon mahdollisen toiminnanharjoittajan uuden lupahakemuksen käsittelyn yhteydessä nykyisen luvan umpeutuessa 31.3.2019.
Liitteet | 7 | 1214/2014 Vastineen pyytäminen |
| 8 | 1214/2014 Vaatimus jäärata-ajon kieltämisestä Nilsiän Tahkolahdella |
| 9 | 1214/2014 Päätös jääalueiden käytöstä harjoitteluratoina Lohilahdessa |
Valmistelija
Hannu Pöllä | puh. 044 718 2520 |
Saku Kekäläinen | puh. 044 718 2515 |
etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi
Päätösehdotus Palvelualuejohtaja Pekka Vähäkangas
Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta päättää hyväksyä palvelupäällikön esityksen.
Päätös Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta hyväksyi päätösehdotuksen.
Janne Hentunen poistui kokouksesta klo 17.47 asian käsittelyn jälkeen.