RSS-linkki
Kokousasiat:http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallitus, suunnitteluasiat
Pöytäkirja 20.03.2017 Pykälä 10
4474/2015 Kansallisen kaupunkipuiston perustaminen, hakemusluonnos | ||
4474/2015 Kansallinen kaupunkipuisto 20.3.2017 |
§ 10 | Asianro 4474/10.03.01.00/2015 |
Kansallisen kaupunkipuiston perustaminen Kuopioon
Va. kaupunkisuunnittelujohtaja Juha Romppanen
Kaupunkisuunnittelun tukipalvelut
Kansallinen kaupunkipuisto perustuu maankäyttö- ja rakennuslakiin. Sen mukaan kaupunkimaiseen ympäristöön kuuluvan alueen kulttuuri- ja luonnonmaiseman kauneuden, historiallisten ominaispiirteiden tai siihen liittyvien kaupunkikuvallisten, sosiaalisten, virkistyksellisten tai muiden erityisten arvojen säilyttämiseksi ja hoitamiseksi voidaan perustaa kansallinen kaupunkipuisto, kaupungin keskelle sijoittuva yhtenäinen viheralue. Suomessa on kahdeksan kansallista kaupunkipuistoa–Hämeenlinna, Heinola, Pori, Hanko, Porvoo, Turku, Kotka ja Forssa. Valmisteilla on mm. Tampere ja Seinäjoki.
Kansallisen kaupunkipuiston selvitystyö jakautuu esiselvitys- ja hakemusvaiheeseen. Esiselvitysvaiheesta valmistui väliraportti vuonna 2006. Siinä on selvitetty kansalliseen kaupunkipuistoon soveltuvat alueet tai aluekokonaisuudet sekä tuotu esille näiden pohjalta vaihtoehdot ja esitys mahdolliseksi kaupunkipuistoksi. Lisäksi siinä on tuotu esille kaupunkipuiston oikeusvaikutukset, hyödyt, haitat ja joustomahdollisuudet. Kansallisella kaupunkipuistolla ei ole oikeusvaikutuksia. Kaupunginhallitus käsitteli väliraportin 22.5.2006 ja hyväksyi sen jatkosuunnittelun pohjaksi ja esitti sen tiedoksi kaupunginvaltuustolle.
Kaupunginhallitus käsitteli asiaa kokouksessaan 8.6.2015, jolloin sovittiin, että asiaa valmistellaan eteenpäin. Asiaa käsiteltiin 20.6.2016 kokouksessa, jossa oli mukana Ympäristöministeriön edustaja. Työ on edennyt yhteistyössä Ympäristöministeriön kanssa siten, että alueen rajausta on tarkennettu ja sisältöä laadittu hakemuksen näkökohdat huomioiden.
Seuraavina toimenpiteinä ovat hakemusluonnoksen asettaminen yleisesti nähtäville ja siitä pyydetään tarvittavat lausunnot, joiden pohjalta hakemukseen tehdään mahdolliset tarkennukset. Hakemus ja päätös kansallisen kaupunkipuiston hakemisesta tuodaan vielä tämän kevään aikana hyväksymiskäsittelyyn.
Vaikutusten arviointi -
Esitys Esitän, että kaupunginhallitus hyväksyy 20.3.2017 päivätyn hakemusluonnoksen siten, että se asetetaan yleisesti nähtäville ja siitä pyydetään tarvittavat lausunnot.
Liitteet | 1 | 4474/2015 Kansallisen kaupunkipuiston perustaminen, hakemusluonnos |
| 2 | 4474/2015 Kansallinen kaupunkipuisto 20.3.2017 |
Valmistelija
Heli Laurinen | puh. 044 718 5430 |
etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi
Päätösehdotus Kaupunginjohtaja Petteri Paronen
Kaupunginhallitus hyväksyy va. kaupunkisuunnittelujohtajan esityksen.
Päätös Merkittiin, että esittelijänä kokouksessa toimi kaupunginjohtajan poissa ollessa palvelualuejohtaja Jarmo Pirhonen.
Kokouksessa jaettiin "Kansallinen kaupunkipuisto, 20.3.2017". Liitteenä 2.
Merkittiin, että va. kaupunkisuunnittelujohtaja Juha Romppanen ja kaavoitusarkkitehti Heli Laurinen olivat kokouksessa kuultavina asiakohdassa.
Keskusteltuaan kaupunginhallitus hyväksyi yksimielisesti palvelualuejohtaja Jarmo Pirhosen tekemän päätösehdotuksen.
Heli Laurinen poistui kokouksesta asiakohdan käsittelyn jälkeen.